Johan Ludvig Runeberg

Hauras lapsuusRunebergin päivästä liikkuu kaksi versiota hieman samaan tapaan kuin vaikka Mayaintiaanien viimeisestä päivästä. Runeberg syntyi joko 5. helmikuuta 1804 tai sitten kaksi päivää myöhemmin. Varmaa kuitenkin on, että isä ei ollut paikalla, vaan merillä, pojan syntyessä ja tapasi hieman sairaalloisen poikansa ja samalla esikoisensa vasta kolmevuotiaana. Näistä kolmesta asiasta voisi tehdä jo paljon arvioita freudilaisessa psykologiassa.Johan Ludvigilla oli kolme siskoa ja kaksi veljeä. Pojat jatkoivat isän ammattia mutta esikoinen ohjattiin runoilijan, opettajan ja professorin töihin sekä toimittajaksi. Varsin myöhään kävelemään kyenneen “Jannen” oli haettava leipänsä muualta kuin isänsä raskaasta ammatista veljiensä tapaan.Siskon ja äidin vaikutus Runebergiin vaikutti voimakkaasti äidin…
Read More