Hyvää ja onnellista vuotta 2015

Uncategorized
  Vuoden viimeiseen päivään kuuluvat menneen vuoden muistelot medioissamme sekä tulevan vuoden ennusteet. Mitä suuremmalla kartalla ennustaja liikkuu, sitä helpompaa on ennustaminen. Hesari onnistuu siinä parhaiten kirjoittaen, maan hallituksen tapaan, isoista asioista rakennemuutoksina, Kiinasta, Afrikasta, Venäjästä, Yhdysvalloista ja lisäksi henkilöiden tapahtumat Isisjoukkoihin, Obamaan ja Putiniin, vaaleihin ja Kreikkaan jne. Tuttu juttu ja Mercatorin ikivanha karttaprojektio vuodelta 1569 tuotuna vuodelle 2015. Reitin valinta ratkaisee Ongelma ennustamisessa syntyy siitä, että kartta muuttuu peruskartaksi ja etenkin kun siihen on merkitty rasitit, jotka suunnistajan olisi löydettävä, juosten samalla ja kilpaillen muiden suunnistajien kanssa. Siinä kun tarvitaan kompassia, maaston tuntemista ja metsässä liikkujan taitoja, kykyä…
Read More

Hyvää, armorikasta Joulua

Uncategorized
  Valon puutarha on kertomus sekä kahdesta valtiosta että ihmisestä samaan aikaan. Siinä kuvataan Amin Maaloufin kirjoittamana uskonnon tai aatesuunnan ja filosofian synnystä. Manikealaisuus syntyi Rooman ja Persian valtakausien aikoihin joskus 200-luvulla ja siitä tehty kirja on kuin omasta ajastamme. Valtapolitiikan rinnalla kulkee myös syvästi uskonnollisia filosofeja ja ajattelijoita, joiden sanoma ulottuu vuosisatojen päähän senkin jälkeen, kun suurkulttuurien valtiaat ovat kadonneet. Manikealaisuuden sanoma Manikealaisuus on sovinnollisuutta ja rauhaa julistava oppi mutta samalla kovin mustavalkoinen ja muistuttaa siinäkin oman aikamme tapaa polarisoida, kun tulisi etsiä ihmisiä, jotka jo sellaisenaan ovat manikealaisuudessaan valon ja pimeyden taistelukenttiä. Olisiko uskontoa ilman taistelukenttiä, kysyy toimittaja…
Read More

Kuntien tappolinja ja seteliselkärankaiset rötösherrat

Uncategorized
Talonpojan tappolinjasta puhuttiin 1970-luvulla ja samalla seteliselkärankaisista. Talonpojat jäivät yksin heti sotien jälkeen ja niin jäi myös heidän perustama puolueensakin kun K-rintama haki Kekkoselle jatkoaikaa muuttamalla perustuslakiamme. Siihen vaadittiin 5/6 osan enemmistö ja se taas vaati SMP:n seteliselkärankaisten ostamista. Se tunnetaan rumimpana tekona itsenäisyytemme alkuvuosikymmeniltä Veikko Vennamon rikkaan kielen rötösherrajahdissamme. Kekkosen kauden viimeinen näytös oli päättymässä. Mediayhteiskunnan rötösherrat Tänään on syytä puhua kuntien tappolinjasta ja seteliselkärankaiset ovat rötösherroja, joita on tuettu ensin unionin kansalaisiksi ja sitten euron talutusnuoraan hirttäytymällä, jossa Venäjän kanssa kauppaa käyvä maa on koko ajan ampumassa omaan jalkaansa. Ensin tuemme itsemme kipeiksi pitäen yllä sellaista eliittiä, jonka…
Read More

