Toimittaja professori Anu Kantola puuttuu Hesarissa (19.5) taas kerran oikeaan asiaan. Kun kollega Olli Mäenpää professorina tekee kunnon työtä analysoiden ylen ympärillä pyörinyttä keskustelua ja tyhmyyskilpailua, silloin tulisi vakavoitua ja lukea tutkimus kunnolla. Siinä kun on tehty paljon arvokkaita havaintoja.
Ehkä tärkein liittyy tapaan johtaa yleisradiota ja siihen tehtävään valittuja johtajia. Heillä kun on ollut aina monta roolia ja yksi niistä on poliitikon elämä. On hankittava rahaa ja sitä saa olemalla poliitikko poliitikkojen joukossa.
Se ei ole enää tästä päivästä. Siinä kun suuren talon sisäinen substanssi ja toimittajan työn ymmärtäminen tässä omassa ajassamme jää taka-alalle. Siis tämä ylen professionaalinen osa ja ammattitoimittajan työ. Se on liian arvokas unohdettavaksi. Toimittajat ovat ihmisiä ja tekevät virheitä hekin, jotka on annettava anteeksi. Suuri kuva ratkaisee, eivät pienet yksityiskohdat, jotka Kantola on aivan oikein havainnut nyt käydystä keskustelusta.
Sitä taas tutkivat alan professorit, kuten Anu Kantola. Jos se työ ja sen tulokset eivät kiinnosta, media tieteenä, älä ala johtaa sellaista instituutiota, jollainen yleisradio parhaimmillaan on ollut. Eikä yleisradio ole ainut ongelmamme. Yhä suurempi joukko professoreja poistuu Suomesta ja muuttaa länteen. Ei heitä meillä kuunnella saati lueta.
Juristin aivoilla eläminen ja pyrkien lobbaamaan rahoittajaansa, jolloin kaikki muu oleellinen unohtuu. Jos nuoruus on mennyt politikoiden ja käräjillä, koko elämä on mennyt hukkaan. Ne käräjät kun jatkuvat hamaan hautaan saakka. Jokainen meistä kumartaa siihen suuntaan, josta rahahanat avataan, jos maailmankuva nyt on tällaista elämää tukevaa.
Ruokkivan käden pureminen ei ole järkevää ja juristi on pragmaattinen, viimeisen päälle oman kielensä oppinut ja sitä kautta maailmankuvansa avaava ihminen. Suomalaisena hän on lisäksi kiinni hermeneutiikassa, kielessä, joka on kärjistämässä tätä käytäntöön raadollisella tavalla sidottua geneettistä perimäämme, sosiaalista pääomaa ja muistiamme. Se ei ole arvo eikä normi vaan toimintatapa.
Yhdysvalloissa on hieman samalla tavalla elävää väkeä. Nyt siellä tutkitaan yhtä kapeaa asiaa. Edellisten presidentinvaalien tulosta ja sen syntyä Venäjältä sen syytä hakien. Näin siitä huolimatta, että heidän vaalien käytäntö ja toteutus on Suomesta katsoen naurettava ja täynnä sellaisia epäkohtia, joiden korjaaminen tulisi hoitaa ensin.
Valtaosassa valtavan maan osavaltioissa vaaleihin meno on aivan turhaa ja äänestettävätkin ovat miljardöörejä pilkaten siten demokratian toteutumista.
Kun idässä on äänet laskettu ja muutaman vaa’ankieli osavaltion, Kaliforniassa on aivan turha edes mennä vaaleihin. Heidän tulos tiedetään ja republikaanien on turha panostaa sinne rahojaan. Tuskin venäläistenkään, jos oma ehdokas on republikaani. Sama pätee myös muihin globaaleihin vaikuttajiin Kiinasta Pohjois-Koreaan, Afrikasta Aasiaan ja Eurooppaan.
