Kun on rahaa, saa vaikka kirkossa tapella.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoo kertovansa jatkosuunnitelmistaan keskiviikkona, 5.6., maailman ympäristöpäivänämme. Halla-aho ilmoitti asiasta Twitterissä. Halla-ahon mukaan hän kertoo suunnitelmistaan somekanavilla. Perussuomalaisten puoluekokous on vajaan kuukauden kuluttua. Gallupjohtajan ja johtavan oppositiopuolueen puoluekokous on nyt yhtä seurattu kuin historiaan jääneen Jyväskylän puoluekokous kesällä 2017. Perussuomalaisille somekanavat sopivat. Suuret kansanliikkeet ja kansalaismediamme ovat löytäneet myös Suomessa toisensa. Jakaako perinteinen mediamme ja sen omistajat sekä kansalaismediamme myös kansan kahtia, jää nähtäväksi. Juuri nyt kansaa jaetaan kahtia kiitos mediayhteiskunnan hybridivaiheen ja hitaan siirtymän kohti kansalaismedian ottamaa asemaa myös poliittisessa päätöksenteossamme, kulttuurissamme ja sosiaalisessa elämässämme. Talous on se, joka jakaa ja tuo eriarvioisuuden myös yhteiskunnallisiin…
Read More