Oikos, polis ja globalismi

Home / Uncategorized / Oikos, polis ja globalismi

Syrjäisissä korpikylissä asuvat ovat onnellisempia kuin lähellä palveluja asuvat, kouluttamattomat niin ikään kuin koulutetut, ikääntyneet onnellisempia kuin nuoremmat jne. jne.

Nämä “vinot” vastausjakaumat liittyvät tuttuun ilmiöön, jossa ihminen, jolla ei ole mahdollisuutta odottaa parempaa kuin vallitseva elämäntilanne, muuttavat asennettaan saavuttaakseen tasapainon tavoitteiden ja todellisuuden välillä.

Korpikyliin ei voi vaatia mahdottomia, mutta ei myöskään kouluttamaton tai vanhus voi odottaa mahdottomia tulevaisuudeltaan. Kun kakkostien päässä asuvat porilaiset ovet onnellisempia kuin kolmostien päässä ja maan tärkeimmän kasvukäytävän varrella asuvat (tuoreen tutkimuksen tulos), ajakaa kakkostietä ja verratkaa kolmostiehen niin ymmärrätte mistä erot syntyvät yhdyskuntiemme välillä.

Jossakin pelin politiikka (politics) tuottaa alueellista kehittämistä (policy), jossa perinteinen maantiede (regionalismi) muuttuu meille vieraamman suunnittelumaantieteen (spatiaalisuus) tieltä. Olemme siinä kielemme käsitteiden vankina. Meillä on vain yksi käsite politiikalle (politics) ja vain yksi käsite alueelle (regionaalinen) joka on kartalle piirretty ja kaavoittajan väline. EU:n sisällä näin ei ole tai oikeammin kehitys maailmalla menee painottuen spatiaaliseen ei enää aikoihin regionaaliseen. Digiaikana ilmiö on meille katastrofi ajattomassa ja paikattomassa maailmassa eläen. Olemme kehitystyössämme kielemme vankeja.

Forssassa asuu kohta onnellisia yli 65 -vuotiaita vanhuksia vaikka heiltä vietäisiin tuhkatkin pesästä. Pori on menossa samaan suuntaan. Sen sijaan Riihimäki, Hämeenlinna ja Tampere menee eri suuntiin. Samoin koko pääkaupunkiseutua, jossa on myös vara vaatia ja odottaa poliitikoilta yhä enemmän ja parempaa. Sama pätee muihinkin kasvukeskuksiimme, joissa asuu nuoria ja hyvin koulutettuja ihmisiä, usein akateemisia naisia. Puolueena etenkin vihreiltä odotetaan kohta näyttöjä. Vanhusten demaripuolue selviää vähemmällä ja kannatus pysyy kehnon vakaana ilman näyttöjäkin. Kyse on sokeasta yhden raiteen maailmastamme. Siinä politiikka on pelin politiikkaa (politics) ja alueiden kehitys regionaalista karttojen tuijottelua.

Dissonanssi ja balanssiteoriat, kognitiivisen dissonanssin meille tekivät tutuiksi Festinger ja Durkheim tai oikeammin Erik Allard sosiologina kääntäen heitä kielellemme. Kun löydökset, mallit ja teoriat, alkavat olla edelliseltä vuosituhannelta, ne tahdotaan unohtaa tai löytää aina uudelleen runsaan kahden vuosikymmenen välein. Syntyy poliittista liikehdintää kahden vuosikymmenen välein. Samat regionaaliset ja pelin politiikan välineet toteutuvat ja ne voi ennustaa etukäteen.

Mediayhteiskunnassa taas näitä malleja ja teorioita käytetään harvemmin kuin omia kokemuksia ja pohdintoja, viihdettä ja markkinointia, jolloin syntyy ilmiöitä, jotka vaikkapa politiikassanne (policy) kaatuvat politiikan peleihin (politics) ja lopulta perustuslakiimme.

Perustuslaki suojelee meitä poliitikkojen peleiltä tehdä tolkuttomia virheitä jokaisen uuden hallituksen aikana. Maailmaa ja valtiota (polis), yhteisöjä ryhmineen (oikos) ei voi ohjailla jokaisen uuden hallituksen ja poliittisen ryhmän muuttuvien oikkujen (populisimi) mukaan kansakuntia ohjaillen. Käyttäytyminen kun muistuttaa luonnosta sopulilauman elämää. Sopulit eivät tunne tiedettä.

Luonnontieteet (natural science) kun eivät muutu joka hallituksen mukana eikä ihmistieteetkään (human science) ole aivan väärässä verrattaessa niitä malleineen ja teorioineen yrityksen ja erehdyksen kautta etenevään yhteiskuntamme kehittämiseen ja hoitaen ahneimman ryhmän (oikos) etuuksia, jolle varallisuus ja valta tahtoo keräytyä. Sopulilauman suuret joukot ohjailevat kehitystä välillä kadoten. Ranskan ja Yhdysvaltain vaalit olivat tätä toistuvaa ilmiötä.

Muinainen Kreikka oli pitkälti filosofien (tieteen) ohjauksessa ja sinä mallissa yksilöä ei tunnettu lainkaan. Nyt menemme yksilön (individualismi) ehdoilla ja se ei oikein tahdo tuottaa sellaista tulosta, joka noudattaisi yhteisön (oikos) tai valtion (polis) hyvinvointipalvelujamme hoitaen samalla kansainvälinen (globaali) kilpailukykymme. Patruunat pyrkivät aikanaan hoitamaan näitä rinnakkain mutta myöhemmin ne oli pakko eriyttää julkisen hallinnon ja yritysten kilpailun molempien etuja valvoen, kansainvälisen kovenevan vientimarkkinoiden seurauksena. Nyt tätä pyritään taas palauttamaan ikivanhaan törmäten perustuslakiimme.

Meillä on yksilöitä (koripalloilija, formulakuski jne) mutta ei oikein ryhmiä (jalkapallojoukkue) jotka menestyvät globaalisti likimainkaan sillä tasolla johon vaurautemme kansakuntana (polis) antaisi odotuttaa. Jopa puolueet (perussuomalaiset) hajoavat yksilöiden väliseen oman edun tavoitteluun ja kilpailuun saman ryhmän (oikos) sisällä. Ulkopuolisen on helppo hajottaa tällaisia löyhiä ja arvoiltaan sekä normeiltaan, moraaliltaan heikosti kehittyneitä uusia ryhmiä, joissa yksilöt pelaavat omia pelejään. Usein nämä ryhmät ovat pysyneet kasassa yhden autoritaarisen johtajan komennossa (Soini). Ilmiö on ikivanha mutta sen tunteminen tapahtuu meillä yrityksen ja erehdyksen kautta samaa toistaen aina kahden vuosikymmenen välein kompastellen. Pientalonpojat, SMP ja perussuomalaiset hajosi nyt kolmannen kerran, odotetusti kuuden vuosikymmenen aikana sekin populistisena liikkeenä.

Oikein hyvää juhannuspäivää, Suomen lipun päivää – Suomi 100

Leave a Reply