Leijonan jäljet hiekassa

Kesäkuu puolivälissä ja rodot alkoivat kukkia. Pohjoispuolella taloa kuitenkin vasta lähempänä juhannusta tai vasta heinäkuun puolella. Talo piiloutuu nyt kokonaan ympäröivän puutarhan taakse ja sisälle, kasvusto suojaa ohikulkijoilta. Sitä ei uskoisi millään alkukeväästä tai talvella. Suomessa vuodenajat ovat todella vaikeasti maailmalla ymmärrettäviä ja muokanneet myös kulttuuriamme ja luonnettamme, normistoa ja tänään paljon puhuttua arvopohjaa. Se ei voi vaihtua päivittäin tai talvella paleltuisimme pakkasiin kesällä arvojamme muuttaen, normit unohtaen ja moraalittomina poliitikkoina hupsuja juttuja esitellen salaliitoistamme. Laestadiolaiselle miehelle kun vennamolaisen liikkeen hävittäminen oli aikanaan pohjoisessa se viimeinen hillotolppa ja myös motiivi leijonan jäljiksi hiekassa, jos vielä punertava toimittaja oli samaa arvopohjaa…
Read More

Mustan kynnyksen majatalo

Suomessa tehdään tänään paljon salaperäistä työtä. Syntyy Mustan kynnyksen puolueita, paljastetaan Perussuomalaisen puolueen kaapannut salaliitto, Pääministeri tekee lentoharjoituksia yhtenään kohti Naantalia, arvopohjasta tullee kahden päivän mittainen moraalinen normistomme ja Pientalonpoikain puolueeni vuodelta 1959 siirtyy taas vaiheeseen, jossa se on elänyt aina uuden sukupolven aattona ja isoisäni, joka kuljetti minua Enso Gutzeitin autossa Veikko Vennamon karjalaisia evakkoja asuttaviin tilaisuuksiinsa firmansa pääjohtajana nauraa röhöttäisi tutun naurunsa, jos tietäisi, mihin on tultu ja mitä yhteistä näillä evakoilla ja evakoilla, allasevakoilla ja Pohjolan Voimalla, Gutzeitin miehillä ja energiayhtiöllä, on toisiinsa siirryttäessä Pieksämäeltä kuusi vuosikymmentä myöhemmin Jyväskylään. Ei sekään kokous, vuonna 1959 pidetty ja kaikkien…
Read More