Tuttuja nobelisteja

Talouden Nobel tuli mukaan ulkopuolelta Alfred Nobelin testamentin ja sitä alettiin jakaa vuonna 1968. Tänä vuonna talouden Nobel jaettiin kolmelle varsin varttuneelle tieteen harjoittajalle elämäntyöstä, jossa mukana on toki ajallemme ominaisia makroekonomian malleja. Yhdysvaltalaiset Dale Mortensen ja Peter Diamond ovat jo 70 vuottaan täyttäneitä ja Kyproksen saarella syntynyt britti Christopher Pissarides edustaa hänkin jo suomalaisen suuren ikäluokan varttuneinta ikäkohorttia ja kuuluisi siis olla eläkkeellä hänenkin. Tällaista näiltä herroilta ei kuitenkaan kukaan odota vielä vuosiin.Haluttuja asiantuntijoitaTieteen tekijöillä ei ole taipumusta jäädä eläkevaareiksi 65 täytettyään, ja toki kaikki palkitut ovat koko ajan aktiivisesti työelämässä nimekkäissä yliopistoissa sekä vierailevat nyt yhä kiivaammin sekä…
Read More