Narcissos (lat. Narcissus) oli kreikkalaisessa tarustossa kaunis nuorukainen, joka hylkäsi luonnotar Ekhon ja nähtyään lähteessä oman kuvansa rakastui siihen ja jäi sitä katselemaan, kunnes muuttui kukaksi (narsissiksi). Psykoanalyysissä narsismi liitetään ihailuun, oman sielun tai ruumiillisten piirteiden palvontaan (Freud 1923, The ego and the Id, 1908, Creative writers and daydreaming)
Narsismi kuuluu etenkin nuoruuteen, murrosikään ja omaan nuoruutta ihailevaan aikaamme. Itsekeskeinen egoisimi, halu saada kaikki tässä ja nyt, epäsosiaalinen elämä ja hedonismi ovat ajan kuvia. Se on samalla tarkoituksella luotu kaupallinen tapa manipuloida, luoda uusia tarpeita (innovaatioita), ostaa ja myydä, markkinoiden nopeutettua kiertoa ja elämän lyhytkestoisia elämyksiä (elämysmarkkinat, ihmissuhdemarkkinat, ”kuka minä olen” –markkinat jne.). Narsismin lähteessä kiertää aina sama vesi, sieltä löytää aina oman itsensä ja siihen kuuluu toinen ihminen, joka on oma peilikuva, johon rakastua, ihastua ja hakea yhteistä ”lähdettä”.
Tämä työ on omistettu omalle ajallemme. Aleksisi Kiveä lainaten se on kuin nuoren miehen elämä, kaikuva ja kohiseva nummi. Vihamielisyys sitä kohtaan on lopulta vain vanhenevan ihmisen suurin pahe. Eric Bremerin mukaan me synnymme prinsseinä mutta koulutus tekee meistä synkkiä sammakoita. Tässä prosessissa usein herkimmistä ja älykkäimmistä tulee vallankumouksellisia, kaiken hävittäviä. Juuri tämän vuoksi on mentävä nuorten luo kouluun oppiakseen tulevaisuutta ja tunnistaakseen herkimmät. Olemme aikamme lapsia, mutta lapsia jotka eivät ikinä opi tuntemaan itseään ja äitiään. Narsismi on tämän kaiken takana oleva lukko ja sokeus. Ja tästä huolimatta lähes kaikki suuri on juuri nuorten ja narsismin kautta tehtyä. Sen havaitseminen on aikuistumista ja elämistä yksin. William Thackerayn mukaan hyvin nuorten jälkeen ovat luultavasti hyvin vanhat itserakkaimpia.