Aivan oikein mutta päinvastoin.

Toimittaja Forssan Lehdessä kirjoittaa kuinka perussuomalainen Pia Kuparinen on hieman outo lintu. Miksi? Koska hän ei vastaa toimittajan mielikuvaa perussuomalaisesta. Mitä hän mahtaa ajatella minusta? Entä muista valtuustomme ja puolueemme jäsenistä Forssassa. Oliko myös presidenttiehdokas Laura Huhtasaari hänen tulkintana outo lintu?

Maailmalla suomalaisia pidetään outoina. Meidän kielemmekin on outo. Me ajattelemme ja näemme unemmekin oudolla kielellä. Maa, jossa elämme, on oudolla paikalla ja sen historiakin on outo. Sen tapa menestyä on outo menestystarinana.

Ja Forssa se kaupunkina vasta outo onkin. Demareitten ja vihreitten syntymäpaikka. Kaikki se työ, mitä tekevät, on oudolla tavalla sosiaalityötä. Eivät nämä oudot ihmiset muuta osaakaan kuin holhota ja hoivata kilpaa toisiaan.

Sosialismi on käännetty sosiaaliseksi elämäksi Marxin Pääoman tapaan sitä tulkiten. Olen tavannut samanlaisia ihmisiä lapsena Iisalmessa. He kasvattivat ja kouluttivat toisiaan, myös minut. Kutsun tuota matkaa Forssasta yli vuosituhantisen miekalla piirretyn rajan, antropologisen ja luonnonmaantieteellisen karun vedenjakaja-alueen vyöhykkeen, Talibantieksi.

Se on yhtä pitkä kuin Silkkitie Kabulista Pakistanin rajalle. Se erottaa kaksi kansaa toisistaan ja jakoi kaksi maailmaa. Ne kohtasivat tällä rajalla. Se alkaa Vaasa korkeudelta ja jatkuu Laatokan-Karjalaan. Ei siitä Lappeenranta kauaksi jää, Pia Kuparisen synnyinseudut.
Kun näitä outoja lintuja tapaa, sosiaalityötä tekeviä, silloin kyse ei ole kapitalismista. Siinä muodossa, jossa kapitalismi raadollisimmillaan maailmalla esiintyy ja jakaa nyt meitä kahteen kansaan, jälleen kerran. Rinnakkain kulkee herramoraali ja orjamoraali. Orjamoraali puhuu hyvästä ja pahasta, herramoraali hyvästä ja huonosta.

Eikä se muutu sosialismiksi nuttu nurinpäin kääntäen. Popularisoi Veikko Vennamo lapsuuteni vuosina Savossa saarnaten runojeni välissä. Timo Soini ei ollut silloin vielä syntynyt. Kun hän nuorena miehenä aloitti SMP:n puoluetoimistossa, hänen ideat saivat Veikolta ymmärrystä. Hän kertoi isällisesti, kuinka hän on asian ytimessä todeten: ” Aivan oikein Timo, mutta päinvastoin.”
Eikä ihminen vanhetessaan miksikään muutu. Vai mitä mieltä olette nyt Timo Soinista? Oliko Veikko Vennamo, Timon kasvattaja, oikeassa? Joskus sosiaalisinkin työ, taitavinkin opettaja, ei tahdo onnistua.

Huonon pään takia koko ruumis kärsii, toisteli rehtorimme Eeva Porri Iisalmen poikalyseon lukioissa matematiikka opettaen ja ankaraa kuria ylläpitäen. Jos joku siinä koulussa kiusasi, se oli rehtori. Muiden kohdalla, pahimpienkin sotavuosina syntyneiden häiriintyneiden nuorten miesten kohdalla, sellainen oli hänen tunneillaan mahdoton edes ajatuksena. Siitä sosiaalistyöstä jäi monelle hyvät muistot tai syvät traumat. Sodassa koulutetut opettajat olivat erilaisia opettajia kuin oman aikamme opettajat. Syntyi hyvinkin outoja lintuja ja kiusaamiskulttuurimme julmia kohtaloita. Jokainen sukupolvi on nyt edellistä valoisampi.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts