Hyvää huhtikuun ensimmäistä päivää

 Tuoreimman puoluegallupin mukaan Demareitten kannatus on noussut hurjasti Jutta Urpilaisen perheenlisäyksen myötä. Keskustan kannatus on sen sijaan romahtanut kun Paavo Väyrynen kertoi palaavansa puolueeseen ja Matti Vanhanen taas perustavansa vuorostaan oman puolueen, jonka jäseniksi pääsevät tupen pelaajat Pohjanmaalta. Tuppilautapuolue kertoo kilpailevansa äänistä viskisieppojen puolueen perälautoja peesaten. Carl Haglundin kyllästyminen politiikkaan on taas innostanut Rkp:n äänestäjät vastailemaan gallupin kyselijöille selvällä suomen kielellä ja Kokoomuksen etenkin oikealla majaileva kartanokokoomuslainen siipi on innostunut Alexander Stubbin heille ja Oulun tervaporvareille osoittamastaan kirjeestä. Tukea on luvattu oikein isän kädestä. Perussuomalaisten, vihreitten ja vasemmiston yhteistä vähemmistöhallitusta puuhaavat ovat salaseurana ja -liittona saaneet hekin kannattajansa liikkeelle ja…
Read More