Pittoreski poliitikko realistin kuvaamana.

Mitä tarkoittaa pittoreski taiteilijan tai journalistin, poliitikon käsissä kameraa kuljettaen. Miten pittoreski määritellään? Miten Wikipedia sen määrittele tänään? Katsotaanpa:  "1700-luvun puolivälissä ajatus puhtaasti näkymään perustuvasta, mielihyvää tuottavasta matkailusta herätti Englannin yläluokan kiinnostuksen. Gilpinin tuotanto haastoi hyvin suunnitellun grand tourin aatteen ja osoitti, kuinka Britannian maaseutuun tutustuminen saattaisi kilpailla klassisten mannermaalle suuntautuvien matkojen kanssa. Epäsäännölliset, ei-klassiset rauniot ja myös ihmisrauniot – ryysyihin pukeutuneet köyhät (tietysti riittävän etäältä tarkasteltuina) - tulivat suosituiksi teemoiksi. Vierailtavien näkymien kehystämiseksi ja tummentamiseksi käytettiin kannettavia sävypeilejä, joita nimitettiin 1600-luvun maisemamaalarin Claude Lorrainin mukaan Clauden peileiksi. Gilpin piti hänen teoksiaan pittoreskeina ja suositteli niiden jäljittelemistä. Malcolm Andrews totesi,…
Read More

Miksi etätyö eikä lähityö, joustotyö jne.

Olen tehnyt kotonani valtaosan työstäni ja vierastan käsitettä etätyö. Kun lähden yliopistolle tai Vantaan kautta maailmalle, pelkkä matka tahtoo viedä työpäivän. Kirjailijat, tutkijat, valtava määrä yrittäjiä jne. tekevät työtään ympäristössä, joka on nykyisin viihtyisäksi ja toiminnaltaan vuosikymmenten kautta myös ammattitaidolla tehtykin. Siihen on panostettu ja muuttuu kokoajan aivan eri tavalla kuin mihin työnantajat kykenevät pohdittaessa oman aikamme mahdollisuuksia. Monelle koti ja sen ympäristö, puutarha jne. ovat yhtä ja samaa työympäristöä, joillekin jopa laboratoriota vastaavakin ja siihen on uhrattu vuosikymmenen saatossa todella paljon. Joskus työnantaja osallistuu kustannuksiin, pääsääntöisesti ei silloin kun kyseessä on kovin vanhakantainen ja pysähtynyt työnantaja ja jäykkä valtion…
Read More

Omaan aikaansa sidottu ministerimme.

Minulle tuli outo tunne medioita lukien Hesarin lainaamina tänään Ilman ja Ilmattaren päivänä ja ennen Suomen luonnon päivää lauantaina. Olen lukenut tämän ennenkin ja moneen kertaan, tässä ei ole mitään uutta muuten kuin vanhan kertauksena. Kun tapaan näitä moneen kertaan saman asian kerranneita, syntyy vaikutelma jo lapsena vanhaksi ihmiseksi syntyneestä onnettomuudesta. Tänään uusin pääministerimme toistelee jotain sellaista demareitten kokouksessa, jossa elän elämääni väärään suuntaan. Se muistuttaa kirjoitustani, jossa aika kulkee kahteen suuntaan, hidastuu ja pysähtyykin. Nyt se kulkee kuin näkemässäni elokuvassa, jossa mies syntyy ikäihmisenä ja alkaa koko ajan nuortua. Niinpä jos olet lukenut tämän jutun aiemminkin, älä keskeytä lukemistasi,…
Read More

Politiikkavakuutus – missä se viipyy?

Meillä on kaikki mahdolliset vakuutukset alkaen lapsista ja jatkuen vanhuuteen, olemme vakuutettuja syntymästä hautaan ja myös matkoillamme, kaikki omaisuutemme on vakuutettu ja ties minkä varalle. Matkamme ja terveytemme, kuolmammekin on vakuutettu ja potilasturvallisuus sairaalassa. Työ ja työttömyys, työkykymmekin ovat vakuutettuja mutta tärkein jostakin syystä  puuttuu. Ja sen mukana kaikki. Meidän demokratiamme ja sen tärkein, puolueemme ja niiden äänestäminen, politiikan uskottavuus ja luottamus sekä siitä annettava turva ja takuus puuttuvat kokonaan. Me emme luota tutkimustemme mukaan puolueisiimme, poliitikkojemme lupauksiin ja demokratiaan juuri lainkaan. Se on ymmärrettävää. Äänestyskopin ja poliitikon lupausten välillä takuu loppuu heti kun hillotolppa on hankittu, näin Soinin päivänä…
Read More

Missä viipyy kuntauudistus, sote-uudistus, työmarkkinauudistus..

Valtionosuusjärjestelmätkin olisi tullut uudistaa ja puoluelaitoksemme, media uudistuu sekin kovin hitaasti. Seutukaupungit 56 ikääntyvät ja lapsia ei synny, maaseutu autioituu ja talot ovat arvottomia. Vakituinen asutus katoaa maaseudulta ja luonnonvara-alueemme ovat pian kokonaan tyhjenemässä maakuntakeskuksen ympäriltä. Jotain olisi kuulunut tehdä muun Euroopan ja etenkin Pohjoismaiden tapaa ajoissa. Nyt vuosikymmen vaihdettiin vain hallituksia ja nykyinenkin on pelkkä koronahallitus. Uudistukset olivat vuosikymmenet näennäisiä ja lopulta niistäkin luovuttiin. Monelle hallitus oli vain tapa siirtyä rakenteellisen korruption kautta vihreämmälle oksalle ja Brysseliin. Kun kansa oli vuosikymmeniä säästänyt, toisin kuin Ruotsissa, ja maksettu oma koti osottautuu eläkeiässä arvottomaksi, meitä oli huijattu. Meitä huijaavat muualla rahoitustaan…
Read More

Demokratia ja narsismin häiriöt.

