Suuri kuntaliitospäivä Suomessa

Kilpailukykyä painottavaan aluepolitiikkaan – ESPON ohjelma 2013

Kymmenet kunnat valmistautuvat tänään suurena kuntaliitospäivänä vapaaehtoisiin liitoksiin. Jo keväällä 2005 käynnistetty Paras-hanke (=kunta- ja palvelurakenteiden uudistaminen) pyrkii uudistamaan kuntakenttää ja sen palvelurakenteita. Tavoite on ollut muodostaa elinvoimaisempia ja toimintakykyisempiä alueyksikköjä palvelujen tuottamiseen yhteistyössä.

Kuntakentän uudistuminen liittyy läheisesti ESPON:n (European Spatial Planning Observation Network) aluekehityksen tutkimusohjelmiin. Näistä tuorein on ESPON 2013 ohjelma ja sen käynnistyminen. Euroopan komissio hyväksyi sen asiakirjat 7.11. 2007. Suomessa ohjelman toteutuksesta vastaavat sisäministeriö (1.1. 2008 alkaen työ- ja elinkeinoministeriö) ja ympäristöministeriö. Ohjelman kokonaisbudjetti on lähes 50 miljoonaa euroa.


Euroopan taloudellisen kehityksen muutossuunnat ovat muuttuneet Suomen EU kaudella radikaalisti. Jopa radikaalimmin kuin maatalouspolitiikka, jonka suunta on ollut ennakoitavissa Talouskasvu on muuttunut Euroopassa kysyntävetoisesta innovaatiovetoiseksi ja osaamispainotteiseksi. Aluetaloudessa korostetaan eri kilpailutekijöitä. Investointeja ja kysyntää luovasta politiikasta on siirrytty mahdollisuuksia ja kilpailutekijöitä rakentavaan ja alueiden sisäsyntisiin kasvua tukeviin strategioihin. Selkokielellä tämä tarkoittaa aluepolitiikan painopisteen siirtymistä kehitysalueilta kasvukeskuksiin. Riittävän kattavalla keskusverkolla talouskasvun uskotaan leviävän koko maahan, vaikka keskusten väliin jäävät harvaan asutut alueet joutuvat väistämättä katveeseen. Tästä superministeriön uusi kansliapäällikkö antoi selvän myrskyvaroituksen Humppilassa puhuessaan.

Suomessa puhutaan jatkossa yhä enemmän aluepolitiikan erityisohjelmista, osaamis- ja aluekeskusohjelmista sekä kaupunkipolitiikan linjauksista. Jo nyt on nähtävissä Helsingin seudun suurkaupunki- ja metropolipolitiikka sekä sen vaikutukset myös Lounais-Hämeessä. Jatkossa sen vaikutuksiin tulisi varautua yhä tiiviimmällä yhteistyöllä myös yli perinteisten seutukuntarajojen sellaisilla alueilla, jossa metropoliohjelmia toteutetaan kaikilla ilmasuunnilla. Lounais-Hämeessä Helsingin ohella Tampereella, Lahdessa ja Turussa.

Forssan seutukunnan oman yhteistyön pikainen järjestäminen on tämän uuden EU-ohjelmakauden seurauksena kiireinen vaatimus helpottaen samalla mm. Loimaan, Someron ja Urjalan talouden rakenteita. Hyvinvointi tulee jatkossa keskittymään aiempaa voimakkaammin, alueellinen eriarvoisuus kasvaa ja syrjäseuduilla sekä pienkunnissa joudutaan myös voimavarojen vajaakäyttöön. Tätä kehitystä Lounais-Hämeessä on varottava ja pyrittävä kaikin keinoin omaan vastuuministeriöiden mukaiseen aluepolitiikan toteuttamiseen. MTT:n ja Agropoliksen läsnäolo tekee tästä ajankohtaiemman kuin tiedepuistostrategian perustamisvuosina.

Suomen aluepolitiikan doktriini on lähtenyt aina alueiden vahvuuksien ja heikkouksien tunnistamisesta. Ohjelmia on leimannut tasapäisyys. Harvaan asuttuja alueita on kehitetty samoilla osaamisen ja kilpailukyvyn julistuksilla kuin keskuksia. Maan eri puolilta tulevat ohjelmat on todettu hyvin samansuuntaisiksi. Tämä aika on nyt ohi. Lounais-Hämeessä ja agropoliksen ydinalueella tasapäistävään aluepolitiikkaan ei ole nyt mitään syytä. Toisaalla metropolien oma politiikka ei saa pitää sisällään sellaista omaa politiikkaamme, kuten aiemmin Viikissä maaseutualueita näin kilpailuttaen väärillä ohjelmavalinnoilla.

Suuri määrä aloitteita ja hankkeita on pirstonut maaseudun, jolloin laajempi aluetason välinen yhteistyö on vaikeutunut tai hävinnyt kokonaan. Niinpä jatkossa ajankohtaisimmat haasteet tulevat kohdistumaan myös Lounais-Hämeessä johtamiseen ja toimintojen koordinointiin sekä sisäisen osaamisen ja aluelähtöisyyden terävöittämiseen laajemmilla alueilla. Juuri nyt ESPON raporttien mukaan taloudellinen kasvu näyttäisi eri tunnusluvuin olevan Forssan seutukunnassa hyvässä myötätuulessa. Kasvun perusteita ei tulisi nyt kadottaa EU:n uudistuvan aluepolitiikan virrassa sisäisiin riitoihin ja pienten kuntien omaan ”metropolipolitiikkaan”.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts