Konflikiteoreetikon maailmaan tutustuen

Viimeinen päivä heinäkuuta vuosi takaperin. Ei hiottanut kuten nyt mutta lämmintä oli, sopivasti. Ilmastomuutoksen rumat kasvot kertovat miltä näyttää kun kesät alkavat olla sellaisia, jolloin metsiin ei jää marjoja eikä oikein viljakaan kasva pelloillamme. Meille on annettu väärä kuva kuinka olisimme ilmastomuutoksen voittajia. Me häviämme ja todella rumalla tavalla.. Luontoon on ilmestynyt uusia lintuja.. se tapahtuu äkkiä, kun on siivet joilla lennellä. Näin pohtii ihminen, joka on peliteoreetikon jälkeen toiseksi suurin ryhmä sosiaalisen median 5000:sta kaveristani. Puhtaimmillaan kutsun ryhmää konfliktiteoreetikkojen ryhmäksi. Moni toimittaja ja tiedemies on parantumaton konfliktiteoreetikko. Omassa kaverijoukossani heitä on noin joka kolmannes. Aivan puhtaita hieman yli viidennes.…
Read More

Oman aikamme johtajat ja tieteiljät

Osassa Nordean verkko- ja mobiilipankin palveluista on häiriöitä, kertoo finanssikonserni Twitterissä. Häiriö vaikuttaa myös konttoreiden palveluihin. Helsingin Valillan konttorissa on tällä hetkellä sähkökatkos, mikä aiheuttaa ruuhkaa puhelinasiakaspalvelussa. Nordea selvittää ongelmaa parhaillaan. Nordean mukaan häiriö johtuu ongelmista sähkönjakelussa Helsingissä. Vallillassa oli sähkönjakeluongelmia, jotka ovat sähkönsiirtoyhtiö Helen Sähköverkon mukaan päättyneet. Viat ovat yleensä Helsingissä eikä palveluja kohta muualla olekaan. Ikäihmiset, jotka ovat saaneet palvelua lähipalveluina, sosiaalisena kontaktinaan, eivät saa sitä nykyisin lainkaan. He ovat kokonaan muitten armoilla. Sellainen "palvelu" ei ole minkään arvoista. Jos ihminen ei opi palvelemaan toista ihmistä, hän ei palvele virtuaalihenkilöinä ketään. Tai virtuaalihenkilöt muistuttavat pelien virtuaalihahmoja ja niitä…
Read More

Onko lainsäätäjän työ vaativa ammatti?

Miksi lainsäätäjän vaativaan juridiseen työhön on niin paljon tyrkyllä ihmisiä, jotka eivät ole siitä edes kiinnostuneita saati siihen koulutettuja? Eikö tästä näennäisdemokratiasta voisi jo vähin erin luopua ja siirtyä yhteiskuntaan, jossa hyväksytään asiantuntijoiden riittävän myös pohtimaan talouden, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden sekä luonnon lait ymmärtävän myös biologisen perustan, normit ja moraalin. Ja ylimpänä on vielä perustuslakimme ja sen tuomioistuin. Nythän tämä alkaa olla pelkkää poliittista lottoa ja sattumaa, millaisia ihmisiä me valitsemme sellaiseen tehtävään, josta heillä ei ole hajuakaan, eikä siihen edes motiivia. Emmehän me tällaisia valintoja tee huippu-urheilussa, missään ammatissa ja niiden hoidossa, yrittäjyydessä tai hoitaessamme terveyttämme tai rahoja pankeissamme. Siirrymme…
Read More