Al-Holin suomalainen näytelmä eduskunnassa

Opposition pääesiintyjä oli luonnollisesti perussuomalaisten Jussi Halla-aho. Hän sai vielä salissa istuessaan yskänkohtauksen. Se tuli oikeaan aikaan. Kukaan ei sitä huomannut ja mies sai adrenaliini ruiskeen, ääni avautui sekin. Puhe meni häneltä oikeaoppisesti ja kenellekään ei jäänyt epäselväksi, kuka on oppositiossa johtaja ja mistä nyt äänestetään. Ei lapsista, ei naisista vaan ulkoministerin salailusta ja peittelystä, kyvyttömyydestä tehdä poliittisia päätöksiä. Kiusallisimpaan asemaan joutui hallituksessa istuva keskusta. Millä perustella siellä istumista suuren vaalitappion jälkeen ja nykyisellä kymmenen prosentin kannatuksella punavihreän vasemmiston vankina? Hallituksen demarikonkari Erkki Tuomioja on 1960-luvun nuori. Ei nyt enää lähestyessään sataa vuotta. Jos nuoren naisen esiintyminen kyynisenä vaikuttaa surulliselta,…
Read More

Mahanmuuttopolitiikan kiemuroista.

Olen yrittänyt laihduttaa. Kutsun sitä mahanmuutoksi. Mahan muuttaminen pienemmäksi ja sen muotoilu on mahanmuuttopolitiikkana erityistaitoja vaativaa ja etenkin itsekuria näin joulun alla sekä aikana.Mahanmuuttopolitiikkaa voivat harrastaa tuloksellisesti vain mahakkaat kansalaiset. Kutsun heitä mahiksiksi erotuksena laihiksista. Laihis on tunnetusti kärkkäämpi ihmisenä ja eroaa mahisten mukavan lempeämmästä ja sosiaalisemmasta kielestä ja vertaisryhmistä poliittisissa liikkeissämme. Mahikset tunnetaan mukavina ihmisinä eivätkä he keksi kepposia. Täytyykö mahiksen vaihtaa puoluetta menetettyään mahansa? Täytyykö hänen muuttua laihisten tapaan änkyräksi ja ilottomaksi eläjäksi? Ei välttämättä. Laihisten joukossakin tavataan ihan mukavia ihmisiä ja lihavien joukossa niin ikään puolueen valtavirralle vaikeita sosiopaattejakin. Mukavien ihmisten puolue voi toki säilyä vaikka joutuukin…
Read More

Suurten kysymysten äärellä

Al-Holin leiri ja virolaisen sisäministerin puheet hallituksemme jäsenistä toivat meidät suurten kysymysten äärelle. Samalla hallitus vastaa tänään välikysymykseen, jossa näitä ikuisuuskysymyksiä lähestytään. Myös tasavaltamme presidentti on pohtinut aihetta ja tarkoituksena samalla ohjata keskustelua oleelliseen. Keskustelun kärjistyminen kun ei ole kenenkään etu ja joulun aikaan kuuluu muutakin kuin lumeton talvi ja avovedestä haetut joulukalamme. Miten voi edustaa valtiota, kuntaa, perhettä, yritystä jne. jos kokee sen itselleen vihamieliseksi, oli kyse demokratiasta tai uskonnosta tai mistä tahansa yhteisöä ylläpitävästä biologisesta, geneettisestä tai sosiaalisesta, kulttuurisesta arvosta, normista, opitusta symbolisesta tai sisäsyntyisestä, vaihtoehtoisesti sepitteellisestä moraalisesta pääomastamme? Voiko siihen riittää myös narsistiset ja vähemmän jalolla tavalla…
Read More