Talebantiet

Uncategorized
Silkkitieltä OlvitielleMatka silkkitietä Afganistanissa Kabulista pohjoiseen on maan ainut henkireikä nykyisin. Tämän "talebantien" pituus on täsmälleen sama kuin matka Forssasta Iisalmeen.Iisalmessa syntyneenä ajan usein tuon tien käyttäen reittinä lyhintä mahdollista ja maaseutualueiden halki kulkevaa kaunista tiestöä Hämeenlinnan kautta Padasjoelle ja sieltä mutkittelevaa reittiä Päijänteen länsipuolitse Kuhmoisten kautta Jämsään, jossa forssalaiselle melkoisen vieras suunta matkata onkin jo liki puolivälissä. Forssa on suuntautunut itään ja länteen, eniten toki etelään ja Helsinkiin mutta ei juurikaan pohjoiseen. Matka Jyväskylän kautta koilliseen kulkee liki Pieksämäen ja Suonenjoen kautta ja kaiken aikaa alueilla, joiden asukastiheys on Euroopan alhaisin, noin 1-5 asukasta neliökilometrillä. Tällaisessa ympäristössä asuen niin…
Read More

Afganistan – kaikkien sotien äiti

Uncategorized
Jos avaat Afganistanista kertovat sivut googlaten petyt. Se on täynnä nimiä, vuosia, vuosilukuja. Sellaista sillisalaattia ei jaksa jäsentää edes karttaan katsomalla tai historian ja maantieteen tohtorin arvoilla. Afganistanin kuvaaminen historiallisena tai maantieteellisenä alueena ei oikein tahdo onnistua uhraamatta siihen tuhansia sivuja. Niin monikulttuurinen ja sotaisa on sen geopoliittinen asema.Korkealla Himalajan huippuja hakienHelsingin sanoman toimittaja teki matkan Kabulista pohjoiseen kohti Uzbekistanin rajaa. Matka on 480 kilometriä ja kuoppaista kuten tie Forssasta Helsinkiin. Matka kulkee välillä nimekkään vuosituhantisen solan ja tunnelin läpi, kiemurtelee vuoristossa kuten tekisit matkaa suomalaisten rakentamalla Petsamon tiellä, mutta ilman jatkuvaa venäläisten sotilasajoneuvojen tekemää kujaa ja pelkoa tulla pidätetyksi.…
Read More

Karsi turhuus, keskity elämään

Uncategorized
Luovuuden ja innovaatioiden tutkija Jussi T. Koski työskentelee omassa yrityksessään professorivuosiensa jälkeen. Hän on kirjoittanut Helsingin Sanomiin (10.8) lomilta palaaville ohjeita selviytyä hillitsemällä arkiähkyään.Ohjeita toimittaja Merja Ojansivu on löytänyt Koskelta yhteensä kymmenen ja ne käyvät myös muuhun elämän arkeen ja sen luovuuteen. Olen ne seuraavassa luetellut ja tehnyt samalla käännöksen, joka oli ikään kuin Sven Dufvan tapa toimia silloin, kun käsky kävi kääntyä rivissä tuon ajan luovuusohjaajan toimesta äkseeraamalla Ruotsin armeijan suomalaisia sotilaita. Sven teki kaiken nurin päin, oli käännös oikeaan tai vasempaan, päin vastoin aina vaan.Myöhemmin viisas luoti lopetti Dufvan taistelun Koljonvirralla Iisalmessa. Se osui miehen sydämeen, ei huonoon…
Read More

Valtion tulo- ja menoarvio

Uncategorized
Lihavat vuodet takanaVuotuinen valtion tulo- ja menoarvion laadinta on jokasyksyinen näytelmä, jossa toistuvat samat kuviot. Taloustaantuman aikana tulot tahtovat jäädä menoja vähäisemmiksi ja keskustelu siirtyy lainanottoon. Budjettia ohjaa vanha runko, johon se mitoitetaan eikä siinä mikään muutu järin merkittävästi. Budjetin laativat samat valtiovarainministeriön virkamiehet.Helsingin Sanomat esittelee valtion ensi vuoden menojen sovittamisen tuloihin poikkeuksellisen edustavalla grafiikalla (HS 28.7). Tähän on uhrattu lehdestä kokonainen aukeama ja käytetty Petri Salmenin oivallista pallografiikkaa. Tässä pallojen pinta-ala kuvaa sekä tulojen että menojen jakaumaa tuloluokittain ja ministeriöittäin.Kiitettävää grafiikkaaYmpyrä- tai pallografiikkaa käytetään silloin, kun esitettävän asian vaihteluvälit ovat kovin suuria ja muu esim. pylväs kävisi mahdottomaksi asian…
Read More