Paluu Matti Vanhasen aikaan.

Kaksi vuotta sitten taivaalta ei tullut sadetta. No nyt on tullut ja helteet odotuttavat vuoroaan, kuten Suomen hallitus Matti Vanhasen kokemusta hoitaa homma vanhalla rutiinilla. Kun hänen haastatteluaan seurasi ja luki samalla HeSarin kirjoitusta Suomen Pankin päääjohtajaa haastatellen, siinä oli jotain yhteistä ja tuttua. Kuluvan kesän aikana asiat hoituvat Suomessa ja syksyllä media paikkailee kesälomatoimittajien töitä. Leijonan jälki hiekassa on koronan jättämä eikä Forssassa ja Tammelassa, hämäläisten emäpitäjässä, tapahdu muuta kuin mitä kunnajohtajat hakevat pois koulutuspaikoistaan Salon kaupunginjohtajiksi. Koulutuspaikkoina pienet seutukunnat ovat keski-ikäisille kotipaikaltaan etätyötä tekeville johtajille yhtä uskottavia kuin Hämeenlinna maakuntakeskuksena. Suomi on tyhjentynyt ja maakuntiakin on vähemmän kuin…
Read More