Politiikan takana olevia arvostuksia olisi syytä Suomessa kirkastaa, kertoo Suomeen suivaantunut professori Markus Jäntti (HS 19.5). Hän jätti virkansa ja muutti Ruotsiin. Suomessa arvoista puhumien on ekonomistien ja juristien maailmassa tabu. Toisin kuin muualla maailmassa.
Nobelisti Holmström kertoi olevansa oikeistolainen mutta että muitakin mielipiteitä häneltä löytyy. Yhdysvalloissa professori kertoo, onko hän demokraatti tai republikaani. Arvot kun ovat aina tulosten takana vaikkapa tyyliin vasemmistolainen on ehkä painottamassa köyhyysvaikutuksia ja oikeistolainen ei.
Poliittisten päätösten arvosidonnaisuutta ei tuli peitellä, jos keskustelu siitä edes hivenen kirkastuisi Suomessa, puntaroi Markus Jäntti ja on oikeassa. Tiedemies on intohimojensa vanki hänkin ja oman tutkimusaiheensa puolestapuhuja ja asianajaja. Muuten hän olisi leipäpappi. Kelvoton tutkijana.
Jäntti päätti lähteä Suomesta ja syynä on tieteen kehno arvostus ja olematon rahoitus. Virkamiehet eivät asiasta juurikaan puhu. Puolueet, etenkin kokoomus, taas tykkäävät esittää tavoitteisiinsa liittyvät asiantuntijanäkemykset jonkinlaisina objektiivisina tosiaisoina, vaikka taustalla on tutkijan arvovalinta ja sellaisen tutkijan käyttö asiantuntijana ja myöhemmin virkamiehenäkin. Valtiovarainministeriöissä nämä ovat tulleet tutuiksi ja sen tietää jo etukäteen, mitä nämä sanovat tai kirjoittavat sen enempää tutkimatta.
Suomi poikkeaa radikaalisti muusta maailmasta silloin, kun arvioimme tieteen ja tutkijan työtä päätöstemme takana. Kaiken selittäjänä tunnettu professori Jared Diamond on maantieteilijä. Hän käy hyvästä esimerkistä.
Kun on itsekin alkujaan maantieteilijä tohtorina ja professorin virkaa hoitaen, silloin ymmärtää miksi myös fysiologian professorina leipänsä ansainnut, nyt pian 80 -vuotta täyttävä Diamond tuli maailman maineeseen kirjoillaan “Kolmas simpanssi”, “Tykit, taudit ja teräs” ja “Romahdus” vasta 60 -vuotta täytettyään. Tuorein kirja on viiden vuoden takaa “Maailma eiliseen saakka”.
Helsingin Sanomat esittelee tänään Diamondin (19.5).
Diamond kykenee hakemaan useiden tieteitten kautta kokonaisselitystä suuriin kysymyksiin. Nyt hän valmistelee kirjaa, joka tuo hänet myös Suomeen toistamiseen vuoden 1959 jälkeen. Häntä ihmetytti jo silloin, miten maa on pysynyt itsenäisenä suuren karhun syleilyssä ja joka on niin brutaalin realisti itsensä suhteen. Siis pragmaattinen mutta paljon jyrkemmällä tavalla kuin Yhdysvalloissa eläen.
Suomalaiset kävivät vihollisen tankkien kimppuun itsemurhamentaliteetilla ja olivat liki välinpitämättömiä Unkarin kansannousun aikoihin vuonna 1956. Suomettumista alettiin pitää alentavana terminä, vaikka se oli Diamondin mukaan ihailtavaa realismia. Muiden maiden tietämättömyys Suomesta, sen oudosta kielestä ja realismista, oli sekin hämmentävää. Se on sitä vieläkin.
Kansakuntien kyky selviytyä kriiseistään hakee Diamondin työnä esimerkkinsä Suomen ohella Saksasta, Indonesiasta, Chilestä, Japanista, Yhdysvalloista ja Australiasta. Hyvin valittuja maita sanoisin maantieteilijänä, sosiologina ja biologina, maataloustutkijana ja kulttuureista paljon kirjoittaneena, maailmaa kiertäneenä ja media-ajassamme viihtyvänä toimittajana.
