Laki ei ole kuten se luetaan.

Uncategorized
Laki on kuten se luetaan. viisastellaan. Se ei pidä paikkaansa. Ei edes Donald Trumpille tai hänen vastustajilleen. Sama pätee Suomessa ja etenkin perustuslakimme kirjaimessa. Siksi meillä tulisi olla perustuslakituomioistuin ja jo lapsena opittu läksy. Alan nerot sitä opettamassa mutta myös tarvittaessa uudistamassakin. Nyt se on laiminlyötyä ja siitä seuraa hallitukselle suurten rakennemuutosten yhteydessä vuosikymmeniä jatkuvia kiistoja, sakkokierroksia. Kutsumme sitä puolueitten kriisiksi tai populismiksi, vihapuheeksi ja mediayhteiskunnan hybridivaiheeksi, paradigmaiseksi ja maailmankuvat vaihtavaksi ilmiöksemme. Sitä se tietysti onkin. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös kumota Barack Obaman asettamat kiellot arktisten alueiden poraukselle oli laiton, julistaa liittovaltion tuomari Sharon Gleason.Oikeuden päätöksen mukaan Trumpin pyrkimykset…
Read More

Poliittisen kakofonian aika

Uncategorized
Kakofonialla tarkoitetaan epäsointuisuutta, soraäänisyytä, dissonanssia; erilaisten äänten häiritsevää sekoitusta. Näitä karkeita ja epämiellyttäviä sointuja on toisinaan käytetty tietoisena tehokeinona ja saatu aikaan poliittinen ja yhteiskunnallinen kaaos. Tästä kaaoksesta on syntynyt joko kokonaan uutta ja myös luovaa ja innovatiivista mutta usein myös surua ja murhetta, väkivaltaa ja järjestäytyneen yhteiskunnan vallankumouksellisia ilmiöitämme. Tunnemme ne historiasta ja seuraamme juuri nyt uutta tällaista vaihetta etenkin Amerikassa, brittien kaaoksessa, Ranskassa ja hetki takaperin Saharan pohjoispuolella arabi-islamilaisena vallankumouksena, ennen sitä Neuvostoliitossa ja nyt sen sateliiteissa uusina, myös Euroopan rakenteisiin vaikuttavina voimina. Perinteinen läntinen Eurooppa on jäänyt yksin ja ilman Yhdysvaltain tukea sekin. Mutta missä menee maailman…
Read More

Jussi Halla-aholla tuhannen taalan paikka

Uncategorized
Odotan Jussi Halla-aholta tähän päivään sopivaa täysijärkisen miehen puhetta mieluummin vielä tulevana pääministerinäkin. Viisaus lähtee tosiasioiden hyväksymisestä ja sen jälkeen vasta ikävienkin asioiden esittelystä korjausliikkeenä menetettyjen vuosikymmenten tunaroinnin seurauksena. Tässä ei nyt pidä näperrellä pikkujuttujen kanssa niitä esitellen. Nyt tuli asialinjan paikka ja odotukset järkimiehen puheelta ovat kovat. Meillä on 50 kuntaa jossa eläkeläiset ovat enemmistönä. Kolme maakuntaa, Kainuu, molemmat Savot jopa niin että joka kymmenes on sairauseläkkeellä. Nämä faktat on nyt alettava ymmärtää ja myös tulkita oikein. Poliitikot ja eduskuntaan pyrkivät eivät kuulu tähän ymmärtäjien joukkoon. Unohtakaa jo heidät ja vaalit. Tyhjän puhujat. He eivät tunne tosiasioita eivätkä paljon…
Read More

Populismin juurilla

Uncategorized
Kari Huhtala (HS 26.3) kirjoittaa populismista ikään kuin se olisi synonyymi käsitteelle, perkele, paholainen, viettelys, kirous, jumalattomuus, perisynti ja syntiin lankeemus vastakohtanaan demokraattinen liberalismi, joka on taas sama kuin armo, pelastus, hyvyys, anteeksianto ja armahdus. Siis helppoja vastauksia tähän aikaan ja historian pitkään jälkeen sekä pohtien mitä tapahtuu pahassa maailmassa, kun jumalaton meno loppuu, krokotiili (EU) kulkee eteenpäin ja syö sinne tänne pomppivan pupujussin (populistit). Trump sai kuitenkin vaaleihin yhden erävoiton, kuvaa saman Laura Saarikoski (HS 26.3) mutta mitä tahansa voi vielä tapahtua ja Yhdysvalloissa kaksi vuotta on ikuisuus etenkin twiittailevalle Trumpille sekä demokraateille, olkoonkin että istuva presidentti on etulyöntiasemassa…
Read More

Olemme jakautuneet kahteen kansaan

Uncategorized
Tämän päivän Helsingin Sanomat avaa tutkimusta, jossa tulokset ovat harvinaisen puhuttelevat. Paremmin koulutetut ja varakkaammat äänestävät yli 90 %:n osuudella ja vähemmän koulutetut ja köyhemmät noin 50 %:n osuudella. Samoin nuoret äänestävät paljon laiskemmin kuin eläkeläiset. Idässä äänestetään laiskemmin kuin lännessä. Näin poliitikkomme ja sen suunnan määräävät he jotka voivat hyvin ja asuvat vauraissa kaupungeissa, ovat korkeasti koulutettujakin. Tähän on saatava korjaus. Ero kun on politiikassa (politics) ja sen kehittämishankkeissamme (policy) pelkän äänestämättä jättämisen ja passivoitumisen tuloksena valtava. Demokratia ei toimi jos et pidä huolta omista oikeuksistasi ja äänestä oman asiasi ajajaa. Puutuin tähän kymmenissä kirjoituksissani runsas vuosikymmen takaperin jolloin…
Read More

Maailman onnellisimman maan vaalit

Uncategorized
Suomi on taas kerran todettu maailman onnellisimmaksi maaksi. Ero muihin Pohjoismaihin on jopa kasvanut. Miksi Pohjolassa elää onnellisia ihmisiä tai kansoja? Ja miksi suomalaiset ovat heistä se syrjäisin ja onnellisin. Yritän kertoa sen lyhyesti ja popularisoiden tiedettä. Kaikkiin kysymyksiin kun suomalaiset eivät vastanneet kuten maailman onnellisimman kansan ihmisten odottaisi. Onnen tunteita koetaan mm. vain noin sijaluvulla 40 ja muutenkin vastaajat ovat kovasti varovaisia tunteittensa erittelyssä tyyliin: kel onni on se onnen kätkeköön. Moni kokee edelleen joutuvansa onnensa kanssa kadehdituksi tai ehkä jopa ahdistuu huomatessaan, kuinka ihastuessaan joutuukin usein torjutuksi. Mitään ei hypetetä julkisuudessa niin tolkuttomasti kuin rakkautta ja suomalaiselle se…
Read More

Tasa-arvon päivänä 2019

Uncategorized
Minnan elämäkerta lyhyesti Minna Canth 50-vuotispäivänään vuonna 1894. Merkkipäivän kunniaksi kirjailijan kuvasi Victor Barsokevitsch.Minna Canth, tyttönimeltään Ulrika Wilhelmina Johnson, syntyi 19. maaliskuuta 1844 Tampereella.Canth oli kirjailija, lehtinainen, yhteiskunnallinen vaikuttaja, uusien kansainvälisten aatteiden ja kulttuurivirtausten välittäjä, seitsenlapsisen perheen yksinhuoltaja ja liikenainen.Kuopioon perhe muutti vuonna 1853, kun isä Gustaf Vilhelm Johnson ryhtyi hoitamaan Finlaysonin tehtaan kaupunkiin perustamaa Tampereen Lankakauppaa. Mukana seurasivat perheen äiti Ulrika, poika Gustaf Vilhelm ja tyttäret Augusta Katharina sekä Mina.Syksyllä 1863 Mina Johnson pääsi ensimmäisten naisopiskelijoiden joukossa opiskelemaan kansakoulunopettajaksi juuri perustettuun Jyväskylän seminaariin. Seminaarin aikana Mina otti käyttöön nimen Minna.Opiskelu keskeytyi yhden lukuvuoden jälkeen. Tuolloin Minna Johnson meni naimisiin…
Read More

Meemien ja dystopioitten yhteinen sinfonia.

