Mediayhteiskunnan rinnastukset

Otavan tähdetUuden mediayhteiskunnan murrosta kuvaa parhaiten uutinen Otavan johdon vaihdoksista. Reenpään suvun omistamasta Otava-Kuvalehdestä siirryttiin kovassa tuloskunnossa ammattijohtajuuteen. Mennyt vuosisata piti sisällään Heikki, Kari ja Olli Reenpään ohella vielä 1950-luvulla syntyneet Olli Reenpään lapset, joista Antti Reenpää luopui nyt toimitusjohtajan tehtävistään yli 30 vuoden jälkeen. Patruuna Olli Reenpää jättää tehtävänsä nuorelle ammattijohtajalle Alexander Lindholmille.Suku on hallinnut Otavaa jo neljän sukupolven ajan ja nyt tuli riitoja suvun sisällä yhtiön johtamistavoista uuden media-ajan hengessä. Tätä siellä on tapahtunut ennenkin Sara Mellan erotessa palkkajohtajan tehtävästä. Silloin ei oltu vielä kypsiä muutokseen ja murroskulttuurin oletettiin menevän ohi. Se oli väärä arvio ja sen ovat…
Read More