Pelko on aseeni – pandemian toiset kasvot.

Alistair MacLean kirjoitti erinomaisen romaanin pelosta nimeten kirjansa sattuvasti "Pelko on aseeni". Pelko on ihmisen ja etenkin massojen keskellä voima, josta syntyy uskomaton määrä kirjallisuutta ja kuvataiteita, musiikkia mutta myös talouden ja vallankäytön julmia ilmiöitämme. Pandemiat ja sen muodot ovat olleet iät ajat niin kirjailijoiden kuin taiteilijoiden, mutta myös valtaa käyttävien tärkein tapa menestyä tai tuhoutua ihmiskunnan historian julmissa näytelmissä ja kansakuntien mittelöissämme. Arturo Di Modican härkäpatsas on ollut New Yorkin pörssin edustalla vuodesta 1989 ja symboloi nousumarkkinoita. Niitä oli nyt jatkunut poikkeuksellisen kauan (bull market). Ne muuttuvat kun pudotusta huipusta tapahtuu 20 % ja muuttuvat karhumarkkinoiksi. Nyt näin tapahtui…
Read More

Korona ja suomalaisuus.

Suomessa kuolee 50-60 000 joka vuosi, joka päivälle ja tunnille riittää elämänsä päättäviä suomalaisia suuret määrät. Joukossa on myös suuret määrät tartuntatauteihin kuolevia. Joka päivä ja tunti. Koronaan ei ole toistaiseksi kuollut kukaan. Miten se on mahdollista? Pohjoismaista Tanskassa tiedetään yhden kuolleen. Suomessa korona ei näytä edes leviävän valtaosaan maata mutta taatusti muut taudit leviävät tehtiin mitä tahansa. Vai loppuiko muka myös muiden virustautien ja tarttuvien tautien leviäminen koronan myötä? Onko korona mediayhteiskunnan luomus ja miten kalliiksi se tulee Suomelle ja globaalilla maailmalle? Miten kauan siitä toipuminen meiltä viekään? Onko kiinalainen kulttuuri ja kansakunta poikkeava suomalaisesta? Entä metropolien Eurooppa? Helsingin…
Read More