Uncategorized
Medioissa esitellään usein rinnakkain summia, jotka kertovat kuntien, maakuntien, valtion jne. veloista tai budjeteista, velkaantumisesta jne. Joskus summat ovat yli tuhatkertaisia samassa kirjoituksessa ja saman kunnan kohdalla kertomassa, miten korjata velkaantumista tai joutua sen kurimukseen. Näin myös tänään Forssan Lehdessä koskien maakuntaan (Kanta-Häme) rakennettavaa sairaalaa ja oman kunnan alueelle rakennettavaa monitoimista koulua saleineen. Hintojen ero on parikymmenkertainen. Niiden yhteyteen tulevia muutoksia syntyy matkan varrella muutamasta prosentista ylöspäin. Luvut ovat yksilön, sairaanhoitajan tai lääkärin tuloissa mitaten, suuria mutta helpommin ymmärrettäviä, kun ne esittää suhteuttaen johonkin helpommin ymmärrettävään, arkipäiväiseen, omaan talouteen ja rahankäyttöön. Syntyy ongelma jossa mikrotalous ja makrotalous alkavat sekoittua toisiinsa,…
Read More

Kone keulii ja kohta se sakkaa

Uncategorized
Briteillä ja venäläisillä on sama ikävä ongelma. Vie hirvittävän kauan ennen kuin kansalaiset hyväksyvät olevansa menneen maailman ruhtinaita. Megaluokan valtio on vain muisto entisestään, mutta sen unohtaminen, sosiaalisen pääoman mukanaan tuoma taakka, kulkee mukanaan väärää tietoa sukupolvelta seuraavalle. Suomalaisille tämä sama ilmiö näyttäytyy myöskin mutta käänteisenä. Vie uskomattoman kauan aikaa hyväksyä, ettei ole alusmaa vaan itsenäinen ja itse asiansa hoitava sekä globaalissa yhteistyössä täysiveroinen toimija. Joskus jopa koko prosessia johtava ja siitä myös vastuun kantava osapuoli. Ei siis enää ajopuu ja syrjästä katsoja. Hallitus yritti tätä mutta epäonnistui. Vie hirvittävän kauan aikaa nostaa itsetuntoaan ja hyväksyä, ettei ole enää ajopuu,…
Read More

Onko Venäjä arvaamaton ja sote saavuttamaton?

Uncategorized
Kolme ministeriötämme, sisäministeriö, ulkoministeriö ja puolustusministeriö, tilasi asiantuntijoilta raportin Venäjästä. Se on tarkoitettu etenkin eduskuntaan pyrkiville. Se ei ole mielipide vaan asiantuntijoiden arvio. Takavuosina ja yya-aikana olisi ollut omituista tällainen avoimuus. No mutta nyt sitten on. Muutokset Venäjällä kun tahtovat edelleenkin heijastua hetkessä myös Suomeen. Se ei ole kuitenkaan enää keskeisin vaaliteemamme. Sote ja terveytemme, lapset ja vanhukset, ohitti sen mennen tullen ja siitäkin saimme raportin. Se kaatoi hallituksemme. Teemmekö siitä varmasti oikeita johtopäätöksiä? Venäjästä yritämme tehdä mutta omasta maastamme olemme epätietoisia. Mihin sote oikein kaatui ja miksi? Julkisessa keskustelussa Venäjä kuvataan medioissamme arvaamattomana maana ja liki kaaoksena, Putinin kautta…
Read More