Arvojen ytimessä

Aivan aluksi tervetuloa uusille lukijoilleni sivustolleni. Samalla kun kirjoitukset Weblogin ohella menevät myös Wordpressiin, mukaan on tullut etenkin saksalaisia ja brittejä, mutta myös japanilaisia lukijoita. Samalla siirryttiin uudelle tasolle, jossa hits -algoritmi osoittaa jo parhaina tunteina useamman tuhannen arvoja. Lisäksi sosiaalisissa medioissa muutokset tapahtuvat hyppäyksittäin. Se vie vanhan maailman paradigmat uusiksi ja nyt on vuorossa kirkko. On siirrytty viimeinkin arvokeskustelumme ytimeen. Surullinen alku aamulle Ylijohtaja Markku Nurmen nekrologi Helsingin Sanomissa teki aamusta surullisen. Ympäristöministeriön arvostettua diplomaattia luonnehdittiin ensimmäiseksi esivihreäksi noissa piireissä ja etenkin energiapolitiikan ympyröissämme. Hän väitteli nuorena 28 -vuotiaana ja erikoistui 1970-luvulla teknokraatiksi silloin poikkeavaan suuntaan, ympäristöön ja sen hallintoon. Tutustuin…
Read More