Kunta ja sen vauraus ratkaisee vaalikoneessa puolueesi

Asenteesi ja arvosi tuovat eri puolueet valittavaksi köyhissä ja rikkaissa kunnissa
Vaalikone ja sen profiilit - ketä äänestäisin ja miksiOlen mukana vaaleissa Suomen Keskustan ehdokkaana. Syy tähän on se, että uskon tuntevani kohtuullisen hyvin kunnallispolitiikkaa ja -hallintoa kymmeniä kunnanjohtajia ja kuntien virkamiehiä kouluttaneena professorina (suomeksi opettajana yliopistossa) ja tutkijana. Viimeisimmät vuodet siellä ovat olleet kuntayhteistyön järjestelyä ja palveluvarustuksen varautumista uuteen tilanteeseen ikääntyvän kansakunnan palvelussa. Mukaan on tullut samalla mutkikas nuorten pahoinvointiin liittyvä ongelmien hälyttävä hoito.Omalla kohdallani opiskelu kentällä käynnistyi Pohjois-Karjalassa jo vuonna 1989 jonne muutin Brysselin kautta ja ensin opiskellen perusteet tulevaa EU jäsenyyttämme varten. Siis liki vuosikymmen ennen jäsenyyttämme. Minulla on kaksi tohtorin tutkintoa, jotka sopivat kuntien laaja-alaiseen toimintaan ja sen ymmärtämiseen, jolloin on oltava ainakin käytettävissä tehtävään. Valinnanhan tekevät sitten lokakuun lopulla forssalaiset äänestäjät ja oma velvollisuus on sillä hoidettu.Vaalikone apuna vaaleissaTätä tehtävää varten täytin ehdokkaan vaalikoneen kysymykset perusteluineen…
Read More

Sen saat mitä pakenet

Uncategorized
Kansainvälisen median ankara Suomi kuvaIlkka Joenpalo kirjoittaa (FL25.9) kuinka Kauhajoen surulliset tapahtumat ovat muuta kuin hallituksen toimien aiheuttamia, eikä maan hallitusta tulisi niistä syyllistää. Mutta toisaalla hän jatkaa kuinka hallitusta tulisi kritisoida sekä katsoa mihin kilpailuttaminen voi pahimmillaan johtaa. Kirjoituksessa puhutaan poliittisista valinnoista, jotka ovat johtaneet traagiseen massamurhien sarjaan nuorten koululaisten joukossa. Ilkka Joenpalon arvio on kohtuuton.Ulkomaisissa medioissa Suomea on arvioitu kokonaan toisin. Kun maatamme katsoo kauempaa, syntyy todennäköisesti oikeampi Suomi kuva. Ainakin se on sellainen jonka nyt sinne välitämme ja jonka kanssa joudumme elämään maailmalla.Eniten Suomesta on nostettu esille yleinen väkivaltamme sekä alkoholin kulutuksemme. Toisena kohoaa otsikoihin suomalainen tapa käyttää päihteitä lääkkeinä mielenterveyden ongelmiimme. Vasta näiden jälkeen tulevat aseet ja niiden helppo saatavuus. Toistuneita murhenäytelmiä pidetään suomalaisina ja maallemme toivotaan menestystä näiden ongelmiemme hoidossa tulevaisuudessa. Ongelmiimme suhtaudutaan myötätunnolla ja…
Read More

Juhlasta suomalaiseen suruliputukseen

Uncategorized
Johannesburgin tiedepuistojen maailmankonferenssi ja Suomen kuntavaalitKävin läpi Internet ympäristön vaalikoneita heti palattuani Johannesburgin tiedepuistojen maailmankonferenssista. Pidin siellä esitelmän yritysten, yksityisten henkilöiden sekä organisaatioiden suhteesta Internet ympäristöön. Takana oli yli 30 miljoonan blogaajan reaaliaikaiset seurannat ja tutkimukset vaalikoneita vikkelämmällä tavalla.Onko jotain mennyt vikaan?Tavoite oli selvittää uuden median suhde vanhaan sekä uusien yhteisöjen syntyä ja leviämistä tässä nuorten paremmin tuntemassa maailmassa. Maailma on kotien maailma ja lasten asia etenkin Afrikassa. Onko Suomessa mennyt tässä jotain vikaan? Olisiko meillä jotain oppimista sieltä? Ohjatessani Pohjois-Karjalassa kuntien yhteistyötä, sama aihe oli esillä jo 1990-luvun alussa verkosto- ja klusteritaloutena. Tämä talous ei ole sellainen, jona porterismi on meillä ymmärretty. Klusteritalous on ymmärretty ja otettu vastaan kunkin kulttuurin omilla säännöillä ja ehdoilla. Niin myös meillä Suomessa. Se ei toteudu sellaisena kaikkialla maailmassa saati webympäristön sisällä sen innovatiivisimmassa…
Read More

Jokiläänin WW alueesta kohti www ympäristöä. OsaII

Uncategorized
Jokiläänistä Portaan ja Loimon talousalueeseen - Lounais-Hämeen traumaJokioisten kartano syntyi vuonna 1562 kun kuningas Erik XIV lahjoitti sotapäällikkö Klaus Kristerinpoika Hornille Jokioisten neljänneskunnan veroineen. Kun tätä lukee on muistettava, ettei tuolloin vielä ollut käytössä kuntia, ei kunnallishallintoa eikä esim. sellaisia käsitteitä kuin kansallisuus, pöytäkirja, kirjallisuus, esitys, itsenäinen, kieltolaki, sivistys, sopimus, tasavalta tai äänioikeus käyttämässämme suomen kielessä. Ne tulivat vasta Elias Lönnrotin eläkepäivillään julkaiseman sanakirjan myötä 1880-luvulla 300 vuotta myöhemmin. Tämä tahtoo unohtua, kun puhumme Ruotsi-Suomesta valtiona tai itsenäisyytemme alkuajoista ennen 1800-lukua.Suomalaisilla ei ollut kuin Mikael Agricolan noin 6000-8000 sanaa ja lisäksi murteellisia ilmaisuja, joiden sisältö ei liittynyt mitenkään tämän päivän kunnallishallintoon, pankkitoimintaan, koulutukseen, yritystoiminnan sanastoon tai sellaisiin käsitteisiin, joita liitämme nyt talouteen, maantieteellisten alueiden kuvaukseen tai vaikkapa lääketieteeseen, luontoon, vieraiden maiden ja kansojen sekä arkielämämme kuvauksiin urheilun ja kulttuurin saroilla,…
Read More

WW alueesta kohti www ympäristöä – osa I

Uncategorized
Willebrand ja Wahren - Jokiläänin kaksi veijariaWillebrandin suvun alkujuurista Yrjö Blomstedt ei historioitsijani ole saanut täyttä selkoa. Kantaisäksi Blomstedt kuitenkin mainitsee Pellenbergin kaupungissa asuneen Johann Willebrandin, jonka tiedettiin olleen naimisissa Ursula Wagnerin kanssa. Kantaisästä suku sitten jakautuikin kolmelle eri taholle. Ja yksi näistä päätyi Kustaan sodan aikana rikastuen merkittäväksi virkamieheksi ja teollisuudenharjoittajaksi Ruotsi ajan lopun Suomeen.Von Willebrand asettui asumaan Jokioisten kartanoon, josta tuli hänen aikanaan yksi Suomen komeimmista kartanoista ja suurimmista teollisuuskeskuksista. Vihollisen vallattua Etelä-Suomen 1808 von Willebrand ryhtyi tarmokkaasti valmistelemaan suuriruhtinaskunnan siirtämistä Venäjän keisarin alaisuuteen. Aiemmin kuningas Kustaa III:n suosioon päässyt ja Turun ja Porin läänin maaherran viran saanut ja armeijan asioita hoitanut valtiosihteeri teki täydellisen lehmänkäännöksen ja ryhtyi kesällä 1808 järjestämään valtuuskuntaa keisarin puheille Pietariin.Kun valtuuskunnalle haettiin puheenjohtajaa Jokioisilla syyskuussa 1808 pidetyssä kokouksessa, tähän tehtävään valttiin von Willebrandin…
Read More

