Sen saat mitä tilaat

Uncategorized
Forssan Lehti ja sen pääkirjoitus (28.2) tuulettaa tuttuun tapaansa perussuomalaista puoluetta ja hetkellä, jolloin puolueet hakivat viimeisiä ehdokkaitaan kuntavaaleihin. Lehti esittelee omalla levikkialueellaan tietoja levikkialueensa ulkopulisista tapahtumista, joista lehden lukija ei voi olla lainkaan varma, saati tuntea, mistä eri puolueiden väliset ja sisäiset kitkat siellä syntyvät. Varmaa on vain että Forssassa mennyt vaalikausi jakoi valtapuolueet, etenkin kaupunkia johtavan,riiteleviin kuppikuntiin ja koko kaupungin sekä sen talousalueen ajautumiseen täydelliseen umpikujaan. Vai voiko lehden toimitus kääntää tapahtumat muka kaupunkia johtaneiden puolueiden kohdalta valoisaksi yhteistyöksi, joka lujitti samalla seutukunnan yhtenäisyyttä? Sellainen väite ei taitaisi mennä Forssan Lehden lukijan tajuntaan edes populistisena mediapulinana. Kaupungin poliittinen…
Read More

Rötösherrajahdissa

Uncategorized
Hesari (26.2) oli koonnut yliopistojen ja Suomen Akatemian rötöstelijöiden töitä kahden sivun verran. Sama määrä löytyi lääkäreittemme törkeitä rötöksiä työpaikkansa ulkopuolella. Sairaalassa niitä pyritään korvaamaan vakuutuksilla mutta sen ulkopuolella suoritetut raiskaukset, huumeiden salakuljetukset, törkeät liikennerikkomukset jne. ylittävät lehden mukaan moninkertaisesti työssä tehdyt rötöstelyt. Vai mitä sanoisitte, jos omista urheilijoistamme Lahdessa puolensataa jäisi yllättäen kiinni huumeiden salakuljetuksesta tai anabolisten steroidien käytöstä, raiskauksista tai törkeistä, todella törkeistä ja myös tahallisista liikenteen vaarantamiseksi tarkoitetuista rötöksistä. Sellaista tapahtuu vaikkapa kun ajelet kaistoista piittaamatta ja yli 255 km tunnissa rajoitusalueella, jossa kortti menisi kuivamaan jo sadan kilometrinkin vauhdissa ja kyntämättä välillä pientareella. Eikä sinulla tietysti…
Read More

Arctic Babylon – Hyvää Matin päivää

Uncategorized
Arctic Babylon Joko luit arktisen Babylonin synnyn? Etkö. Se on lukenut jo yli 100 000 lyhyellä aikaa kotisivultani clusterart.org/sisus.pdf. Kukaan ei ole moittinut. Lukuun ottamatta yhtä nimetöntä perussuomalaisten blogisivuilla. Hän ei pidä minusta lainkaan ja se on menetys, jota suren. Kaikkien ystävä ei ole kenenkään ystävä. Oheinen juttu on vuoden takaa. Silloin emme vielä tienneet brexitistä tai trumpismista mutta jotain oli ilmassa leijaillut jo kauan ja herkimmät reagoineet. Nyt reagoivat jo vähemmän herkätkin. Lainaus (sitaateissa) on pääkirjoitustoimittaja Elina Grundströmin kirjoituksesta (Hesari) vuosi takaperin. Hänen mielestään tässä ajassa on jotain poikkeavaa. Itse taas koen, että meillä on taipumusta nähdä omassa elämässämme…
Read More

Päivän medioista ja populismista

Uncategorized
Helsingin pormestariksi pyrkii liki vasemmistoliberaaleja, jos on uskominen Hesarin heille lähettämien kysymysten tulkintaa. Ehdokkaista kaikki naiset ovat näitä ja miehistä luonnollisesti vasemmiston ehdokas. Kokoomuksen ehdokas on liberaali, mutta oikealla ja perusuomaalisten niin ikään oikealla mutta konservatiivisena hakijana. Kristillisten ehdokas on joukon konservatiivisin ja hivenen vasemmalla. Poliitikkoina kaikki ovat luonnollisesti populisteja. Joko oikealla tai vasemmalla populismiaan harrastaen. Kaikki eivät vain ole siinä yhtä taitavia ja lahjakkaita. Kömpelöt ovat ei populisteja median ja retoriikan vaativassa ympäristössä. Lehden kolumnisti ja vaimonsa kanssa Trump kirjoilla vaurastuva Saska Saarikoski taiteilee koko ajan lapsuutensa maailman ja nykyisen ristiaallokossa. Nyt hän näkee Venäjän olevan kisan voittajan kiitos…
Read More

Ei johtaja ratkaise vaan kansakunnan moraali

Uncategorized
Yhdysvalloissa värillisten asema ei ole muuttunut juuri miksikään sitten Martin Luther Kingin aikojen. Obaman aika pikemminkin heikensi kuin kohensi sitä kertoo eurooppalaisten rahoittama ja Raoul Peckin ohjaama elokuva. "I am not your Negro" elokuva perustuu Baldwinin 1960- ja 1970-luvulla laatimiin teksteihin. Sillä kun ei ole väliä, koska Amerikka sai mustan presidentin vaan sillä, millaisen maan presidentti musta mies sai johdettavakseen, kirjoitti Baldwin aikanaan. Tämä sama pätee kaikkeen muuhunkin myös ja etenkin Suomessa, sen maakunnissa ja kaupungeissa, maalaispitäjissämme. Kanta-Hämeen sairaalaa ja se valtuustoa johtaa intialainen mies. Se miten hän johtaa ja mitä siitä syntyy, ei johdu miehen lapsuuden maisemista vaan Hämeestä…
Read More

Populistinen media

Uncategorized
Yhdysvaltain 45.presidentti kertoi merkittävänä vallankäyttäjänä kuinka media on epäluotettava ja käyttäytyy kuten valtaa hamuava valtiomahti. Näin se neljäntenä valtiomahtina varmaan tekeekin. Kuinka lähellä tämä neljäs valtiomahti on populistiksi mainittua Donald Trumpia? Media joutuu esittämään asiansa siten, että kuka tahansa sen ymmärtää. Medialla ei ole mahdollisuutta muuhun kuin populistiseen esitystapaan. Tällöin vallasta kilpaileva onkin juuri toimittaja populistina vastaan poliitikko populistina. Tiedettä popularisoitaessa tämä asetelma tulee varmasti tutuksi. Riski tulla ymmärretyksi väärin voi pilata hetkessä urasi. Toimittaja voi myös käyttää tahallaan sinua tutkijana väärin. Jokainen tiedettä ammatikseen tekevä välttelee medioitamme ellei ole alan popularisoija samalla ja ymmärrä toimittajan työtä. Uusi mediayhteiskunta toi…
Read More

Mediayhteiskunnan pelurit

Uncategorized
Yhdysvaltain 45. presidentti kritisoi mediaa. Myös hänen kannattajansa tekevät niin. Onko media oikeasti ikään kuin yksillä rattailla varustettu kulkuväline, jonka on mahdoton hyväksyä sitä tosiasiaa, jossa Yhdysvaltain presidentti on valittu vaaleilla? Jakaako media kansakuntaa ja kansakuntia? Käyttääkö se sokeasti valtaansa? Vaarantaako se nyt sellaista, joka aiemmin oli pyhää ja johon tuli asennoitua puolueettomasti ja hyväksyen perustuslailliset oikeudet valita demokraattisesti johtajamme. Myös heidän äänestäjiensä oikeudet ja vapaus käyttää medioita sekä luottaa niiden narratiiviseen kerrontaankin. On kysyttävä myös miksi Yhdysvaltain 45. presidentti joutuu turvautumaan sosiaaliseen mediaan? Miksi hänen äänestäjänsä Yhdysvalloissa ovat häneen tyytyväisiä. Syventääkö media konfliktia ja tekeekö se sen tahallaan ja…
Read More

Korruptio ja nepotisimi myyvät hyvin

Uncategorized
Media puutuu tänään kahteen suureen asiaan. Politiikan toimittajista kokenein ja myös uskottavin Unto Hämäläinen kirjoittaa lukuisin esimerkein kuinka poliittiset vanhat puolueemme periytyvät ja niiden kokouksetkin ovat sukujen kokouksia. Siis nepotistista puuhastelua, jossa menestys edellyttää sukulaisten, siis hyvä veli ja sisar verkostojamme, korruptiota. Vauhdittajina käytetään vihapuheen rinnalla inhopuheita. Miehet ovat vihapuheen kohteina, naiset inhopuheen, kuvaa Hesari viisi (5) sivua pitkässä artikkelissaan (HS 19.2.2017) Lehti rohkenee nostaa jopa akateemisen maailman nimitykset, siis maailman jossa herrat erotetaan narreista, joissa puolue ja hyvä-veli verkostot, korruptio ratkaisevat koko rakenteen pysyvyyden ja sen huipun. Yliopistojen ja tutkimuslaitosten korruptiosta kirjoittaa rohkeasti oikeus- ja kriminaalipsykologian dosentti, psykologian tohtori…
Read More

Hyvää ystävänpäivää

Uncategorized
Mistä löydät sä ystävän? Meillä on ongelma. Sen tausta on yhtäällä hyvin vanha mutta sen paljastuminen vaati oman aikamme teknologian. Olen kirjoittanut siitä useitakin artikkeleja ja muutaman kirjankin. Ongelma kun tunnetaan mutta sen korjaamiseksi ei ole tehty mitään. Suomi voisi pienenä ja homogeenisena kulttuurina ottaa ohjat käsiinsä ja hoitaa sen ensin omien rajojensa sisällä. Ilmiö paljastui hybridiyhteiskunnan myötä ja sen yhteiskunnalliset ongelmat näkyvät sosiaalisen median sisällä. Yksittäisiä ongelmia on valtava määrä mutta kaikki ne syntyvät saman teorian kautta ja korjautuvat tuntemalla tämä ihmistieteinen darwinistinen ilmiö ja siirtämällä se oman aikamme teknologiaan ja sen viestintään. Facebookissa osa kiittää kaveruudesta mutta joku…
Read More

Suomalainen visio – näillä mennään

Uncategorized
Kiintoisaa oli seurata jytkyn jälkeen, kuinka esim. demaripoliitikko Jaakonsaari kertoi yrittävänsä valaista kollegoitaan Brysselissä, ettei Suomessa tavattava "populismi" ole lainkaan sama ilmiö kuin maailmalla leviävä "uuspopulismi". Ei hän näitä termejä käyttänyt, mutta tarkoitti kyllä samaa kuin aiempi blogini ja kirjani. Hän kun pohjoispohjalaisena tunsi SMP:n ja vennamolaisuuden, J. Juhani Kortesalmen ja tiesi mistä siellä oli kyse silloin, kun pienviljelijät ja metsätyöläiset, pienyrittäjät kylineen unohdettiin.  Ei likimainkaan samasta, joka raivosi kohta arabi-islamilaisissa maissa, aiheutti epävakautta ja katkeruutta Ruotsissa ja Hollannissa, Saksassa, Britanniassa ja Yhdysvalloissa sekä oli nuorten radikaalien liikehdintää käyttäen uusia taskuun mahtuvia tietokoneitaan kiitos Applen ja sosiaalisen median hybridiyhteiskunnan, hybridisotien…
Read More