Populistisen puolueen avainkoodit

Dokumentti Stephen Bannonista on kertomus populismista ja sen tavasta ottaa valta Yhdysvalloissa. Taustalla ei ole toki venäjän presidentti Putin. Ei Trump ja hänen miljardöörin lahjansa diileineen vaan Bannonin nerous. Siinä on samaa kuin Steve Jobsin neroudessa ja Walter Isaacsonin kyvyssä havaita se ja kirjoittaa menestyskirjaksi. Populismi on menestyvän poliitikon mutta myös kirjailijan ja toimittajan avainkäsite suurten massojen kanssa operoitaessa.

From Wikipedia, the free encyclopedia:

”Stephen Kevin Bannon (born November 27, 1953) is an American political aide, and former media executive and film producer, who is currently the White House Chief Strategist in the Trump administration. In this capacity, he attended the Principals Committee of the U.S. National Security Council from January 28, 2017 to April 5, 2017.
On August 17, 2016, in the later months of the campaign, Bannon joined the Donald Trump’s 2016 presidential bid, taking the position of chief executive officer. Prior to taking a leave of absence in August 2016, he had been executive chair of Breitbart News, a far-right[i] news, opinion, and commentary website which he described in 2016 as ”the platform for the alt-right”.
Bannon was an officer in the United States Navy for seven years in the late 1970s and early 1980s, serving on the destroyer USS Paul F. Foster as well as at the Pentagon. After his military service, he worked at Goldman Sachs as an investment banker in the Mergers and Acquisitions Department. When he left the company, Bannon held the position of vice president. In 1993, he was made acting director of the Earth-science research project Biosphere 2. In the 1990s, he became an executive producer in the Hollywood film and media industry and has produced 18 films since 1991.”

Helsingin Sanomat on kilpailemassa muitten medioittemme tapaan populismin herruudesta. Se kertoo (7.6) pääkirjoitussivullaan, kuinka asiantuntijuus ja se käyttö politiikassa on riski ruokkiessaan populismia. Populismi kun määritellään autoritaarisen vallan palvonnaksi tai sen ihailuksi ja lehti kokee nykyisin käytettävän runsaan asiantuntijuuden edustavan juuri tätä suuntausta, populismia. On siis pyrittävä uskomaan muita kuin asiantuntijoita ja haettava totuutta medioistamme.

Median ja dokumentin, kirjan kirjoittajan tapa etsiä totuutta, on kyky kirjoittaa tavalla, jossa kuka tahansa kykenee ymmärtämään sanomasi. Takavuosina neuvona oli punaisen mökin mummo, jolle jutut oli kirjoitettava. Jos hän ei niitä ymmärtänyt, silloin juttu korjattiin tai populistinen media tuli määritellä uudella tavalla, kuin hakien kansan (popula) syviä rivejä, kykyä ymmärtää kirjoitettu tai puhuttu populistinen viesti. Niinpä asiantuntija viestin viejänä oli arveluttava, muuten kuin omaan kehikkoon asetettuna ja korokkeelle nostettuna. Hänen tekstiään lukivat vain harvat ja valitut, eliitti. Se oli osoitettu juuri heille tai joskus vain lehden täytteeksi.

Mediassa populismin määrittely on sidoksissa kerronnan narratiiviseen tarkoitukseen ja jokaisen jutun kohdalla se muuttuu palvellen median linjaa ja lukijoita. Mika Waltari kirjoitti suurelle yleisölle etenkin Yhdysvalloissa Sinuhensa, mutta samaan aikaan nimimerkillä Suomessa niin miesten- ja naistenlehtiinkin sekä Palmu elokuvien käsikirjoituksetkin. Populismi kirjoitettuna ja puhuttuna tekstinä, elokuvana tai dokumenttina, tavoittelee lukijakuntaansa. Politiikassa se on retorista kieltä ja sen taitamista.

