Torstai on toivoa täynnä

Home / Uncategorized / Torstai on toivoa täynnä

Lueskelin elämänkertaa, jossa poliitikko kertoo suurista teoistaan, joista en ollut koskaan aiemmin kuullut. Samalla katsoin Edgar Hooverin elämästä tehtyä Clint Eastwoodin leffaa epävarmasta lapsesta, jonka poikkeava äiti suhde ja homous sekä heikko itsetunto rakentavat FBI:n tulevaa raivokasta johtajaa. Tuskin Hoover itse olisi tätä näkemystä hyväksynyt. Viihteenä ja loistavana näyttelijätyönä se oli moneen kertaan nähtynäkin sopiva tapa vanheta.

Presidentti Kennedyn aikainen painajainen FBI:n johdossa oli meille tuon ajan eläneille tuttu, siinä missä tänään kerrottavat fiktiiviset tarinat medioittemme tuotteina Yhdysvalloista, sen presidenteistä, vaaleista, Venäjän ja Kiinan johdosta, miljardien ihmisten kulttuureista ja tavastamme asennoitua samalla lähiympäristöömme.

Me ihmiset teemme noin 60 000 päätöstä kohdallamme vuorokauden aikana ja pääosin vailla selkeää suuntaa. Myöhemmin löydämme tai haemme niille rationaalista selitystä. Medioita seuraten niissä on mukana suurta neroutta, taikuutta, salaliittoja. Etenkin kun mukana on tuhansia tai miljoonia, miljardeja ihmisiä samassa liitossa, samaan suuntaan marssien. Se ei oikein ole uskottavaa.

Joillakin yksilöillä tällainen monen kaipaama “näky” on käytössään, mutta silloin taustalla on jo varhain lapsena hankittu kyky visioida ja nähdä tulevaa, jolloin yksittäiset pienet valinnat palvelevat suurempaa kokonaisuutta. Arvot, normit ja moraali, kulttuuri ja lakimme, sosiaalinen pääoma ja sen muisti ohjaavat meitä kansakuntana.

Sata vuotta samoissa ympyröissä yhdistää yhteisön kokemuksia, lisää sosiaalista pääomaa ja moraalia. Tolkun ihmistä ei ole olemassakaan mutta Kolkun tontti ja kohminen intti, maastamme löytyy ja olen näistä aiemmi kirjoittanutkin kontinkielisinä haasteina kotisivulleni. Kyllä ne sieltä löytyvät googlaten.

Kolkun kylässä syntyneet lähettivät tervehdyksen. Heille kiitokset. Ihminen kokee maailmansa sellaisena, kun se avautuu lapsena lähiympäristössä ja Kolkun kylä on ollut yhteisönä rikasta elämää tarjoava.

Käynnistäessämme suomalaisen aktiivisen kylätoiminnan ja suunnittelun oppaineen Vuotson kylästä, lähellä Lokan ja Porttipahdan altaita, Tampereen yliopiston emeritus professori Lauri Hautamäki oli mukana Sompion Lappia esitellessäni myös ensimmäisessä väitöskirjassani. Elimme silloin 1970-luvun alkua.

Hämeeseen kylätoiminta tuli paljon myöhemmin ja koko ajan se kehittyi matkalla ja sopeutui noin 3000 kylän käyttöön. Meille myönnettiin sitä ns. pikku-Nobel. Ounasjokilaaksossa ja Iijokivarressa, Ylä-Savossa kartat saivat uuden GIS -rakenteen ja suunnittelukartasto kehittyi. Regionaalisen kartan rinnalle tuli spatiaalinen alue ja mentaalinen ympäristö juurtui vähin erin Suomeenkin.

Tutkijan aktiivinen osallistuminen kehityshankkeisiin sai osallistuvan tutkimuksen nimen ja se yleistyi ympäri maailmaa. Kohtuuttomasti tutkijat eivät kuitenkaan saneet puuttua yhteisön ohjaamiseen ja opastamiseen. Sen kuului myös itse tehdä virheensä ja oppia niistä, jos sellaisia nyt on olemassakaan, alueellista oppimista. Näin me kuitenkin uskomme olkoonkin, että myös virheettömiä ihmisíä ja yhteisöjä, kansakuntia, näyttäisi löytyvän.

Pitkälle koulutetut asiantuntijat kykenevät antamaan valistuneita veikkauksia ja myös syitä ja seurauksia valinnoillemme. Laivat eivät seilaa pelkällä onnella nekään. Vaaleissa valitsemme kuitenkin liki sokeina ja käyttäen apuna omia arvojamme tai heitämme tikkaa. Pilailemme sillä ja syntyy kaaos. Kun demokratia rapautuu mukana on useampia samaan suuntaan vieneitä virheitämme.

