Taistelu lukutaidon puolesta

Takavuosina Suomi oli maailman lukutaitoisin kansa. Ei ole enää. Kouluun tulee lapsia, joista osa on valmiiksi lukutaitoisia ja osa ei tunne kirjaimia lainkaan. Erot ovat valtavia. Tytöt ovat hieman poikia edellä mutta hajonta taas poikien kohdalla suurempi. Koulun jälkeen lasten kodeista kirjahyllyt ovat kadonneet. Tutkimusten mukaan nuorten sanasto on hätkähdyttävän heikko, kirjoittaa emeritukseksi siirtynyt kansalliskirjastomme johtaja, tutkija ja tietokirjailija Kai Ekholm (HS 6.8. 2019). Kirjojen ostoon suomalaiset käyttivät vuosi siten 70 euroa ja alkoholiin 620 euroa. Se kertoo kaiken arvotuksistamme. Kun menet venäläiseen kotiin, vaatimattominkin on sisältä kuin pienoiskirjasto. He näyttävät rakastavan kirjoja myös Karjalassa ja suuria kirjallisuuden nimiä. Heistä…
Read More