Sisäinen huoltovarmuus rempallaan

Miten Suomi on varautunut todelliseen kriisiin ja kuinka huoltovarmuutemme toimii jos sellainen yllättää. Jos tykkylumi saa kymmeniätuhansia talouksia Kainuussa liki kaaokseen, silloin on jotain pahasti hakoteillä ja hoitamatta. Entäpä jos nämä rakenteet pantaisiin nyt LOPULTAKIN KUNTOON ja käytetään vaikka näitä liki puolta miljoonaa työtöntä APUNA eikä kyykytetä miten sattuu ikään kuin lastentarhaan siirtäen turhautumaan.

Maksetaan heille tästä koulutuksesta ja työstä kunnon PALKKA ja hoidetaan myös järjestelmän PYSYVYYS ja USKOTTAVUUS. Työttömät nuoret kun ovat OSA TÄTÄ SAMAA ONGELMAA, laiminlyötyä huoltovarmuuttamme. Heidän osaaminen, työvoima on kansakunnan suojeluksessa.

Jos demarijohtaja puhuu polvilleen panemisesta ja niskaan laukaisemisesta, hän käyttää kovaa kieltä. Ikään kuin se auttaisi. Ei auta. Huoltovarmuudestamme nyt puuttuvat osaavat kädet keskellä suurtyöttömyyttä. Se koskee myös sähköisiä palveluja ja digiajan elämää, joka Kainuussa on täysi rempallaan pelkästään tykkylumen vuoksi. Lisäksi yli MILJOONA suomalaista ei ymmärrä asiasta tuon taivaallista. Juuri heitä kohdellaan nyt kuin polvilleen pannen ja pitäen pilkkana. HUOLTOVARMUUS on ulotuttava KAIKKIIN. Ei vain yhtä puoluetta äänestäviin.

– Jos kriisitilanteessa – olivatpa syyt kriisiin luonnon tai ihmisten aiheuttamia – meiltä loppuu ruoka kesken, energiansaanti ehtyy tai yhteiskunnan kriittisiin toimintoihin päästään käsiksi tietoverkkojen kautta, joudumme täysin toisten armoille, kirjoittaa Matti Vanhanen.

Hänen mukaansa tilanteen normalisoinnin hitaus herättää kysymyksen, kuinka selviäisimme tahallisesta yhteiskuntaa kohtaan suunnatusta sähköverkkojen lamauttamisesta, jonka vaikutukset olisivat helposti valtavan paljon laajempia kuin lumen aiheuttamat paikalliset katkoset.

Ei ole tarvis aiheuttaa tahallaan. Miljoona suomalaista ei osaa avata tietokonetta, ikivanhaa läppäriä. He ovat ulkona koko digiajan palvelurakenteesta. Se on huoltovarmuudessa oleva AUKKO. Viidesosa koko kansastamme on siinä aukossa. Ja se aukko on musta. Miten meillä voi olla tällaiseen varaa?

– Olisiko meillä laajemmassa sähkökatkotilanteessa – jossa esimerkiksi kolmannes Suomen kodeista olisi pimeänä – riittävästi varavoimakykyä? Vai olisiko syytä alkaa panostamaan järjestelmän hajauttamiseen ja siirrettäviin sähköntuotannon yksiköihin?

Niin ikään Kainuussa vaalikiertueella sunnuntaina ollut vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto sanoo, että huoltovarmuus ja yhteiskuntaan kriisinsietokysy puhuttavat sähkökatkojen vuoksi.
– Kun sähkö ja puhelinyhteydet ovat poikki, sähkölämmitys ja vedensaanti keskeytynyt ja puu kaatunut tien päälle, on kriisi käsillä.

Näin siis Vanhanen ja Haavisto. Nykyinen presidenttimme on koko ajan hiljaa koko ongelmasta. Kyse on SISÄISESTÄ kriisistä, ei ulkoisesta, Venäjältä tai Itämeren saaristosta meitä uhkaavasta. Ongelma on sisäinen uhka ja sen todellisuus koskien sekä valtavaa työttömien armeijaa että samaan aikaan digimaailman ulkopuolelle jääneitä noin 20 %:a kansastamme. He eivät vaaleihin edes vaivaudu. Nämä tekstit ja keskustelu eivät heitä tavoita.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts