May the Forssa be with you

Valtuustopuhe ennen joulua ja hyväksyessämme yksimielisesti budjettimme ja samalla lähivuosien suunnitelmat Forssan kaupunginvaltuustossa 10.12. 2018. Seuraava vuosi tulisi olemaan myös vilkas vaalivuosi ja vaikuttaisi myös sitä kautta poliittiseen elämäämme Suomessa ja Forssassa, Kanta-Hämeen maakunnassa ja Lounais-Hämeessä. Arvoisa puheenjohtaja hyvät valtuutetut Mennyttä vuotta ja vuoden 2019 talousarvion laadintaa sekä vuosien 2019-2021 taloussuunnitelman valmistelua Forssan hallituksessa voisi kuvata kolmella otsikolla: ENSIKSI kansallisella sote- ja maakuntauudistuksen sekä saatujen tunnuslukujen tuomalla epävarmuudella. Näin koko suunnittelun toimintaympäristömme on ollut muutosten alla ja epävarmuuden tilassa. Harvoin olen tavannut, liki puoli vuosisataa kestäneen aluetutkijan ja suunnittelijan urani aikana, näin monen, samaan aikaan suunniteltavan asian (palan) samanaikaisesti liikkuvaa…
Read More