Blogitoimittajana Pekingissä

Uncategorized
Pekingin kisojen jälkilöylytUrheilutoimittajan työ on eri asia kuin seurata kisoja katsomosta. Kun kyseessä on urheiluvuoden ehdoton päätapahtuma urheilutoimittaja on tiukilla. Kiireen keskellä toimittaja joutuu alttiiksi virheille. Niin ammattitaitoista toimittajaa ei ole, etteikö reaaliaikaisessa maailmassa tietoa välittäen syntyisi myös virheitä. Toimittajan työ on äärimmäisen stressaava ja urheilutoimittajan olympialaisten aikaan ja jo paljon ennen niitä.Julkisen sanan neuvoston kiireetJulkisen sana neuvoston langettavat tuomiot medialle ovat lisääntyneet Pekka Hyvärisen tultua mediavahtikoiraksi (HS 30.8). Syy ei ole koulukaverini ja mediaa mahdollisimman monipuolisesti tuntevan Pekan halussa ruoskia kollegoitaan, vaan kantelujen määrän rajussa kasvussa. Hyvärisen mukaan ihisten mediatietoisuus on lisääntynyt roimasti ja samalla heidän oma osallistuminen internetin kautta on tuonut kokonaan uuden näkökulman tiedottamiseen.Virheet paljastuvat kun niitä hakevat tuhannet ja taas tuhannet uusmedian aktiivit. Toimittajalta vaaditaan viihteen rajan oivaltamisen lisäksi myös yhä suurempaa professionaalista osaamista ja tarkkuutta…
Read More

Uusmediasta kohti verkostodemokratiaa

Uncategorized
Muutoksen tuottaminen ja siihen sopeutuminenPuutuin jo aiemmin Helsingin Sanomien kevyeen kirjoitukseen (tutkimukseen) Suomen blogikultuurista eli blogosfääristä (HS 16.3). Suomessa on huomattava määrä viihdeblogeja ja toki niillä on oma tilauksensakin. Tämänkin blogin lukijoista joku kaipaa viihdettä ja huumoria, perinteistä vanhan median pakinaa tai kolumnia. Hänen on syytä siirtyä lukemaan perinteistä mediaa tai viihdeblogeja, käsityöblogeja jne. Käytän blogeja pelkästään asiatiedon välittämiseen osana tutkijan ja tiedemiehen työtäni. Samalla kokoan aineistoja ja kokemusta, jotka liittyvät perinteisen ja uusmedian välisen muutoksen tuottamiseen ja siihen sopeutumiseen. Aiemmin tästä työstä käytettiin sellaisia käsitteitä kuin uuden tiedon tuottaminen (innovaatio) sekä sen sovellukset ja levitys (diffuusio). Nykyisin nämä käsitteet alkavat olla vanhentuneita.Samuel Hovi ja Aleksi Neuvonen ovat alan tutkijoita monien muiden ohella. Siteeraan heitä ja heidän kirjoituksiaan omieni ohella. Kaikki me uskomme blogeihin ja katsomme perinteisen politiikan liian kahlitsevaksi…
Read More