Miksi maantieteilijät tekevät tutkimusta, josta muut vaikenevat? Taustalla on monitieteinen koulutus ja poikkitieteisyys sekä tapa rakentaa kaikesta tästä synteesiä.
Maantieteilijä tavallaan aloittaa kartoillaan työnsä sen jälkeen kun muut ovat arvosidonnaiset tutkimuksensa jo lopettaneet. Maantiedettä on vaikea pitää arvoihin sidottuna tieteenä. Maantiede kun on sitä mitä maantieteilijä tekee. Ja usein se on parhaimmillaan sellaista, jota ei ole aiemmin tehty. Maantieteen tapa hakea uusia mantereita ei ole kadonnut innovatiivisena tieteenä mihinkään. Vain menetelmät ovat parantuneet valtavasti.
Yhdysvalloissa ja Neuvostoliitossa maantiede oli tiedekuntana ja myös Suomessa pyrittiin pitämään yllä niin luonnonmaantieteen tutkimusta ja koulutusta kuin kulttuurimaantieteeseen sidottuna vieraana koetun biologian opettajan lehtoraatissa. Kun nämä yhdistettiin syntyi suunnittelumaantiede. Se taas edellytti erikoistieteitten opintoja sekä luonnontieteissä että ihmistieteissä samaan aikaan. Omalla kohdalla väitöskirjoihin saakka niitä jatkaen.
Kemia ja fysiikka, matematiikka ja biotieteet eivät ole niin kaukana psykologiasta, taloudesta, sosiologiasta kuin ehkä kuvittelemme. Ne käyttävät samoja valtavia tietomääriä ja tietokoneita, megadatoja. On toki muitakin yhtäläisyyksiä mutta myös vaatimus hyväksyä niiden jyrkät erot ja tieteen historia, filosofia taustalla.
Diamondin kaltainen synteesin rakentelu ei ole mahdollista siten ennen riittävän korkeaa ikää. Vie aikaa käydä läpi perustieteitä useammassa yliopistossa ja suorittaa lukuisia tutkintoja. Luonto ja ihminen kulttuureineen ei avaudu oikoteitä käytellen.
Menetelmät on hallittava, metodit oltava välineellisen tieteen laboratorioista. GIS -teknologia on maantiedettä ja sateliittikuvat, väärävärikuvat ja digikieli tuli hallita jo varhain. Kielen rinnalla oli tulkittava ihmisen käyttäytymistä ja antropologiasta alkaen. Maantieteen, horisontaalitieteen, lähitiede oli historia, vertikaalitiede. Perustieteitä käyttäen pääset lopulta käsiksi omaan tieteeseen ja karttoihisi GIS-teknologiaa käyttäen ja mukana on miljardeja muuttujia ja havaintoja, megadatan välineet, omana aikanamme reaaliaikaisesti analysoiva kykymme luokitella ja jäsentää nämä poikkitieteiset valtavat datat synteesiksi. Tässä Suomen geopoliittinen asema auttoi takavuosina tutkijan hakiessa tietoa myös Neuvostoliitosta. Ei vain lännestä.
Suomen avut ovat todellakin Diamondin havaitsemat hermeneutiikka, kieli ja realismi. Itse ottaisin tähän lisänä vielä nuoret, jotka suorittavat ylioppilastutkintonsa kahdeksan laudaturia suorittaen. Sieltä on syntymässä uusia loistavia maantieteilijäsukupolvia.
Ja mukana näyttäisi olevan tyttöjen rinnalla myös poikia. Se on hyvä merkki myös tieteen elpymisestä ja sen käytön lisääntymisestä yhteiskunnallisessa keskustelussamme tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. Suomalaiset ovat siinä mukana myös suuren kuvan rakentajina, maailman selittäjinä. Se on rohkaiseva ilmiö ajattomassa ja paikattommassa maailmassa sekä hybridiyhteiskunnan kehittämisessä.