Kaksi presidentillistä puhetta

Uncategorized
Donald Trump piti puheen, joka oli kohdistettu koko kansalle ja lopuksi lähinnä hänen omille äänestäjilleen. Hän ei puuttunut eilisen päivän demokraattien epäonniseen vaalityönsä ja sen noloon ääntenlaskuun, eikä edes pyrkimykseen saada hänet ulos virastaan. Se oli viisas valinta. Miksi puuttua sellaiseen, jota mediayhteiskunta levittelee ympäri maailmaa, ja hän esiintyy siinä lopulta voittajana.  Hänhän on istuva presidentti ja jättää jälkensä myöhemmin historiaan ajasta, joka oli Yhdysvalloille taloudellisesti menestyksekäs. Hänet muistetaan republikaaninen kohdalla kaivaten juuri näitä aikoja. Toinen kausi on jatkoa odottamatta tulleelle ensimmäiselle kaudelle, mutta paljon seesteisempänä ja presidentin hakiessa paikkaa historiassa. Suomen presidentin puhe jätti synkemmän kuvan maailman onnellisimman maan…
Read More

Seutukaupunki murroskulttuurin kourissa

Uncategorized
Murrosvuosien maantiedettä Forssassa Runebergin päivän Forssan lehdessä on kaksi poikkeuksellisen ansiokasta kirjoitusta. Toinen on Alpo Suhosen (sd) kuvaus ihmiskäsityksestä urheilussa, jossa urheilu on kirjoittajan mukaan löytämässä oman identiteettinsä ja ihmisnäkemyksensä mutta jälkijättöisesti. Lääkintöneuvos Ritva Vastamäki (kok) puolestaan avaa lukijoilleen, kuinka terveydenhuollossamme ei ole sielläkään paluuta 1900-luvulle. Vastamäki avaa yöpäivystystä ja sen logiikkaa pitkän kokemuksensa kautta pyrkien turvaamaan poleilla päivä- ja iltatoimintaa ja lopettaisi klo 22-7 välisen päivystyksen. Tämän taas Johanna Häggmanin (kesk) omassa kirjoituksessaan tyrmää kerrannaisvaikutuksineen. Hänenkin perustelunsa ovat uskottavia. Julmat tosiasiat avautuvat avaamalla saman päivä Helsingin Sanomien Pohjoismaita koskevat näyttävät karttakuvat ja vertailut kuntineen. Suomi ei siinä loista Pohjoismaiden…
Read More

Seutukaupungit liittykää yhteen.

Uncategorized
Loimaalainen veteraani kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä puhuu toimittajalle Seutusanomissa täsmälleen samasta aiheesta ja asiaa kuin mihin olen puuttunut jo vuosikymmenet ja varoittanut pieniä seutukuntiamme ja kaupunkeja rajojemme kiroista. Nyt ne ovat vain monin verroin turhempia kuin takavuosinamme, jolloin suomalainen ei erottanut regionaalista spatiaalisesta eikä mentaalista aluetta korvien välissä syntyen oman aikamme rajattomasta digiajastamme. Sitä pahentaa myös politiikka, jossa politics ja policy ovat kielessämme sama asia sekin. Olemme sanojemme ja rajojemme vankeja, jolloin vanhukset ja lapset traumatisoituvat ja jäävät menneen maailman jyrän alle myös ympäristönsä hoidossa, tuntematta oman aikamme alue- tai maantieteen sekä aikatieteittemme dramaattista, paradigmaista, maailmankuvat muuttanutta luonnetta. Samalla Ala-Nissilä kertoo…
Read More