Odotetut ministerinimitykset

Uncategorized
Uudet ministerit on valittu ja yllätyksiä ei tullut. Maatalousministeri on valiokunnan puheenjohtaja keskustasta ja oikeusministeri ainut juristin koulutuksen hankkinut kokoomuslainen eduskunnassa. Kiinnostavin tapaus ministereitten joukossa on luonnollisesti puoleen vahva puheenjohtajaehdokas jo legendaksi nousseen ja 20 vuotta puoluetta johtaneen, minipuolueen jytkyjen kautta suurten joukkoon nostaneen värikkään Timo Soinin jälkeen. Sampo Terhon nousu politiikan eliittiin on tapahtunut nopeasti ja nyt kulttuuri, urheilu sekä eurooppaministeriksi on viimisin sulka miehen hattuun. Harrastustaustaa vasten kulttuuriministerin tehtävä näyttäisi sopivan Terholle hyvin. Kulttuuriministerille kuuluvat myös urheiluasiat. Aivan kuin tilaustyönä Terhon salkkuun lisättiin ulkoministeri Soinilta eurooppaministerin tehtävät. Eurooppa-politiikka ehti tulla Terholle hyvinkin tutuksi, kun hän teki neljä vuotta politiikkaa europarlamentissa. Sampo Terho asuu Helsingin Töölössä. Hän elää parisuhteessa ja on pienen lapsen isä. Äidin kautta taustalla näyttäisi olevan siirtokarjalaisuuskin. Pilke silmissä ja huumorintaju, nopea äly ja kyky hahmottaa…
Read More

Kansallinen veteraanipäivä rintamalla koettuna talvella 1939.

Uncategorized
Oheinen teksti on juuri julkaistusta kirjastani "Finland's big year 2017 - Suomi 100" sen sadasta kertomuksesta je esseestä, viimeistä edellisestä numero 99. Kirja on koottu sadasta julkaisustani, monografiasta, ja tämä kohta on poikkeuksellisesti oman isäni muistelmista. Se on samalla löydettävissä myös blogistani ja kotisivultani kirjan ohella: "Matti Luostarine 2009. 3. helmikuuuta 2009. www.clusterart.org" “Aattopäivän aamuna noin neljän aikoihin jaettiin käsikranaatit. Kranaatit jaettiin hyökkäystä varten tulenjohtueen ja komentoryhmän miehille. Viiden paikkeilla tykistötulen valmistelun jälkeen jalkaväki irrottautui hyökkäykseen. Aluksi hyökkäys eteni hyvin niin kauan kuin oli tultu vihollisen pääpuolustusasemiin. Tuolloin vihollinen aloitti hirvittävän tykistö- ja kranaatinheitintulistuksen. Heti tämän jälkeen seurasi jalkaväen hyökkäys panssareiden tukemana. Pakkasta oli kolmekymmentä astetta. Jokainen ymmärtää miten haavoittuneille käy sellaisessa pakkasessa…” “Pimeän turvin saatoimme palata takaisin omille linjoille. En muista tehneeni ikinä toivottomampaa työtä, kuin silloin Summassa jouluyönä…
Read More

Liberaali populismi nousussa

Uncategorized
Ranskassa presidentin vaaleissa ovat vastakkain konservatiivin populisti oikealta ja liberaali populisti keskustasta tai ehkä sittenkin hiven talousvasemmalta. Siis tyypillinen kansakunnan jakava ja vanhat puolueet sivuuttava vaali. Hollannissa vanhat puolueet romahtivat niin ikään ja lähellä oli myös siellä nyt Ranskassa nähtävä näytelmä. Yhdysvalloissa vastakkain oli konservatiivi populisti, joka voitti naisehdokkaan, joka ei ollut riittävästi liberaalin populistin kaltainen. Taustalla oli myös painlasti, joka liittyi hänen puolisoonsa. Niinpä hänet voitiin leimata vanhan vallan ja establismentin edustajaksi, eliitin valtaa tukevaksi. Esivaleissa jopa ikääntynyt vasemmistolainen liberaali vanhus antoi hänelle tuhdin vastuksen ja sai ääni etenkin nuorilta koulutetuilta naisilta. Sen sijaan hieman aiemmin Kanadassa vaalit voitti liberaali populisti ja hän oli suosittu etenkin ranskankielisillä alueilla. Jo silloin ounasteltiin Ranskan hakeutuvan samaan suuntaan ja haettiin poliitikkoa, jolla olisi vetoa etenkin liberaali populismin suunnalla. Jo tuolloin Suomessa odotettiin…
Read More

Ranskan vaalien ensimmäinen kierros

Uncategorized
Le Pen on Ranskan vaalien suuri voittaja kävi toisella kierroksella kuinka tahansa. Onko eurooppalainen eliitti ollut aina ylimielinen. Onko sen kulttuurinen ja sosiaalinen pääoma jakamassa maanosamme kahtia. Herrakulttuurin "hyvä ja huono" on nyt kääntymässä huonoon suuntaan ja orjakulttuurin "hyvä ja paha" huonon sijasta pahaan suuntaan. Tämä hyvän ja huonon sekä hyvän ja pahan välinen ero ei ole likimainkaan sama asia emämaassa ja alusmaassa. Valkoisen miehen taudissa. Suomessa sen käsittäminen on alusmaan kokemusta ja pohdimme hyvän ja huonon sijaista hyvän ja pahan vastakkainasettelua populismissamme. Ylimielinen eliitti pohtii kokonaan eri asiaa ja unohtaa kuinka syynä on juuri ylimielisyys, sosiaalinen pääoma ja sen tuoma kulttuurinen ero. Ranskassa reaalisosialismin katoaminen kadotti myös sosiologian tieteenä ja se korvattiin taloustieteellä. Sosiologia yksilön vaivoilla ja psykologialla. Näin kävi myös Suomessa. Joka vaivaan haetaan lääkettä, jota tarjoaa ekonometrian…
Read More

Facebookin vuosikymmen naamakirjanamme

Uncategorized
Facebook viettää tänään syntymäpäiviään. Onnea kymmenvuotiaalle. Olet valpas ja virkku lapsi, valvotat yötkin. Olet muuttanut monen ajankäytön ja lopulta koko elämän. Kiitos antamistasi kavereista ja neuvoista, levittämästäsi tiedosta ja taidosta. Jatketaan näin niin hyvä tulee. Hieman voisit hyvittääkin liki 20 000 kuvasta ja pisimmistä essee muotoisista kirjoituksista, blogeista. Tieteen popularsiointi on työlästä puuhaa sekin. Sen puolesta marssiminen on ihan paikallaan. Ikkunasta ulos katsoen kaikki ympärillä ja työhuoneessa näyttäisi olevan tieteen sovellutusta. Maisema on sen tulosta niin maaseudulla kuin kaupungeissamme. Se ei ole marginaalinen ilmiö ensinkään. Elämme tutkimuksen ja tieteen rakentamassa kehossa, perheessä, yhteisössä, yhdyskunnassa ja globaalissa maailmassa. Mitä paremmin sitä tuntee sitä varmemmaksi oma elämä ja sen hallinta muuttuu. Joskus tulevaisuudessa tälle ajattoman ja paikattoman yhteiskunnan some -maailman alkutaipaleelle hymyillään. Se vaikuttaa koomiselta ja todella kömpelöltä harrastelijoineen. Päivän ykkösuutinen on…
Read More

Populisimin ranskalaiset kasvot

Uncategorized
Ranskan vaalit vaihtuivat omituisen sekavaksi kilpalaulannaksi. Vielä hetki takaperin ainakin yksi ehdokas oli varma toisen kierroksen ehdokas. Ei ole enää. Nyt luvataan mitä sattuu ja kuka tahansa ehdokkaista voi päästä toiselle kierrokselle. Ilmiö kuvaa, ei vain Ranskan, vaan myös yleisimminkin Euroopan politiikan nykytilaa. Seuraava teksti on oululaisen Kalevan sivulta. Se vastaa tämän hetken todellisuutta luki sen mistä tahansa: Ranskalaiset äänestävät presidentinvaalissa huomenna sunnuntaina, mutta vaalien ensimmäinen kierros käydään perin kummallisissa tunnelmissa. Torstai-illan terrori-isku Pariisissa ja äänestäjien pitemmän ajan pettymys poliittiseen päätöksentekoon saattavat keikauttaa neljän pääehdokkaan voimasuhteita vielä loppusuoralla. Vaalit ovat arvaamattomat. Järistykset voivat tuntua EU:ssa, mutta toisaalta Ranskan Eurooppa-politiikka ja asema EU:ssa voivat yhtä hyvin säilyä entisellään. Ensimmäisen kierroksen tulosta on miltei mahdoton ennakoida. Kisa on todella tiukka ja tasaväkinen. Ranskassa ei ole mielipidetiedustelujen historiassa koskaan nähty vastaavaa asetelmaa, jossa…
Read More

Kehden vuosikymmenen mittaiset kierrot

Uncategorized
Euroopassa ja Yhdysvalloissa on menossa aalto, jossa palataan miehen ja naisen välisisissä sukupuolirooleissa vanhoihin aikoihin. Tutkimusten mukaan muutos on raju kun prosenttilukuja vertaillaan runsaan parin vuosikymmenen takaisiin. Ja taas syyksi esitetään tuttuun tapaamme taloutta ja sen luomaa epävarmuutta. Miksi? Koska taloustieteet nousivat ohi käyttäytymistieteitten ja sosiologian samoja aikoja ja etenkin tänään, jolloin sillä, ekonometrialla, selitetään mitä tahansa. Tulkinnat ovat täyttä roskaa ekonomistin tekeminä sosiologisiin tai psykologisiin ilmiöihin saati biologiaan, genetiikkaan ja luonnontieteisiin. Kirjoitin kirjaani (Tuhannen ja yhden vuoden tarinat) kuinka tuo aika oli oidipaalisen naisen syntymää. Isät kun eivät oikein viihtyneet kotona tai naiset kasvattivat itse lapsensa. Vahvat naiset lapsina alkoivat kadota. Parempi huonokin isä kun ei isää ollenkaan, oli myös Suomessa unohtunut, tyttären oidipaali aikana pojasta nyt puhumattakaan. Pojista kun alkoi syntyä naisen hoidossa liki sietämättömiä egonsa kanssa pullistelijoita.…
Read More

Finland’s big year 2017 – Suomi 100

Uncategorized
Finland's big year 2017 - Suomi 100. 100 short essays on the 100 selected works. Sata esseetä sadasta teoksesta. Työläin kirjani saapui kustantajalta. Tein sitä 45 vuotta. Se aika vaaditaan kun kirjoitat sata monografista kirjaa, joista osa väitöskirjoja ja sivuja keksimäärin 200-600. Lisäksi artikkeleita, tieteellisiä tai popularisoituja, blogeja tai esseitä noin 3000 kappaletta. Haet näistä kirjoista sata kansakuntasi sosiaaliseen pääomaan ja muistiin sopivaa esseetä ja alustat kertoen maasi historiasta henkilöiden sen tuhannen vuoden ajalta kuninkaisiin, keisareihin ja presidentteihin. Ja se on vasta alkua. Sen jälkeen kuvitat kirjasi taiteella, jonka olet itse manifestoinut Clusterart -taiteeksi. Kuvaat niitä tuhansia, ehkä miljoonia 50 vuoden aikana. Valikot niistä sata ja muutat ne tuohon kirjaan sopiviksi. Haet uutta väriä. Mustekalan mustetta, seepian taittoa näin väärän ikävaikutelman korjaten. Veistoisten on oltava pellavakomposiitista, ympäristöön hajoavasta. Ei myrkkyä…
Read More

Lankalauantaina

Uncategorized
Hesari on kolumneissaan käsitellyt suomalaisia agraarin ajan sananlaskuja ja kansanviisauksia, joita käytämme edelleenkin ymmärtämättä lainkaan miten ne ovat aikanaan syntyneet. Ne ovat mielenkiitoisia. Tosin omaan aikaamme täysin sopimattomia. Sama pätee näihin pääsiäisen ajan päivien nimiinkin. Pääsiäisviikon päivien nimet ovat palmusunnuntai, malkamaanantai, tikkutiistai, kellokeskiviikko, kiirastorstai, pitkäperjantai, lankalauantai ja pääsiäinen, ensimmäinen ja toinen pääsiäispäivä. Kirkko käyttää maanantaista, tiistaista, keskiviikosta ja lauantaista nimityksiä hiljaisen viikon maanantai jne. Kansa on siis näille hiljaisen viikon päiville muodostanut omat kutsumanimet, jotka hieman vaihtelevat eri puolilla. Pääsiäinen on johdos verbistä päästä. Pääsiäinen on merkinnyt paaston ajan päättymistä eli paastosta pääsemistä. Pääsiäisviikolla itselläänkin on useampi nimi. Puhutaan hiljaisesta viikosta ja piinaviikosta. Myös tymintäviikko on mainittu (ruots. dymmelvecka). Hiljainen viikko oli hiljainen, koska katolisena aikana muutoin ahkerasti käytössä olleet kirkonkellot eivät soineet, vaan niiden kielet sidottiin kiinni. Paastonajan loppu…
Read More

Ehdollistettujen refleksien politiikkaa

Uncategorized
Sydämellinen kiitos vaaleihin osallistuneille, äänestäjillemme, omille äänestäjilleni ja etenkin kaikille niille taustavoimille joita vaaleihin vaaditaan. Pohja etenkin maakuntavaaleille ja koko uuden rakennemuutoksemme rakentelulle on asetettu ja onnistuimme siinä Forssassa kiitettävästi. Yhteistyö puolueittemme välillä tulee paranemaan jatkossa. Olen siitä ehdottoman varma. Kuntavaali ovat satoja eri vaaleja joihin kansallinen politiikkamme vaikuttaa rajusti. Joskus hieman globaalikin maailma. Kuntavaalit taas eivät vaikuta jatkossa hallituksemme työskentelyyn juuri nimeksikään. Toki ne jättävät pienen leiman jokaisen puolueen sosiaaliseen muistiin mutta ei juurikaan pääomaan. Forssassa edelliset kuntavaalit toivat protesti, joka kanavoitui kaupungin näkyvimmän poliitikon Sirkka-Liisa Anttilan riitelyn ja tappion kautta puolueesta Kokoomukseen loikanneelle poliisille. Nyt valtakunnallinen aalto, oppositioasema, palautti demarit takaisin valtaan Forssassa ja Kokoomus menetti odotetusti paikkansa suurimpana ja kauneimpana. Siitä kärsi eniten hallituksen miinanpolkija kulttuuri- ja kouluministerimme, opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen edellisten vaalien suurvoittajan hallituksemme puheenjohtajan rinnalla.…
Read More