Timo Soini kertoo Maaseudun Tulevaisuudessa, kuinka hänet on erotettu puolueesta. Soini osaa kääntää takkinsa aina ja asiat päälaelleen. Aivan oikein, mutta päinvastoin, neuvoi Veikko Vennamo populismia Soinille nuorena miehenä. Hän tuli valmiiseen organisaatioon, ei perustanut sitä vaan hänet koulutettiin siinä. Hän poistui siitä ja puolue jatkaa sen jälkeen kun se hänen johdollaan oli menettänyt kannatuksensa hallituksessa. Ei sen ihmeellisempää.
Politics ja policy ovat kaksi eri asiaa ja Soini ei osannut yhdistää niitä hallituksessa ja kannatus romahti. Nyt uusi puoluejohto, Jyväskylässä valittu, jatkaa pyrkien voittamaan kansan luottamuksen. Olisi omituista, jos romahdus liki 20 prosentin puolueesta 8 prosentin marginaaliin ei olisi aiheuttanut halua vaihtaa puolueen johtoa. Hurraatako siinä puolueväen olisi tullut huutaa kannatuksen romahduksen aiheuttaneille? Suomessa puolueen johto vaihtuu paljon pienemmästäkin kannatuksen heilunnasta. Oli puolue synnyltään populistinen tai ei.
Lisäksi Soini oli jäämässä 20 vuotta jatkuneesta ylipitkästä puheenjohtajan tehtävästään. Se vaan ei käynyt kivutta. Narsismilla on häiriönsä ja valta sokaisee, täydellinen täydellisesti. Se on inhimillistä. Puolue, jolla on vain yhdet kasvot ja 20 vuotta, alkaa olla omituinen ja arveluttava läntisessä sivilisaatiossamme, demokratiassa. Katolinen pappi luterilaisessa työmoraalissa ihmetytti aikanaan sekin medioitamme. Ei kansakunnan pääkulttuuria pitäisi koko ajan mollata. Se on moraalitonta ja kertoo ylimielisyydestä sekin.
Oli säilytettävä ministerin salkku ja hoidettava loppukausi, jäljellä olevat kaksi vuotta ministerinä. Ei se sen ihmeellisempää ollut Soinin kohdalla hänen poliittista uraa pohtiessa Jyväskylässä. Siinä puolue jäi kakkoseksi ja kauas taakse puheenjohtajakauden päättyessä. Kansa on puhunut ja pulinat pois, sanoi kokenut parlamentaarikko Johannes Virolainen hävittyään vaalit. Soinilla populistinen pulina ei kuitenkaan loppunut. Timo ei ole Johannes. Lähempänä Paavo Väyrystä, jonka pulina jatkuu niin ikään. Nämä miehet eivät tee virheitä.
Paluu rivikansanedustajaksi ei enää Soinia kiinnostanut. Ministereitä tulee ja ministereitä menee puheenjohtajineen mutta puolue on ja pysyy. Vetäjät vaihtuvat ja sukupolvet samalla, tehtävät muuttuvat nekin mutta arvot, normit ja moraali säilyvät.
Ei niitä pari miestä saunan lauteilla rakentele. Kaikkea se Timo keksiikin demokraattisen instituution ja sen puoluelaitosten kuvaamiseen muuttaen myös parlamentarismin ja sen historian populistin pulinaksi sivuuttaen arvot, normit ja moraalin, luterilaisen kansan opit ja instituutiot. Puolue kun kansallismielisenä perustui juuri näille arvoille ja opeillemme.
Kansakunta varjelee juuri näitä instituutioittensa avulla ja se on samalla ainutta pysyvää pääomaamme, sukupolvelta seuraavalle siirtyvää sosiaalista muistiamme. Ei pelkästään individualismiin perustuvaa itsekyyttä ja narsistisia tavoitteita, opportunismia. Muinaisen Kreikan valtio (polis) ja sen yhteisöt (oikos) ei edes tuntenut käsitettä ”yksilö”. Perussuomalaiset kunnioittavat juuri näitä arvoja. Ei niitä saunan lauteilla tehdä tai jyväskyläläisen kapakan sisällä heitetä roskiin.
Tällä havainnolla on voitettu monet Nobelit. Nyt hallitus painiskelee, jälleen kerran, juuri näiden arvojen ja siis perustuslakiemme kanssa. On vähintäänkin omituista, ettei meillä edustajat avustajineen opi ikinä perustuslakejamme.
Jos meillä olisi perustuslakituomioistuin, sadan vuoden ikäinen, se olisi osa arvojamme ja samalla myös yliopistoissa, kaikissa kouluissamme, osa koulutustamme. Kekkosen kaudella sillä olisi ollut dramaattiset vaikutukset. Sieltä valmistuisi perustuslakejamme tulkitsevia ja ymmärtäviä myös poliittisia päättäjiämme, virkamiehiä ja kansalaisia joka lähtöön. Tolkuton ahneus ja itsekkyys, yksilön korostaminen olisi taustalla. Soinin tapa kirjoittaa bloginsa on ollut aina minä -keskeistä ja korostaen katolisuutta.
Suomalainen kansanliike ei ole sama kuin katolinen kirkko tai Timo Soinin tapa käydä kavereineen saunan lauteilla perustamassa puolue, kansanliike, minä -keskeinen vuodatus. Sellainen tarina on narratiivinen ja narsistinen kertomus eikä kannattele institutionaalisia liikkeitämme populistisena kansanliikkeenä vuosikymmeniä ja samalla myös koko ajan uusiutuen.