Kipeä pakanallinen toimintatapa

Home / Uncategorized / Kipeä pakanallinen toimintatapa

Suomen Kuvalehden päätoimittaja Ville Pernaa heittäytyy hurskastelemaan (SK45/2017) kuinka toimittajat, yhtä lukuun ottamatta, eivät voineet uskoa soinislaisten ja muuan hallituksen peliä. Se kun oli liian pahaa ollakseen totta, liian kyynistä ja häikäilemätöntä politiikan huipulla Suomessa. Toimittaja Lauri Nurmi sai puolestaan artikkelistaan suurimman ja vanhimman mediapalkinnon, vuonna 1975 perustetun Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon. Aiemmin mm. toimittaja Pekka Ervasti sai sen Irak-Gate -uutisoinnistaan ja Harri Saukkomaa mm. Kouri-kaupoistaan tekemistään paljastuksista.

Sitten tulee oleellinen pohdita Pernaan hurskastelussa. Kun aikaa on kulunut riittävästi, härskeimmät julistavat kuinka kaikkihan tiesivät miten perussuomalainen puolue hajoaa. Jos kerran kaikki oli niin selvää, miksei kukaan tehnyt siitä juttua, kysyy Pernaa lopuksi aivan aiheellisesti.

Minäpä vastaan. Puolueen hajoaminen tiedettiin jo keväällä ja sen taustat tunnetiin. Timo Soini oli luopumassa tehtävistään puolueen johdossa ja kärsi sydänvaivoistaan, oli sairaalassa hoidossa. Hän rakensi jo uutta vaihetta urallaan ja siihen ei kuulunut perussuomalaista puoluetta.

Se oli rasite siinä missä hänen aiemmat populistiset kertomukset, joiden oppimisessa avusti aikanaan Veikko Vennamon ohella yliopisto ja professori Martikainen sekä täysin moraaliton retoriikka, jossa mukana keikkui katolista kirkkoa ja ties mitä narratiivista kerrontaa haukkuen samalla luterilainen kirkko. Puheet olivat kuin takavuosien Fidel Castron pitämiä ja “lokit” kolmen sanan minä -keskeistä paatosta. Se aika oli nyt elettyä elämää ja uusi Soini kuoriutui kuorestaan kuin toukasta kotelon kautta ilmoille lehahtava perhonen.

Täydellinen muutos tapahtui aivan kuin terroristilla, joka radikalisoituu mutta nyt vain muuttuen täysveriseksi EU-ministeriksi ja tänään saarnaten feministisiä oppeja Egyptissä entisen äijäpuolueen puheenjohtajana. Kertoen kuinka se hänen kertomanaan on uskottavampaa kuin kiilusilmä feministin tekemänä, lainaten Kaari Utrion käyttämää käsitettä tai vihreää naista, joka kertoo miesten Sallassa olevan insestin tuotetta. Hän tietää sen koska hänen sukunsakin on sieltä. Soini muuttui, sen ymmärrämme, mutta mikä muuttui tämän muodonmuutoksen rinnalla? Ei pelkkä Soinin muutos vielä vie viittä ihmistä ilman puoluetta hallitukseen.

Miksi mediamme eivät tehneet pilvin pimein juttuja perussuomalaisten hajoamisen syistä heti kun se oli tiedossa?

Minäpä kerron. Juttuja ei tehty koska vaikeneminen palveli koulukiusatun Jussi Halla-ahon ja maalaismiehen Tauvo Hakkaraisen käyttöä osana suomalaista kiusaamiskulttuuria ja syntipukkien rakentelua pitäen näin yllä narratiivista kerrontaa, joka ei ulottunut nyt keskustan ja kokoomuksen väliseen syvään riitaan maakuntien Suomesta ja soten muuttumisesta kokoomuksen ajamaksi Kouri-kauppojen kaltaiseksi peliksi.

Ruma konflikti kokoomuksen ja keskustan välillä siirrettiin näin taustalle perussuomalaisten Jyväskylän kokouksen kautta. Sitä kun valmisteltiin nyt yhdessä ja välillä mustan Audin takakontissa piilotellen ja tehden lentoharjoituksia Naantalin risteykseen.

Konfliktin peittelyyn, kokoomuksen ja keskustan välisenä kovasti tuttuun, tarvittiin syntipukkia ja siksi se myös yhteisesti rakennettiin ja mediamme otti sen myös vastaan puuttumatta siihen, huolimatta Lauri Nurmen Aamulehden kirjoituksesta ja kirjasta.

Eikä mediamme kiinnostu siitä vielä nytkään, kun kirja “Perussuomalaisten hajoamisen historia” alkaa olla paketissa. Ilmiö kun liittyy median ja meidän yhteiseen häpeäämme. Se kun puhdistaisi syntipukkien maineen. Tekisi heistä yhteiskuntakelpoisia ihmisiä ja kansalaisia entisinä demareina, kommarina, kepulaisina ja kokkareina ja nykyisin persuinamme.

Lauri Nurmi ei ymmärtänyt mistä on kysymys. Sama koettiin toki urheilijoittemme tuottaessa häpeää Lahdessa dopingskandaalin myötä. Martti Vainio oli hänkin kuin ristillä riippuva talomies Nyrösen piikittämänä. Se on kansakunnan yhteinen häpeä ja siitä puhdistaudutaan vuosikymmenten ajan.

Kirjan viimeinen luku on vain kirjoittamatta ja se on medioillemme ja poliitikoillemme kaikkein ikävin sekä noloin ja jonka puoluejohtajat ymmärsivät aloittaessaan Jussi Halla-ahon silmittömän ryöpytyksen ja kertoen kuinka puolueen arvot olivat muuttuneet yhdessä yössä Jyväskylässä piipahtaen kokoustamassa.
Arvot ovat pysyviä, ne eivät muutu yössä miksikään. Mistä sitten oli kyse?

Kyse oli sovitusta näytelmästä ja pakanallisesta uhraamisesta, sijauhraamisesta yhteisön ulkopuolelle heittäen. Heidän kanssaan ei voi olla samassa hallituksessa.

Media oli siinä yhtä ja samaa sopulilaumaa aivan kuin Yhdysvaltain vaalista ja sen tuloksesta ennen vaaleja. Myöhemmin sitten itkettiin yhdessä Yhdysvaltain tyhmyyttä. Toimittajan työ ei ole rationaalista vaan asenteellista ja arvoihin sidottua tunteilua, emotionaalista elämää, roskaa ja joka päivä vielä uutta tuottaen. Puoliluovaa työtä ja puuhastelua. Usein siinä kuvataan konfliktia.
Tässä ranskalaisen akateemikon Rene Giradin kuvaamassa näytelmässä kahden henkilön tai kansakunnan, puolueen, joutuessa kilpailuun samasta kohteesta, kansan suosiosta, synnyttää riidan, jossa kilpailijat saattavat tuhota toisensa.

Kilpailun kohde kun ei ole yhtä tärkeä kuin itsen ja toisen välinen arvovaltakiista. Siis kiista hallitusohjelman arvovallasta ei niinkään sen sisällöstä ja toteutuksesta. Kollektiivisella tasolla tilanne on tuttu terrorismista ja vaikkapa Israelin ja Palestiina mutta myös Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain yhteenotoista.

Alkujaan Rene Girardin havaintoja on hyödynnetty mm. Pohjois-Irlannin nationalistien ja unionistien konfliktin ratkaisussa.

Mimeettisessä teoriassa, Girardin nerouden tuotteessa, jäljittely vie väkivaltaan ja väkivalta uskontoon, jota etenkin Soini korosti koko ajan ja myös puolueen hajotessa käytti Juudakseen liittyvää kavaltajan kuvausta Raamatusta, joka julkaistiin hyvin näkyvästi Helsingin Sanomissa, jopa yli sivun menevässä otsikossa. Sen jälkeen kun Soini oli pettänyt lupauksensa myös tässä viimeisessä palveluksessa puolueelleen ja sen äänestäjille.

Kyse on arkaaisesta tavasta pakanalliseen uhraamiseen, jossa heimojen tai uskontojen, puolueiden riitoja ratkotaan pakanallisin menoin ja uhraamalla, hakemalla syntipukkeja. Se on tuttua myös koulu- ja työpaikkakiusaamisessamme.

Käsite “syntipukki” paljastaa jo osittain uhraamisen todellisen motiivin, johon mediamme uskoivat perussuomalaisten kohdalla eivätkä siihen puuttuneet, kuten palkittu toimittaja yllättäen teki yksin. Se vastaa samalla siihen kysymykseen jonka Ville Pernaa tänään esittää: “Miksi jos kaikki oli niin selvää, miksei siitä tehty juttuja?” Ei pakana tee juttuja jos juttu paljastaa hänen pakanuutensa, motiivin miksi jutut jäivät tekemättä.

Juutalaisuus ja kristinoppi ovat Rene Giradin kuvaamana epäpyhiä uskontoja siksi, että ne parhaimmillaan samaistavat väkivallan ja kiusanteon ihmisiin, samoin uhraamisen, eivät Jumalaan. Pahimmillaan ne kuitenkin ottavat pakanauskontojen paikan yhteisörauhan pönkittäjänä ja näin kävi nyt maallistuneessa Suomessa. Soini tiesi tämän ja leikitteli sillä, Sipilä oli lestadiolaisen koulukunnan kasvatti ja tupen pelaaja Oulusta. Se oli hänen sosiaalista pääomaa ja geneettistä perimäänsä.

Sana “syntipukki” paljastaa jo uhraamisen todellisen motiivin ja pakanauskoissa, niiden arkeeisessa elämässä, uhrattavana oli aina sijaisuhraaminen ratkaisuna konflikteihin. Kokoomuksen ja keskustan syvä arvovaltakiista ja konflikti vaati sijaisuhrin ja lopulta sen sulkemisen yhteisön ulkopuolelle. Näin kävi niin Halla-ahon, Hakkaraisen kuin perussuomalaisen puolueen.

Uusi Soinin puolue puhdistautui ja aloitti alusta sinisenä unelmana. Giradin kollegat kutsuvat häntä, ranskalaista vuonna 2015 edesmennyttä akateemikkoa Rene Noel Teophile Girardia “ihmistieteiden uudeksi Darwinistiksi”. Se kertoo hänestä jo liikaakin.

Olen kirjoittanut tämä artikkelin aiemminkin ja se on julkaistu myös kirjoissani. Viimeisimmän niistä, sadannen monografian, toimitin medioillemme, päätoimittajille sekä avainpoliitikoillemme, myös tasavallan presidentille. Timo Soinille olen lähettänyt kirjat aina kotiin. “Finland’s big year 2017 – Suomi100.”

Nyt tämä kirja palautettiin siinä missä puoleen toimistoon lähetettynä sekä Kalevan päätoimittajalle lähetty kirja. Syy on tässä kertomassani. Kirja lähetettiin varhain keväällä vuonna 2017. Se on kokoelma sadasta kirjastani. Sen voi lukea myös kotisivultani www. clusterart.org. Siinä missä kirjani “Arctic Babylon”. Noin kaksi miljoonaa ihmistä on lukenut tänä vuonna.

On muitakin medioita kuin Suomen Kuvalehti. Ei Suomen Kuvalehti tällaista julkaise. Kysykää vaikka Ville Pernaalta ja hän saa samalla vastauksen kysymykseensä, miksei perussuomalaisten jakautumisesta tehty juttuja. Kyllä niitä tehtiin.

Leave a Reply