Tervetuloa asiakkaaksi myös www.finsome.fi

Kotisivuni www.clusterart.org, avautuu nyt myös sosiaalisen median sivustoni monen tuntemalla mediatunnuksella www.finsome.fi. Samalla sivustoni tarjoaa kolme kirjaa lukijoilleni avautuen ilmaiseksi. Niistä luetuin on jo vuonna 2007 julkaistu Arctic Babylon. Se on avannut tänään kahta kautta vajaa 300 lukijaa. Vuosikymmenen aikana kymmenetuhannet lukijani. Uskon että kirja sopii myös nyt sateisen kesän viihteeksi.

Kirjan kiitossivut, kaksi viimeistä, päättyvät näin:

Kiitokset

Toisin kuin tieteellisessä julkaisussa bilbliografia olisi tässä yhteydessä liian pitkä ja sopimaton. Tämän kaltainen julkaisu ei ole kuitenkaan koskaan yhden ihmisen tuote vaan tulosta vuosikymmenten saatossa tehdyistä, sadoista kirjoittamistani julkaisuista.
Kirjan tausta ja symbolirakenteet ovat niistä lähteistä, joita olen vuosikymmenten saatossa lukenut tai niitä on käytetty osana tutkimusten empiiristen aineistojen tulkinnassa. Jotkut näistä nousevat kuitenkin ohi muiden.

Näistä tärkein on oma äidinkieleni ja sen tallentajat ja muistiinmerkitsijät alkaen Mikael Agricolasta ja jatkuen Elias Lönnrotin kautta omaan aikaamme. Ilman tätä suomenkieleen rakentuvaa hermeneuttista sidosta, tunnekieltäni, tämä kirja olisi ollut mahdoton. Mikä tahansa muu kieli tai kulttuuri olisi avannut kokemukseni toisella tavalla. Tämä koskee sekä tajuntaa että piilotajunnan rakenteita, kielen lingvistisiä kuvia, mielen monikerroksista sisältöä.

Toisena joudun kiittämään geneettistä perimääni ja kansani kollektiivista muistia. Niiden osuus on ehkä jopa merkittävämpi kuin kielen ja sen symbolijärjestelmien. Mukaan mahtuu yli puoli miljoona suomalaista sukunimeä jo ennen 1500-lukua. Olemme kaikki sukua keskenämme ja juuret kaukana menneisyydessä, evoluution syvissä kerroksissa. Tästä geneettisestä perimästä, sen jatkumisesta, syntyi idea tai suoranainen pakko kirjan kirjoittamiselle.

Meillä on suuri vastuu menneestä ja tulevasta. Aika kulkee kahteen suuntaan, välillä hidastuen ja pysähtyen. Maratonin juoksu alkaa kolmenkymmenen kilometrin jälkeen. Kirjan kirjoittaminen kolmensadan arkin ja lukuisten toistojen kohdalla. Molemmissa tapauksissa suoritus siirtyy tuolloin ikään kuin automaattiseen ohjaukseen. Tutkijan kohdalla tämä tapahtuu tuhansien toistojen seurauksena.

Ihmisen kaikki neljä kerrosta ovat silloin mukana samassa prosessissa. Lopputuloksena on teesien ja antiteesien kautta syntyvä synteesi, kolme epilogia, draama, joka sisältää ihmismielen kaikki tasot tragediasta komediaan.

Tässä prosessissa kirjailija tai tutkija on vain välittäjä monikerroksisen ihmisen oman tulkinnan välimaastossa. Tästä tulkinnasta ja matkasta kirjan sisälle kiitän lukijaani. Kirja, tutkimus, taideteos on aina tulkitsijansa mittainen ja saa häneltä symbolirakenteensa. Kirjailija, tutkija, taidemaalari, säveltäjä voi vain saatella tuolle matkalle ja tarjota joitakin eväitä, ei enempää.

Näiden eväiden saattamisessa esitettävään kuntoon, tekstini oikolukijana ja kommenttien antajana, kiitän tytärtäni Outi Huhtalaa. Tämä urakka ei ole ensimmäinen hänen kohdallaan. Satojen sivujen lukeminen kustannustoimittajan vastuulla vastaa maratonin loppuvaiheen tankkausta. Ilman huoltoa matka jäisi kesken.

Valmentautuminen matkalle on lopulta juoksijan omalla vastuulla ja sen onnistumisesta kiitän kaikkia niitä, joiden kohdalla joskus yksikin tapaaminen voi olla merkityksellisempi kuin vuosien tuttavuus. Kaikesta tästä syntyy kertomus, jota kutsumme elämäksi ja kirjailijan, tutkijan työtä sen tulkinnaksi. Tässä tulkinnassa todellisuus on muuttunut tarua ihmeellisemmäksi ja faktan kuvaaminen fiktion välinein tekee siitä ehkä helpommin havaittavan, jos niiden välillä on jotain oleellista eroa.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts