Kehden vuosikymmenen mittaiset kierrot

Euroopassa ja Yhdysvalloissa on menossa aalto, jossa palataan miehen ja naisen välisisissä sukupuolirooleissa vanhoihin aikoihin. Tutkimusten mukaan muutos on raju kun prosenttilukuja vertaillaan runsaan parin vuosikymmenen takaisiin. Ja taas syyksi esitetään tuttuun tapaamme taloutta ja sen luomaa epävarmuutta. Miksi? Koska taloustieteet nousivat ohi käyttäytymistieteitten ja sosiologian samoja aikoja ja etenkin tänään, jolloin sillä, ekonometrialla, selitetään mitä tahansa. Tulkinnat ovat täyttä roskaa ekonomistin tekeminä sosiologisiin tai psykologisiin ilmiöihin saati biologiaan, genetiikkaan ja luonnontieteisiin. Kirjoitin kirjaani (Tuhannen ja yhden vuoden tarinat) kuinka tuo aika oli oidipaalisen naisen syntymää. Isät kun eivät oikein viihtyneet kotona tai naiset kasvattivat itse lapsensa. Vahvat naiset lapsina…
Read More