Vuoden 2011 arabi-islamilainen kaaos oli ennustettavissa jo vuosikymmen aiemmin. Samoin aiemmin Neuvostoliiton hajoaminen hyvissä ajoin Silkkitietä kulkien ja kuunnellen niin kansan kun sen päättäjienkin puheita 1970-luvun lopussa ja seuraavan vuosikymmenen alussa. Suomi oli suljettu ja eli omaa elämäänsä. Nyt tuo aika on palannut mutta toisessa muodossa.

Kehnot tulokset demokraattisesti valituista johtajista kertovat demokratian kriisistä ja individualismi etääntymisestä yhteisön rakenteesta (oikos) ja valtion (polis) toiminnasta. Ruotsi käytti aikanaan oman maakuntamallinsa ja sotensa rakenteluun liki kolme vuosisataa, Suomi taas aikoo hoitaa sen muutamassa kuukaudessa, jos perustuslakivaliokuntamme panee poliitikkomme uudelleen töihin.

Perustuslakituomioistuin olisi aikanaan vakiinnuttanut tämän demokratiaamme ja parlamentarismiamme ryhdistäneen käytännön ja olisimme sen myös sisäistäneet osana instituutioittemme toimintaa. Se olisi muuttanut paljon etenkin Kekkosen kaudella mutta nyt sen saaminen osaksi parlamentarismiamme on hankalaa. Historian tutkija ei spekuloi historialla niin mielenkiitoista kun se olisikin.

Yksilön kohdalla yksikin väärä valinta kuitenkin vaikkapa juopuneena muuttaa koko suunnan ja sille haetaan jälkeenpäin selitystä. Tyypillistä on myös pitää omia valintoja oikeina ja parempina kuin keskimäärin muiden. Me pidämme itseämme myös hieman parempina auton kuljettajina kuin muut tiellä liikkujat, tutkimusten todistamana. Suuri puolue on sekin parempi kuin pieni ja oma parempi kuin muiden valinta. Lotossa olemme kuitenkin tumpeloita numeroiden valinnassa, sen myönnämme auliisti.

“Päivääkään en vaihtaisi pois” on tuloksena elämänkaaresta, jossa jokainen päivä on ollut olosuhteiden summa, jossa kukaan ei meistä valinnut vanhempiaan, ei kotikyläänsä tai kaupunkia, ei sisariaan, ei sukua, ei opettajiaan, ei kieltään ja kansakuntaansa, ei uskontoa, arvoja, normeja eikä moraaliaan, työtään tai työttömyyttään jne. jne.

Näin tie, jota kuljemme, valitsee meidät. Me emme valitse tietämme. Se kuva on itsepetosta. Samoin hupsut puheet politiikasta ja poliitikkojen valinnoista. Eivät hekään valinneet tietään, vanhempiaan, kulttuuriaan johon syntyä. Omaelämänkerralliset sadut ovat silti viihdyttäviä lukea. Joskus narsismin häiriöt paljastuvat vasta näissä teoksissa.

Median tapa kuvata tällaista elämää on illuusion rakentamista, narratiivista kerrontaa. Ei muuta. Moderni läntinen kulttuurimme käyttää ja käyttäytyy tällaisten visioitten ja mielikuvien kautta rakennetussa fiktiossa sekä elää näin syntyvässä illuusiossa ja hollywood -elämänsä. Sen huijaaminen ja manipulointi on helppoa suurina massoina.

Joku kertoo minulle, kuinka ennen ei näin ollut, eikä elämän kuuluisi olla tällaista. Ikään kuin olisi elänyt aiemminkin ja tietäisi minua paremmin millaista ikääntyvän ihmisen elämä oli silloin, kun se meni oikein ja aiemmin sen eläen. Minua nuorempana opastaen tai jo dementoituneena, alkoholisoituneena, paremmasta elämästä neuvojaan jakaen.

Vain muutama vuosisata takaperin tällaista illuusiota ei ollut, eikä tätä olisi voinut edes käsittää, saati hyväksyä. Emme ole matkalla johonkin ennalta ohjattuun parempaan ja sivistyneempään vaan päinvastoin, yhä suurempi osa meistä on joutumassa tinkimään elämän laadusta ja taistelemme lopulta yhdessä planeettamme kestävyydestä ja luonnonvarojemme riittävyydestä.

Elämme sen biologisessa tuotannossa pääoman koron sijasta pääomalla. Kourallinen ihmisiä kuitenkin omistaa niistä yli puolet. Hyväksymme sen siinä missä omat valheemme ja itsepetokset.

Oikein hyvää yötä ja Petrin ja Pekan päivää. Torstain on toivoa täynnä

www.pdf24.org    Send article as PDF   

Leave a Reply