Yhdysvalloissa opiskelijoita odottaa myös koulutus esiintyä kameroitten edessä. Suomessa yliopistoissamme pyhiä kieliä ja retorista kaunopuhumista opetti jo 1700-luvulla omaan geeniperimään suoraan liittyvä professori Isak Pihlan. Hän oli kirkollista sukua, kuten myöhemmin luostarilaitokselle veronsa maksaneet isovanhempani ja Ståhlbergin suvun edustajat. Sotilassuvuista sukupuussa tunnetuin oli Tavast. Kaikkien hämäläisten esi-isä.

Jokainen näistä ammattikunnista tunnettiin taitavina retorisen kielen käyttäjinä. Vielä tuolloin ei voitu aavistaa, kuinka joskus kieli, digikielestä puhumattakaan, koetaan joko kenen tahansa ymmärrettäväksi tarkoitettuna tai asiantuntijan käyttämänä populistisena viestintänä. Oman mediamme tapaan koko sukupuuni vaikuttaisi olevan suuren salaliiton tuotetta, tarkoituksena pyrkiä populistisiin päämääriin Stephen Bannonin tapaan eläen, tai kirjoittaen tekstini Walter Isaacsonin kielellä, tarkoituksena naulata Steven Jobs nerona populistina ristille.

Viimeisimmän tutkimuksen mukaan vain 15 % suomalaisista kokee tänään elämänsä uhatuksi ja pelkää terroria. Vielä hetki takaperin luku oli huomattavasti korkeampi, vaikka terrori on nyt tullut takapihallemme viikoittain. Tutkijat ja media olettavat muutoksen johtuvan talouden käänteistä ja myönteisemmästä elämänasenteesta, ehkä kesäkin vaikuttaa aiemmin talvella ja kaamoksessa tehtyyn kyselyyn.

Kun terrorismi tulee naapuriin, toistuu viikoittain medioissamme, me emme turru siihen vaan pelkäämme aidosti ja oikein. Sen sijaan me muutamme asenteitamme ja vastaamme kyselyyn tavalla, jossa vastausjakaumat ovat mielestämme joko vääriä tai vinoja. Terrorismin lisääntyessä turvattomuuden kun tulisi kasvaa, ei toki reippaasti vähetä tutkimuksissamme. Se liittyy myös läheisesti populismiin ja sen tutkimukseen, populismin hallitsevien kieleen. Se kun toimii parhaimmillaan nurin normaalista kielestämme ja muistuttaa savolaisten kykyä käyttää sanaa, erona hämäläiseen kivenpyörittäjien kieleen.

Ilmiö on hyvin tuttu ja tiedettiin jo 1800-luvulta. Vaikeissa tilanteissa, joihin ei voi odottaa korjausta, me muutamme asenteitamme. Näin tekee myös asiansa osaava populisti puheissaan. Ihminen hakee näin elämälleen tasapainoa ja vaikkapa vankilassa tai keskitysleirin oloissa sen hakeminen on osa mielenterveyden hoitoa. Populisti tekee samoin tai sitten kärjistää tyytymättömyyttä, pelkoja ja muuttunutta elämäntilannetta, syyttää siitä muita kuin kovaa kohtaloa. Stephen Bannon osasi tämän, mutta niin myös jokainen meistä halutessaan. Sanat vain tahtovat olla kadoksissa ja retorinen osaaminen olematonta. Jos joku sen hallitsee, häntä voi haukkua populistiksi. Asiantuntija lisäämässä populismin vaaraa, on Helsingin Sanomien kertomana pelottava ilmiö, ja kertoo ongelman todellisen luonteen medioitten kilpaillessa vallasta.

