Vatulointikorista suomalaiseen perestroikkaan

Uncategorized
Venäläinen troikka tarkoittaa kolmen hevosen rinnakkain vetämää livreepukuisten aatelsiherrojen menopeliä 1800-luvulta. Tsaarien aikana se tuli tutuksi myös suomalaisille. Se korvasi aiemmat kahden hevosen rinnakkaiset ravurit. Troikassa keskimmäinen hevonen ravasi ja laitimmaiset laukkasivat. Tätä varten vaadittiin mm. tähän tarkoitukseen tehdyt menopelit valjaineen. Vasemmalla mentiin vasenta laukkaa, oikealla oikeaa laukkaa. Syntyi oma koulukuntansa ja kuka tahansa ei näillä rattailla istunut. Paragigmainen tavoite Tähän myös hevoset oli koulittuja ja tunnetuin oli pienehkö vjatkan hevonen. Siinä nyt oli kyse vallan muusta kuin Suomen hevosesta, juhdasta, joka saattoi osata kyllä tölttiravin, saksalaisen sikapssin. Elegantein troikka orlovhevosineen  nähtiin mm. Lontoon olympialaisissa ja sen avajaisissa vuonna 1911. Timo Soini käyttää mielellään ravitermejä, joista tutuin lienee maalissa odottava hillotolppa. Sitä kohden mennään vaaleissa jytkyä odotellen. Soini osaa käyttää kieltä, joka yleistyy ja leviää siinä missä nyt insinöörikieli valtiotieteilijöitten…
Read More

KIpeitten aikojen jumppaa

Uncategorized
Jumppa, nöyrä, kipeä, strategia, tupailta, visio, kirkko, valtio, yhteisymmärrys, sitoutua, luovuus, osaaminen, vatulointikori, investointivelka, kirjanpito, velkaantuminen, tase, kuntayhtymä, maakuntamalli, yhteiskuntasopimus, keppi, porkkana, uudistuva, kivijalka, itsehallintoalue, tupakkavero, lapsiperheet, oppimisympäristö, työllisyys, biotalous, toimintatavat, investointi, korjausliike, turvallisuus, vastuu, ratkaisukeskeisyys, kärkihanke, digitaaliloikka, opintotuki, tavoitehakuinen, tulorahoitus, seurantajärjestelmä, avokonttori jne. Oheiset käsitteet toistuivat usein, kun kolmen puolueen puheenjohtajat kertoivat yhdessä millaista ohjelmaa vajaan kolmen viikon aikana oli työryhmissä kokoustettu kasaan hallitusohjelmaksi ja siirretty vatulointikorista toteutettavien ohjelmien joukkoon. Jatkossa 14 ministeriä ja kärsivä kansa jatkaa suomalaisille tutuksi jo tulleen hallitustemme vatuloinnin seuraamista seuraavat neljä vuotta. Samaan aikaan ay-liike saa tehtäväkseen pohtia, hyväksyykö se hallituksen antamat porkkanat vai ottaako kansa vastaan mieluummin keppiä. Hallituksen tapa palkita verokevennyksillä, tai hakea sitten toista tietä, lisätä leikkauksia, on avoin ja reilu tapa hakea yhteiskuntasopimusta. Ministereiden määrä laski kolmella ja se on…
Read More

Heleää helluntaita

Uncategorized
Helluntaihin liittyy kulttuuriin sidottua narratiivista kerrontaa ja näin Pyhän Hengen vuodatuksen juhlan rinnalla siihen, kuten kaikkiin kirkollisiin juhliin, on liitetty myös pakana-ajan perinteitä. Hela, helka ja vakka johdannaiset viittaavat tähän päivään ja samalla myös heilan etsintä, helkavalkeat ja -virret. Pyhän kolminaisuuden päivä ja helluntailaisuus ovat tuttuja suomalaisillekin ja juhla asettui kymmenen pääivää helatorstain jälkeen. Siis jälleen tuo maaginen numero neljäkymmentä ja siihen lisää kymmenen vuorokautta. Kristytille helluntain kuuluisi olla kolmanneksi tärkein juhlapyhä joulun ja pääsiäisen jälkeen. Kielillä puhujat eivät olleet juovuksissa vaan Pyhän Hengen vaikutuksessa, vakuutti myös Pietari aikanaan. Päivä osui myös sadonkorjuun juhlaan ja lain antamiseen. Tuota Mooseksen lakia haettiin sitäkin Siinaissa vuorilla 40 vuorokautta. Aavikkolla oli vaellettu 40 vuotta. Suomessa yksi juhlan osa oli helluntaisauna. Koivun lehdet olivat tulleet esiin ja uusilla vastoilla voi vihtoa, tosin ei nyt…
Read More

Aika muuttaa brändiä

Uncategorized
Brändääminen on markkinoilla mukana olevien slangia. Nyt se on levinnyt sieltä myös someen ja jokainen brändää siellä itseään ihmisenä. Tässä neuvoja, jossa voit myös muuttaa omaa brändiäsi, jos vanha alkaa olla kaikille tuttu ja miljoonien muidenkin käyttämä. Poliitikot ovat oiva esimerkki ihmisryhmästä, joka esiintyy mediassa vain vaalien alla ja katoaa sitten odottamaan uutta tulemista ja uudessa puolueessakin. Tarvitaan siis uusi brändi joka istuu uusimman puolueen imagoon. Professori Arvo Myllymäki kertoi isästään vuosi takaperin ykkösdokumentissa "Matka isän luo", Siperista löytyneestä sotavangista, venäläisestä. Etsivän työssä avusti aikanaan Urho Kekkonen ja Kalevi Sorsa. Myllymäki on tullut toki tutuksi tiedemiehenä, kollegana, mutta hänen tarinansa on pysynyt vieraana. Jatkosodan sotavangeille syntyi Suomessa 200-300 lasta. Epäilemättä myös suomalaisille Venäjällä. Myllymäen kertomus oli koskettava monellakin tapaa. Kuinka vähän me tunnemmekaan toisiamme, toistemme lapsuutta, elämänkokemuksia, traumaattisia juuria ja…
Read More

Maailma symboleiden vankina

Uncategorized
  Tuleva pääministeri käyttää insinöörikieltä, valittavat mediat. Punavihreää toimittajaa kiusaa nyt käsite "iteraatiokierros". Iteraatiossa ongelmia ratkotaan pala palata ja vähitellen tarkentaen, toistaen. Ei se ole mitään insinöörikieltä. Punk on musiikkia, jota osaa erityisen hyvin Pertti Kurikan nimipäivät. Juridiikassa vilisee slangia siinä missä lääketieteessä saati ihmistieteissä, valtiotieteissä ja taloustieteissä. Taide on sitä tulvillaa Punavihreä toimittaja pullistelee omia puppusanojaan heti kun näkee taide-elämyksen, jossa ei ole maallikolle muuta kuin ikävällä tavalla taitettuja ja värien kemiaa väärin ymmärrettyjä väriroiskeita ja joukossa kaurapuuron tähteitä. Annetaan nyt asiansa osaavan Oulun koulun kasvatin edetä iteroinneissa yhä syvemmälle yksityiskohtiin ja toistaen, hakea yhteistä visoita ja missiota palvelevia yksityiskohtaisempia taloutemme palasia työllisyys- ja kasvuryhmässä, biotalousryhmässä ja reformiryhmässä. Kunhan eivät ala puhua työreformista. Se kun saa taas punavihreän toimittajan reagoimaan allergisesti yhdistäen reflektoiden ahdistuksensa keväisen kasvuston siitepölyn aiheuttamaan reaktioon.…
Read More

Lucioperca hallitus

Uncategorized
On pohdittu onko hallituksen nimi kolmen ässään hallitus, perussinimulta vaiko ehkä joku Persukeko ilkeily. Ei mikään näistä tässä ajassa ja tuhansien järvien maassa. Tarvitaan kunnon maailmalle viittaava globaali käsite, tieteellisesti uskottava ja Suomeen viittaava. Ahven, hauki ja kuha ovat sukua keskenään. Hauki mytologian muistimme jänkäkoirana sopii maalaisliiton perillisille, ahven taas kokoomuksen kasvateille paremmin kuin joku holkeri ja ahvenkukkoa voi tarjota kansalle mieluummin kuin silakoita. Se aika on ollutta ja mennyttä. Kuha taas on hieman haukea että ahventa mutta ahvenkalojen komein edustaja vesissämme ja sopii siis perussuomalaisille hyvin. Molemmilta suunnilta kun tulee äänestäjiä. Ahven on ”Perca fluviatilis”, hauki ”Esox lucius” ja kuha ”Sander lucioperca”. Lucioperca tarkoittaa ”haukiahventa” ja se sopii tämän hallituksen nimeksi kuin kevätkutuisten kalojen saaliit verkkoon ja katiskaan. Lämpimät onnittelut lucioperca hallituksellemme ja menestystä ohjelman laadinnassa. Se on varmaan…
Read More