Kaupunginvaltuutetun budjettipuhe

Uncategorized
  Vuosi 2014 on ollut monelle tavalla poikkeuksellinen sekä paikallishallinnossa että kansallisesti. Tämä heijastuu myös Forssan kaupungin taloussuunnittelukaudelle ja vuoden 2015 talousarvioon. Näin talousarviota ei pidä tulkita poikkileikkaustietona vaan pidemmän aikavälin jänteellä, jossa mukana on myös runsaasti epävarmuustekijöitä. Kuka haluaa luopua itsenäisyydestään? Näistä suurimmat liittyvät sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaan järjestämismalliin mutta myös seutukunnallisiin yhteisiin toimintaedellytyksiin koulutuksessa ja sivistyshallinnossa sekä elinkeinoelämän kehittämistehtävissä. On syytä odottaa myös muita sellaisia yhteisiä toimia, joita mm. laadittu ansiokas kuntarakenneselvitys toi mukanaan. Harva on sellaista tehnyt ja jättänyt sitten käyttämättä muuhun kuin yrittäen liittää naapurit itseensä - viedä niiden pyhän itsenäisyyden. Siis vaakunan, lipun, kansallishymnin ja…
Read More

Vuoden 2014 mediapalkinnot

Uncategorized
Vuoden viimeistä edellisen viikon aikana on ollut tapana katsoa taakseen ja myöhemmin valaa tinat ennustaen tulevaa. Omalla kohdalla taakse katsominen on ollut samalla vuoden mediapalkintojen jakamista. Teen sen nyt tavalla, jossa ensin luon lyhyen katselmuksen edellisten vuosien voittajiin. Sekin on hyvin tyypillinen mediatapa koostaa uutta katsoen ensin vanhaan ja luoden näin traditiota. Digiajan tuhannet hiomattomat timantit Vuosituhannen vaihtuessa ja sen jälkeen pohdittiin mediaa innovaatioprosessin levittäjänä ja nyt myös uusien innovaatiotyyppien, symboli-innovaatioiden, tuottajana myös Suomessa. Internetistä ja uusmediasta oli tullut uudella tavalla arkielämän sekä tuottajan ja että kuluttajan roolit sekoittava luovuuden rikastuttaja. Alettiin kiinnittää huomiota näkymättömiin ja ei-taloudellisiin suhteisiin sekä reaaliaikaisiin…
Read More

Illuusio demokratiasta ja sen vallankäyttäjistä

Uncategorized
  Siirtyminen opettajan ja tutkijan roolista professorina sekä luonnontieteissä että yhteiskuntatieteissä väitelleenä politiikan kentälle, seuraten kuinka valtaa käytetään, avaa silmät demokratiamme syvälle kriisille. Kuntalehdessä alan tutkijat kauhistelevat miten heidät on sivuutettu kokonaan kuntarakenne- ja sotesotkun selvitystöitä siinä missä kansainvälinen  alue- ja maantieteen sekä suunnittelutieteiden asiantuntintijoiden verkostot, eikä asiantuntijoita käytetä enää lainkaan edes puppusanojen generaattoreina kuntarakenteista ja sotesta mediaviihdettä tuottaen. Kansalasimedia muutti kaiken Näkyvimmin kriisiä on syventänyt internet ja sosiaalisen median räjähdysmäinen kasvu kaikkine lieveilmiöineen. Yhtäällä se on etäännyttänyt perinteisestä välillisestä vallankäytöstä ja toisaalla hämärtänyt etenkin nuorten kohdalla koko demokratian kokemuksen mielekkyyttä. Kansalaismedia on reaaliaikainen, yksilökeskeinen ja vastaa välittömästi. Kansalainen on…
Read More

Independence Day of Finland

Uncategorized
  Linnan juhlat on juhlittu ja pisteet keräsi 102 -vuotias sotaveteraani Savosta tanssimalla tähtien kanssa. Tällaisia hanneksia Suomesta löytyy ja nyt pohdittavaksi pari asiaa, joista olen kirjoittanut joskus aiemminkin parodioidessani suomalaisuutta ja sen raskasta taakkaa alkaen sisällissodasta sekä jatkuen talvi- ja jatkosodan kautta itsenäisyyspäivän juhlintaan. Entäpä jos Oletetaanpa että itsenäisyyspäivää vietettäisiinkin marraskuisen ankeuden sijasta keskellä hehkeintä kesää, juhannusjuhlien jälkeen heinäkuussa, lomiemme aikana? Presidentti ottaisi vieraansa vastaan Kultarannassa, Naantali olisi sekin täynnä juhlivia kansalaisia. Miltä sellainen juhla näyttäytyisi, jos sinne tultaisiin komeilla autoilla tai vaikka hevosten vetämillä vaunuilla, purjeveneillä. Jokainen juhlisi omia juhliaan kesämökkinsä rannassa ja suven syleilyssä kesätamineissaan grillaten. Pohtikaa,…
Read More

