Kim Jong Unin vierailu Kiinassa ja Xi Jinpingin tapaaminen avasi uuden mahdollisuuden presidentti Trumpille. Suomesta nähden tapaamista kuvataan kuitenkin nurinpäin. Se on kuin juoppohullun päiväkirjasta. Näkökulma ei edes muutu vaikka juopottelu vähenisikin. Pikemminkin siitä tulee entistäkin vieraantuneempi globaalista todellisuudesta ja sen uutisoinnista. Suomalaista pidetään ikään kuin lapsena, jolle on kerrottava lapsellisia juttuja.
Niiden tausta on 1900-luvun alun etenkin sotiemme jälkeisessä tiedottamisessa. Nykyisin mukana on sisällissodan tarustoa. Syntyy vaikutelma vähäjärkisestä uutisten seuraajasta tai lehden lukijasta jolle uutinen suunnataan. Hänen perustiedot ovat nollassa. Häntä on talutettava ja opastettava kuin sokeaa ikään. Hän voi kompastella taustatietojen puuttuessa. Niitä on jaettava tavalla, jossa jakajan taustatiedot ovat olemattomat.
Median seuraajat tyypitellään stereotyyppisesti tai uutinen on ikään kuin lapsen kasvattamista aikuiseksi. Normisto ja moraali ovat peruskoulussa hankittuja ja uutinen tulee aina myöhässä todellisista tapahtumistaan sekä taustoittamatta sitä lainkaan.
Se on kuin puoliluovaa työtä ilman etteikö mukana olisi vielä aikuisviihdettäkin. Uutisten lukija vaikuttaa koomiselta hahmolta hänkin. ”No kerropas Pekka säästä, näytä etana sarvesi onko huomenna poutaa.” ”No minäpäs kerron.”
Syntyy syvenevä vaikutelma sadusta, jossa rakettimies kohtaa pandoja kaupittelevan kiinalaisen, jonka henkilökuva on sekin kuin lapsille jaetusta aiemmasta sadusta taustoitettaessa sisällissotaa ja toista maailmansotaa vain hetki aiemmin lapsille niistä kertoen. Suomi täytti silloin 100 vuotta ja nyt sen sisällissota. Ne kulkivat koko ajan rinnakkain oman aikamme todellisuutta vasten, sisäkkäin ja käsittämättömänä sosiaalisen median ymmärrettäväksi. Yritä siinä sitten avata miten nämä tapahtumat ovat mahdottomia näin kuvata sata vuotta takaperin tapahtuneina, jolloin kielestä puuttuivat omat sanammekin, oman aikamme mediat. Ei ollut radiotakaan.
Myöhemmin kertoja elokuvan ohjaajana julistetaan elokuvineen naisia ahdistelevaksi ja tarinan uskottavuus romahtaa. Suomalaiset ovat surmanneet toisiaan enemmän kuin ukrainalaisia Raatteentiellä. Siitä kerrotaan yhtä monta tarinaa kuin on kertojaakin. Ja rinnalle ilmestyy rakettimies. Ja kohta hän kättelee pandamiestämme.
Kerrotaan siis uusi tarina ja suomalaisena kertomuksena, satuna lapsille. Syvennetään teknisesti koko ajan suomalaisen sadun kerronnan kalevalaista taustaa, jolloin topeliaanisen ja Runebergin aikaisen uskottavuuden ja tarinan kerronnan köyhyyttä teknisesti ei huomata. Juhani Aholla ei ollut käytettävissään lastuilleen blogeja. Niitä hiottiin huolella, viikkotolkulla. Kuvitus ei olut selfie sekään.
Piirretään karttoja, jossa Suomi on väritetty yhden diplomaatin kautta ja sama toistetaan koko globaalin maailman värittävänä sadun kaltaisena kartografiana vuonna 2018, jolloin geopolitiikka maantieteenä on GIS -laitteineen jokaisen kantamassa kännykässä ja auton mukana levinneenä sateliittien tuomana todellisuutena. Emme elä enää Runebergin tai Topeliuksen saati Juhani Ahon tai Minna Canthin Suomessa. Punaisen mökin mummo on tosin ilman omaa osaamistaan ja sille nyt ei voi mitään. Heitä autetaan ja auttajat ovat ammattilaisia.
Tekniset innovaatiot ja sosiaaliset rakenteet robotteineen eivät ole kuitenkaan muuttaneet perinteisen median narratiivisen tarinankerronnan lapsekasta luonnetta modernin maailman vaatimalle tasolle lainkaan. Uutisia jaetaan edelleen punaisen mökin mummoille mutta varoitellen välineistä, jotka voivat hävittää heidän identiteettinsä levitellen juoruja maailmalle. Etenkin Android kännykän kantajan kohdalla. Varokaa punaisen mökin mummot sitä ihmettä ja sen kykyä levittää juorujanne globaalina ihmeenä, jos nyt Facebook on ollut käytössä ja joku antoi ohjeita sen avaamiseen.