Suomalaisuuden päivänä

Uncategorized
Tänään on Snellmanin päivä ja samalla suomalaisuuden päivä. Mitä kuuluu tämän päivän suomalaisuudelle? Mitä sillä tarkoitetaan? Kysyin tätä noin vuosikymmen takaperin netissä ja samalla pyysin joitakin sitä kuvaavia klusteritaiteen luomuksia yhteiseen arviointiin. Tein niistä kolmen työn sarjan. Se oli ennen Perussuomalaisen kansanliikkeen syntyä ja paljon ennen jytkyä. Kansanliikkeen syntyyn vaaditaan visuaalista ilmettä ja suurta joukkoa yhteen sovitettuja näkemyksiä. Se, että samanniminen puolue ja Timo Soini osui paikalle, oli sen hetken poliittinen tilaus. Suomessa cluster art sai tällaiset kasvot. Nyt uuden hallituksen, jota vetää oululainen perusinsinööri, kun aiemmin noin joka toinen on ollut valtiotieteiljä ja joka kolmas myös samalla väitellyt. Mukaan mahtuu vain kaksi kansakoulupohjalta ponnistanutta pääministeriämme sotien jälkeen. Arvostamme Suomessa tietoa, tietäjä iän ikuista. SE on varmasti järkevää. Siellä sunnalla ei pidä tinkiä jatkossakaan. Teknokraattinen ja pragmaattinen toi mukanaan myös…
Read More

Mihin katosi suomalainen journalismi?

Uncategorized
  Nellie Bly (May 5, 1864 – January 27, 1922) was the pen name of American journalist Elizabeth Cochrane Seaman. She was also a writer, industrialist, inventor, and a charity worker who was widely known for her record-breaking trip around the world in 72 days, in emulation of Jules Verne’s fictional character Phileas Fogg, and an exposé in which she faked insanity to study a mental institution from within. She was a pioneer in her field, and launched a new kind of investigative journalism. Näin kirjoittaa Wikipedia Googlen tämän päivän syntymäpäiväsankarittarestamme. Sen sijaan sankaruus puuttuu omista medioistamme, joista osa jopa alentuu piirtämään Timo Soinin päähän kalotin tämän odottaessa mediavuoroaan Forssan Lehden hengentuotteessa. Hesari taas odotaa Soinin toimivan puolen miljoonan äänen ja kansanliikkeen johtajana niin ja näin koska vihollinen on pidettävä…
Read More

Lehdistövapauden päivänä

Uncategorized
Lehdistövapauden juhlaa Suomessa Tänään on YK:n lehdistövapauden päivä. Suomessa ja Helsingin Sanomissa se saa huomiota erityisesti ja kohteena on Venäjä ja sen valtiontelevisio sekä lehdistönvapaus siellä. Valtio hallitsee tiedotusvälineitä ja televisio määrää tahdin, kirjoittaa suomalainen media. Venäjän ykköskanavaa seuraavaa, Uzbekistanissa asuvaa isoäitiä, on vaikea puhua ympäri läntisen koneiston systemaattisella propagandalla. Putin on vahvempi kuin läntisen koneiston kasvatti, joka valitaan jo varhain toimittajien rekrytoinnin kautta ja koulutuksella uuteen digitaaliseen teolliseen ympäristöönsä. Se on pitkän kulttuuri tuote, joskin ei kovin hääppöinen Suomessa poliittisen lehdistömme jatkona. Väärä Huntington medioissamme Sananvapaus on hyvällä tolalla vain pienessä osassa maailmaa. Lehti esittelee Ruotsin maana, joka sijoittuu tiedotuksen vapaudessa viidenneksi ja sen jälkeen Yhdysvallat, jossa tietovuodot vievät oikeuteen ja sijaluku on 58. Tunisia on parantamassa asemaansa ja sijaluku on liki sama kuin suomalaisella jalkapallolla. Venezuelan sijalukua pudottaa…
Read More