Ajelehtiva kansakunta

Uncategorized
Vaalien alla, nyt kun on itse ehdokkaana ja tiedettä sekä tutkimusta edustaen, saa toistuvasti kertoa, mitä tarkoittaa poikkitieteisyys, monitieteisyys ja mitä ylipäätään tutkijat ja opettajat yliopistoissamme ja tutkimuslaitoksissaan tekevät. Nyt etenkin kun tutkimuslaitoksia yhdistellään ja talous on tiukoilla. Samalla puhutaan käsitteillä, jotka ovat vieraita ja usein vaikeasti avattavia. Odotukset ovat kuitenkin suuria ja toistetaan teemoja tutkijakoulutuksen tarpeesta. Miten sitä tulisi perustella välttäen puppusanageneraattoreiden kertomuksia ja viihteeksi tarkoitettua mediatotuutta tai viimeisintä tietoa ja sen tuskaa, jollon sitä kutsutaan inhorealismiksi ja totuutta hyväksi mutta onnellista elää kuitenkin tätä paremmaksi? Tieteiden välisiä eroja liioitellaan Minulla itselläni on takana sekä ns. luonnontieteinen (natural sciences)…
Read More

Musta perjantai

Uncategorized
Yhdysvalloissa kiitospäivän jälkeinen perjantai on vuoden vilkkain kauppapäivä. Tavaraa myydään silloin huomattavilla alennuksilla. Päivää kutsutaan mustaksi perjantaiksi ja se on leviämässä verkkokaupan kautta myös Eurooppaan ja Suomeen. Nyt seurataan mielenkiinnolla millainen “Black Friday” tulee olemaan jatkossa suurten kauppaketjujemme kilpailussa, kirjoittavat päivän mediat. Koominen suomalainen Oopperaperintöön on kuulunut ilmiö jossa naiset esiintyvät miehinä. Nyt kuitenkin kansallisoopperamme Lepakko-operetissa koetetaan miten mies sopisi naisen rooliin ja Lepakossa kukaan ei halua olla oma itsensä. Johan Straussin Lepakko-operetin kaikki henkilöt haluat olla jotain muuta kuin mitä oikeasti ovat. Prinssi Orlofskyn roolin laulaa vuorotellen tumma mies ja vaalea nainen. Sama lehti kertoo kuinka stand-up komiikka on…
Read More

Onko paavi Franciscus populisti?

Uncategorized
  Paavi Franciscus piti merkittävän linjapuheen EU:n parlamentissa. Hän ruoski parlamenttia ja sen hallintoa säännöistä, jotka ovat kaukana ihmisten tosiasiallisista tarpeista. Tekninen byrokratia on ottanut mammutin elämässä vallan. Keskiössä ovat talous ja politiikka, ei ihmisarvon kunnioitus. Ne ovat menettäneet merkityksensä, jyrisi paavi Franciscus ja sai median huomion itselleen. Vaikea Pyhän Isän istuin Euroopan Unionin tehtävänä kuuluivat olla suuret ihanteet. Nyt ne ovat kadotettuja ja niiden tilalle ovat tulleet markkinakapitalismin kylmät kasvot, totesi paavi. Maahanmuuttokysymykset askarruttivat paavia ja hän kauhisteli kuinka Välimerestä oli tullut suuri maahanmuuttajien hautausmaa. Hyvä mediaotsikkonakin tai lööppinä paavin suusta saatuna Välimeren määrittäjänä. Paavi tähdensi, kuinka maahanmuuttajien ongelmat…
Read More