Elokuun puoliväli ja koulujen alku kertovat suomalaisen vuodenajan kierron tärkeimmästä vaiheestamme. Vain korona ja pandemia näyttäisi antaneen sille hiven poikkevan luonteen. Joudumme pohtimaan muun globaalin maailman tapaan omaa asemaamme osana biologiaa ja sellaisia asiantuntijoita, jotka ohittavat nyt talouden ja yhteiskuntatieteet sekä journalistit juttuineen Tampereella koultuksensa hankkineina. Joku pohtii jopa suurempaa väestöllistä muutosta ja sen suhdetta syntyneeseen demografiseen kriisiin. Ihminen ei olekaan luonnon herra vaaan osa luontoa. Suomessa tämä on tuttua puuhaa maaseudulla, mutta ei enää kaupungeissamme. Metropoleissa ilmiö voi olla jopa mielestämme koominen. Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä eivät edusta meille tutumpaa demokraattista valtiomahtia ja kansakuntaa tänään eläen ja koronaa väistellen.…
Read More

May Forssa be with you.

Oikein hyvää yötä ja pian alkavaa viikonloppua. May FORSSA be with you. Make Forssa great again. Tervetuloa Forssan torille. Forssan torilta voit lähteä mihin tahansa ilmansuuntaan ja edessäsi on uusi maakunta. Olet vedenjakajalla jolle voit myös palata. Moni on myös kerran käytyään tänne jäänyt. Seutukaupungeista ja maaseudustaan Forssa on varmasti se kulttuurisesti ja luonnonmaantieteeltään rikkain. Jos sellaisena pidetään Satakuntaa, Hämettä, Varsinais-Suomea, Pirkanmaata, Uuttamaata, Kanta- ja Päijät-Hämettä. Savolaiset ja karjalaiset viihtyvät täällä hekin. Jos kaipaat suomalaista seutukaupunkia ja sen maaseutua keskellä viittä maakuntaa, silloin kartta kertoo varmasti mistä sellainen löytyy. Forssan torilta. Se kun on suomalaisista se kaikkein suomalaisin. Matti Luostarinen Jos…
Read More

Luottamus puolueisiin olematon

Kansan mielipide ei näy puolueissamme. Pääosa meistä Sitran tutkimuksessa kertoo tällaista tietävänsä. Ja kansa tietää. Lisäksi puolueet ovat edelleenkin vain etääntyneet kansasta. Ne eivät siis edusta kansaa ja tämä kriisi vain syvenee. Valtaosa odottaa puolueiltamme parempaa viestintää ja keskustelua kansan kanssa. Kansa ei ole sama asia kuin puolueet. Se taas kertoo demokratiamme syvenevästä kriisistä. Epäluottamus juuri puolueisiin ei ole suomalainen ilmiö. Näin myös äänestysaktiivisuus laskee kaiken aikaa 1970-luvulta alkaen. Vain perussuomalaiset onnistuivat Timo Soinin johdolla nostamaan hetkeksi aktiivisuuttamme ja media kutsui sitä populismiksi sekä paheksui näin äänestäviä. Kirjoitin kirjat mediayhteiskunnan kriisistä sekä niihin otsikot mediakratiasta ja hybridiyhteikunnasta, paradigmaisesta maailmankuvien muutoksesta…
Read More

Seutukuntayhteistyö ja korona pandemiana.

Suomi on harvaan asuttu ja pienten seutukuntien sekä maaeudun ja luonnonvarojen pohjoisen kalottialueen maailman onnellisimmaksi mainittu itsenäinen valtio. Näitä seutukaupunkeja Suomessa on kaikkiaan kartalla 56 ja niiden talousalueilla asuu noin miljoona ihmistä. Siis kaksi kertaa enemmän kuin vaikkapa Helsingissä. Kuinka hyvin ne tunnemme ja oletko ehkä syntynytkin joko seutukaupungissa tai sen talousalueen maaseudulla. Ne kun ovat runko sille talousmallille maassamme, jossa myös suuremmat parikymmentä kaupunkiamme ja pääkaupunkiseutu voivat menestyä. Me kun elämme luonnonvaroistamme ja seutukaupungit maalaiskuntineen vastaavat niistä. Toki paljon muustakin infrastruktuurinamme ja jalostaen luntoamme sekä tajoten työtä ja palveluja. Kolonialistinen ajattelu on kuitenkin niille vierasta. Niitä ei saa riistää…
Read More

Yhden suunnan sosialisteja.

Poliittinen kenttä ei ole juurikaan muuttunut Suomessa heinäkuun aikana. Demarit ja perussuomalaiset ovat lisänneet kannatustaan, keskusta ja kokoomus menettäneet osan äänestäjistään. Tosin muutokset ovat pieniä ja kertovat kuinka puolue on liki päivittäin vaihtuva käsite suomalaisille. Riittää kun pääministeri menee naimisiin ja hänen uskottavuus kasvaa naisten keskuudessa, etenkin vähän iäkkäämpien, galluplukuja tulkiten. Sehän on merkittävä poliittinen teko siinä missä espanjalaisen vanhan kuninkaan tapa kadota kartalta kokonaan. Pojan on syytä ottaa häneen nyt etäisyyttä medioissamme ja toivoa parasta aikoinaan niin suositulle isälleen. Jos emme osaa olla huolellisia, pelkkä maatalouden käyttöön ajateltu lannos laivoineen, ammoniumnitraatteineen, se voi räjähtää taivaan tuuliin ja metropoli, Beirut…
Read More