Suomalaiset hakevat syviä juuriaan ja historiaansa

Reidarin, Särestöniemen, taulut ovat edelleen arvotavaraa, kertoo Ylen uutiset ja löytää tärkeän aiheen ajastamme. Haastattelin häntä, Reidaria, Ounasjokivarressa ensimmäisen kerran joskus 1970-luvun alkupuolella. Pari neuvoa sain värien tekemisessä luonnosta ne hakien. Myöhemmin on tullut hivenen lisää.. Komposiitit on tehtävä luonnosta, jolloin ne eivät jää jälkipolvien riesaksi veistoksina tai tauluina. Tiede tuli mukaan ja biologinen kierto, kiertotalous, pelko ilmastomuutoksen etenemisestä.  Omalla kohdalla veistoksen, komposiitista tehty, pellavasta, päällystäminen on tiedettä, josta ei kerrota muille. Itse veistos on tietokoneen tuotetta. Lapin ruska ja sen värit ovat varmasti vaikuttaneet myös omaan tapaani käsitellä värejä ja veistää sekä samalla kirjoittaa. Pohjoisen luonto ja taitelijat, myös…
Read More

Suomi länsimaistui ja lopulta rapautui – kävi kuten Grönlannissa

  Näyttelijä Matti "Pikkis" Kuusla on kuollut. Hän oli kuollessaan 85-vuotias. Hän kuoli rauhallisesti aamuyöllä läheistensä läsnäollessa, kertoo mediamme. Kuusla tuli hyvin tunnetuksi 1960-luvulla VEK-viihderyhmästä, jossa vaikuttivat myös Aarre Elo ja Jukka Virtanen. Ryhmän tunnetuin yksittäinen ohjelma oli Lumilinna, joka voitti Montreaux´n Kultaisen ruusun kilpailun vuonna 1965. Elettiin aikaa jolloin Suomi länsimaistui ja alkoi muuttua kuten Grönlanti amerikkalaisten jättäessä sinne tolkuttomasti rahaa ja häipyivät sitten tukikohdistaan. Jäi vain muuttunut ja rapautunut, juopotteleva kulttuuri. Läntinen pääkulttuuri nujersi alleen pienkulttuurin, kuten kaikki kulttuurit, joita kutsuimme "intiaaneiksi" reservaateissaan. Suomi vain sinnitteli jonkin aikaa vastaankin. Pikkiksen ensimmäinen rooli oli jo pienenä poikana, vuonna 1940…
Read More