Suomalainen kyrsimysnäytelmä

Uncategorized
Milliä vaille orgasmi – suomalainen kyrsimysnäytelmäMinna Canthin päivänä suomalainen nainen on toiminut presidenttinä, pääministerinä, pappina, professorina. Ei ole sellaista paikkaa mihin hän ei olisi ehtinyt. Hän on jopa paremmin koulutettu kuin miehensä ja usein tienaa paremmin. Elää yksin tai toisen naisen parina, elättävät yhdessä tai yksin perheensä. Naiset kirjoittavat hävyttömiä kirjoja ja piirtelevät tuhmia, juovat tolkuttomasti ja kertovat kuinka Mannerheim oli oikeasti homo mieheksi, Tom of Finland. Satuhahmoisena nukkena lasten katsottavaksi. Joku vie lapsipornosta itsensä käräjille Hannu Salaman tapaan kunnostautuen.Oleellista on aloittaa tyhjästä ja pyörittää siitä kertomus, joka paisuu pääministeri Matti Vanhasen tapaan ruususjutusta kohti oikeudenkäynnin periaatteellisia kysymyksiä, sananvapauden suuria arvoja, oikeudenkäytön itsenäisyyttä suhteessa muihin valtiomahteihin, lautamiesjärjestelmästä luopumista jne. jne. Tämän kaiken naiset jo osaavatkin siinä missä aiemmin miehet shamaaneina tai nuotiotuleen tuijottajina, värin ja sanan käyttäjinä petoksen petosta peittäen,…
Read More

Keski-Karjalan malli ja kuntayhteistyön verkostot

Uncategorized
Kuntayhteistyö puhututtaaEsimerkki yhteistyön järjestelyistä – Keski-Karjalan verkostomalliSain takavuosina 1989-91 kutsun rakennella kuntien yhteistyötä Keski-Karjalassa. Tavoite oli tehostaa Kiteen talousalueen viiden kunnan yhteistyötoimikunnan työskentelyä. Yhteistyökuntia olivat Kiteen lisäksi Tohmajärvi, Rääkkylä, Kesälahti ja Värtsilä. Asukkaita liki sama määrä kuin Lounais-Hämeessä.Aika oli kaikkea muuta kuin otollinen yhteistyön tiivistämiselle. Suomi eli vielä nousukauden jälkiaallolla ja puhuttiin jopa työvoimapulasta. Kuntia yhteistyö ei näyttänyt kiinnostavan lainkaan. Lisäksi rajan takana oli alkamassa Neuvostoliiton hajoaminen. Samalla raja Värtsilästä avautui Sortavalan talousalueelle vanhaan Laatokan-Karjalaan. Matkailu oli yksi miltei kokonaan uusi elinkeinoala ja sen järjestelyt onnistuivatkin odotettua paremmin.Tulin projekti vetäjäksi Oulun yliopistosta aluesuunnittelun professorin virasta Brysselin kautta vaiheessa, jolloin Suomi ei vielä tiennyt juurikaan mitään EU:n laajenemisesta. Pohjois-Karjalassa ehkä vieläkin vähemmän kuin muualla. Lama iski vasta projektin loppupuolella ja Neuvostoliiton hajoaminen aiheutti levottomuutta rajapitäjissä. Sortavala ja Itä-Karjala tuli tutuiksi. Samoin…
Read More

Hyvärisen tulikaste

Uncategorized
Pääsiäisen mediasanomaaHelsingin Sanomien uutinen häirinnästä eduskunnassa rikkoi hyvää journalistista tapaa. Julkisen sanan neuvosto (JSN) antoi päätöksensä ja Pekka Hyvärisen perustelut olivat vakuuttavia. Lehden päätoimittaja myöntää, etteivät kaikki arviot olleet oikeita ja että toimintaa on arvioitava uudelleen. Päätoimittaja Virkkusen mukaan JSN:n päätös ei kuitenkaan rajoita laadukasta journalismia ja laadukas journalismi koostuu yksittäistapauksista. Tässä Pekka Hyvärisen perustelu ja taustojen viitoitus oli paljon vakuuttavampi.Hyvärisen mukaan olemme siirtyneet sellaiseen media-aikaan, jossa uuden ja vanhan median välisen eron havaitseminen on vaikeaa. Tietoja ja viestejä sinkoilee aivan toisella tavalla kuin vuosikymmen sitten, ja ihmisten aktiivisuus on kasvanut niin medioissa kuin kyvyssä osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Se on moninkertaistunut muutamassa vuodessa. Haemme itse tietomme, eikä meitä oikein voi sumuttaa kuten takavuosina.Poliitikon takana on myös ihminen, joka halutaan tuntea. Me pelkäämme aidosti ja tiedämme mitä mielipuoliset vallan käyttäjät ovat…
Read More