Gallupdemokratiaa – manipulointiako ja mediaviihdettä

  Gallupeja seuraava mediaviihde ummistaa silmänsä niiden luonteelle. Tuloksia käytetään sellaisenaan jo hallitusta tehtäessä ja pyritään vaikuttamaan myös näin itse vaalipäivän tulokseen. Gallupin tekijän ja alan tutkijoiden tulkintoja ei edes siirretä oman lehden sivuille. Näin gallup toteuttaa itse itseään ja on manipuloiva. Moni haluaa seurata sen voittoisaa puoluetta, olla mukana voitonjuhlassa. Väline on ikivanha ja etenkin nykyisen kritiikittömän ja markkinoiden korruptoiman viihteellisen median käyttämä myyntikeino. Vanhan puolueen pysähtyneisyyden aikaa Viimeisimmät gallupit kertovat, kuinka noin 40 % ei vastaa kyselyyn lainkaan ja puolueensa kertovistakin liki sama osuus on epävarmoja. Näin mielipiteensä kaksi kuukautta ennen vaaleja kertoo uskottavasti vain noin 40 %…
Read More