Syrjäisessä kylässä asuva on elinympäristöönsä tyytyväisempi kuin metropolin palvelujen keskellä elävä, eikä vaadi tai odota sellaista, joka ei voi toteutua hänen kohdallaan missään muuttuvissa oloissa, uskottavissa. Samoin hyvän koulutuksen saaneet voivat olla tyytymättömämpiä elinoloihinsa kuin kouluttamattomat ja työttömät. Koulutetuilla on varaa vaatia ja odottaa enemmän joutumatta tolkuttomaan ristiriitaan tavoitteiden ja niiden toteutumisen mahdollisuuksien kanssa.

Sama pätee vaikkapa vanhusten kodalla, verrattaessa heitä keski-ikäisiin ja nuoriin. Sosiologeina Festinger ja Durkheim korostivat näitä kognitiivisia ilmiöitä ja tasapainon, balanssin, tavoittelua ympäröivän yhteiskunnan ja elämäntilanteittemme välillä. Kun sen esittää taiten, siitä syntyy populistista kieltä ja tarvittaessa jopa kaunopuhujan elkein. Agitaattorina voit jopa saada aikaan kuohuvia tunteita. Syyt ja niiden seuraukset ovat oltava yksinkertaisia ja kenen tahansa oivaltavia. Asiantuntija tahtoo esittää liian monta ja mutkikasta selitystä, ellei sitten ole populisti puhujana ja kirjoittajana. Mutkikkaasta tahtoo tulla mieleen lukijalle ajallemme tutut salaliitot. Teoria ja malli muuttuukin yllättäen toimittajan kertomana da Vinci koodiksi ja koodikieleksi, tavaksi moittia asiantuntijoita salaliitoista.

Populismissa ja tieteen popularisoinnissa on syytä ymmärtää, kuinka liikkuva tämä käsite on ja miten se muuttuu ympäristön ja sen sosiaalisen tai taloudellisen, kulttuurisen rakenteen mukana. Sama tarina ei avaudu samalla tavalla kaikkialla monikulttuurisessa maailmassa. Kömpelö populisti haluaa yhden kulttuurin ihmisiä puheitaan kuulemaan. Kun suomalaisen professori Holmströmin kerrottiin olevan vahvasti ehdolla Nobelin saajaksi, oma mediamme kyseli miehen taustoja hänet tuntevilta ja mm. Suomen Pankin pääjohtajalta Erkki Liikaselta. Hän kertoi kuinka Holmström on hyvin ystävällinen ja miellyttävä ihminen, kuten nerot nyt tahtovat olla, tullakseen hyväksytyiksi, mutta samaan aikaan myös naiiveja kysymyksiä esittävä omituinen ihminen.

Tiedemiehet ja tutkijat pystyvät keskustelemaan aiheestaan vain muutaman harvan kollegansa kanssa. Kun siitä poiketaan, aletaan kertoa omasta työstä maallikoille, mukaan lukien poliitikot pankinjohtajina, silloin tiedettä on popularisoitava, tai oikeammin jätettävä se kokonaan rauhaan, puhuttava hupsun lailla hölmöjä.

Retorisen kielen käyttö, tieteen poplarisointi tänään kenen tahansa ymmärrettäväksi, tahtoo olla mahdotonta. Kun näin on, asiantuntija tulee joko ymmärretyksi väärin tai hänen on muututtava populistiksi ja puhuttava kansalle (popula) kansan kielellä, jossa mukana on kymmenjärjestelmä sormineen ja varpaineen sekä onomatopoeettinen kielemme, luontoa matkiva ja sellaisenaan kaunis, mutta ei oikein tieteen kieleksi kääntyvä, alkamatta samalla retorista tai populistista pulinaa.

Kun tämän kertoo presidentti Trumpin avustajasta Stephen Bannonista, erona mukamas muihin poliittisiin avustajiin, ei siinä kerro lopulta muuta kuin joko muita lahjakkaammasta populistista tai narratiivisesta kertomuksesta myydä juttunsa siitä pitäville lukijoille tai kuulijoille, miesten- tai naistenlehteä samalla palvellen, Mika Waltarin tapaan leipänsä ansaiten.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts