Äänestäjää etsimässä

Google listaa ja seuraa meitä, ei vain päivittäin, vaan minuutti minuutilta ja reaaliaikaisesti. Vielä eilen olin listalla aamupäivästä pienin lukemin, mutta jo aamuyöstä, jenkkien tullessa mukaan avaamaan postinsa, nousin listalla ohi Suomessa minua nimekkäimpien Mattien, Vanhasen ja Nykäsen, Matin ja Tepon, eikä edelle jäänyt edes pääministerimme. Ensimmäisen kerran ohitin nobelistimme Martti Ahtisaaren ja Nokian entisen johtajan Jorma Ollilan.   Sienet moneen koriin Jos keräät sienet moneen koriin ja olet siinä ahkera, Google palkitsee. Toisaalta Google on läpivalaisussaan armoton ja vanhoilla meriiteillä on vaikea pysyä globaalissa kilpailussa mukana. Jean Sibelius vielä pärjää, mutta Carl Gustaf Mannerheim jää jo kauas kärkinimistä. Monikulttuurinen…
Read More