Hitauden ylistys

Oheista blogiani luettiin Hämeessä kotisivultani liki vuosikymmen sitten vähemmän kuin tänään. Hämeessä vaaditaan kymmene vuotta ennen kuin jutusta tuli ajankohtainen. Kyllä jotakin on muttunut kymmenen vuoden aikana. Perussuomalaisista tuli valtionhoitajapuolue ja aika paljon tapahtui vuonna 2011. Kuten olin etukäteen ennustanutkin ja pohtien miten takavuosina sivilisaatiot viisautensa hankkivat meille vierailla mantereilla. Parempi uskoa heitä kuin lähiympäristön medioita. Sosiaalisessa mediassa voi olla uskottavampaa tietoa kuin epäsosiaalisessa mediassamme. Ero näiden kahden median välillä on selvä ja kulkee muualla kuin mitä sillä vielä vuosikymmen takaperin tarkoitimme. On elettävä tätä aikaa, ei menneen maailman muisteloita. Hitauden ylistys Yllätysten uutispäivä 11.12. 2007 Tieto Finlandia meni ennusteeni…
Read More

Tuoksut vievät ja näyt ohjaavat

Elämäntapa ei ole kaikille oma valinta ja hyvien elämäntapojen noudattaminen vaatii riittävää varallisuutta ja jaksamista. Kaikki haluaisivat elää pikän elämän mutta kukaan ei haluaisi tulla vanhaksi. Sairastuminen kuitenkin vie monelta elämänhallinnan. Tällöin hyvää tarkoittavat sanat kuten "se mikä ei tapa, vahvistaa", "itku pitkästä ilosta", "aika parantaa haavat", "kyllä se siitä", "ota itseäsi niskasta kiinni" jne. voivat loukata ja "oppia ikä kaikki". Elämä on toisille karumpi kokemus ja kun et voi valita vanhempiasi ja paikkaa mihin synnyt, yritä valita ainakin oikeat opettajat ja valmentajat. Näistä oman aikamme teatraalisista hahmoista ilman muuta tunnetuin oli juuri kuollut Jouko Turkka. Osin hänen mittava työ…
Read More