Juopon boheemin elämä kriisissä

Renttutaiteilja on suomalaisen elämän arkkityypin ihanne. Siinä tasapainoillaan nuoruuden viinahuuruisen elämän ja päihteitten stimulaation ja lopullisen riippuvuuden välillä. Johnny Depp esitti Hunter S. Thompsonia ”Fear and Loathing in Las Vegas” -elokuvassa, jonka olisi voinut nähdä myös suomalaisena ja pääosaa vetämässä isänä Vesku Loiri ja mukana viinanhuuruisella reissulla kohti Lappia poikansa, jonka sisaria löytyy sitten matkalla pohjoiseen. Musiikin olisi voinut säveltää Junnu Vainio. Mies kun tulee tiettyyn ikään, hän joko alkaa hakea raittiin mainetta, tulee uskoon, tai sitten ei pelaa enää mikään.

Tarvitseeko taiteilija ja Harvardin tieteilijä, Hollywood elämän hallitsija, sekoitta päänsä ennen kuin taidetta tai tiedettä syntyy vai riittääkö malli, joka haetaan venäläisiltä kertojiltamme? Hekin kun tunsivat tämän kertomuksen ja käyttivät sitä ujostelematta niin kuvataiteissa kuin kirjallisuudessakin, mutta etenkin musiikissa.

Miksi nuppi pitää saada sekaisin myös näitä matkivien vätysten? Harvardin ja Hollywoodin örveltäjä tekee sen yleensä vasta, kun jotain on myös syntynyt ja idässä hankittu edes jonkinmoinen kyky tanssia ripaskaa. Tyhjentää mielensä. Myrkytetty rotta kun on vain myrkytetty rotta. Ei sen ihmeellisempää Suomessa eläen.

Jean Sibeliuksen taistelu alkoholin kanssa on vankasti dokumenoitu tosiasia. Viina vei myös Leevi Madetojaa, Joonas Kokkosta ja Tauno Pylkkästä. Aare Merikanto ja Ernest Pingroude tunsivat viinan lisäksi myös huumeiden kirot. Ei tämä ole yksin suomalaisen kansantaiteilijan ja Irwin Goodmanin oivallus. Ja aina mukana oli naisia ja me too elämästä ei kukaan olisi osannut edes nähdä unta pahimmissa painajaisissaankaan.

Aleksis Kivi ei olut ainut juoppo kirjallisuudessamme. Eino Leino, F.E. Sillanpää, Ilmari Kianto jne. jne. olivat viinamäen miehiä siinä missä kuka tahansa merkittävänä itseään pitänyt hengen jätti muutaman kirjansa kanssa puuhastellen ja viinalle löyhkääviä juttujaan kaupitellen. Lapsena niitä oli luettava runoineen ulkoa ja se hävetti. Vanhemmat ja opettajat tiesivät miten Haanpää oli juoppo hänkin.

Miksi hänen kuvansa oli koulun seinällä ja samalla kirjoitimme kertomusta raittiudesta ja sillä kaksinaismoraalilla meitä huijaten ja kilpailuja järjestäen. Kukaan ei voi pakottaa minua enää lukemaan näiden juoppojen jorinoita, kaikkein vähiten sodistamme kertovia ja historiaamme vääristeleviä, oman aikamme narsismiltaan häiriintyneiden toimittajien elämää näin arvostaen tai poliitikkoina kuunnellen.

Mihin tämä suomalainen rappiotaiteen ja rappioluovuuden romantiikka perustuu? Sillä on oltava jossain juuretkin. Ei suomalainen kulttuuri olisi itse tällaista typeryyttä oivaltanut saunan lauteilla hikoillen. Alkoholi ei edes oikein käynyt pakkastalvella ja ylikypsiä rypäleitä tisleineen ei maasta löytynyt. Ja kuitenkin se oli viedä maan välillä täydelliseen hätätilaan katovuosien aikana ja poltettaessa vähä vilja viinaksi. Ruotsin kuninkaankin oli puututtava kansakunnan omituiseen tapaan käyttää vähäiset mahdollisuutensa selvitä yli ankaran talven.

Juopottelu ja epäsosiaalinen elämä oli tapa erottua massasta. Syntyi romanttinen tarina tuskansa kanssa kampailevasta verojensa kiertäjästä Irwin Goodmanin tapaan eläen. Tosi herkkä ihminen naisten hoidettavaksi. Rentun ruusut tulivat tutuksi mutta samalla myös tapa jättää veronsa maksamatta. Se oli sankaruutta se, jossa esivalta oli romanttisen sankarin vihollinen ja viinapää pelastus. Isontalon Antti ja Rannanjärvi olivat romanttisia hahmoja hekin. Vähemmän on puhuttu miesten matkasta Siperiaan ja paluusta sieltä. Rumasta vallesmannistamme.

Boheemitaiteilijan malli syntyi jo hyvin varhain läntiseen kulttuuriin mutta oli sitä toki idässäkin. Se oli tuontitavaraa, kopioitua kulttuuria. Siihen liittyi myös pako todellisuudesta ja vapaudenkaipuu, beat-sukupolven elämä ja myöhemmin sotien jälkeinen kaman käyttäminen hippikulttuurissa. Suomessa ahdisti yhdyskuntarakenteiden murros ja pako maaseudulta, kaupunkikulttuurin opiskelu. Sodassa oli opittu metamfetamiinin käyttö ja kotona nähtiin painajaisia. Sisällissota oli sekin tuoreessa muistissa. Ahdistusta oli paettava renttutaiteilijan tarjoamaan hovinarrin apuun, johon saattoi purkaa omaa tuskaansa ja turhaumaansa. ”Finne igen” oli osa kansallista identiteettiä kuultuna Ruotsissa siirtolaisena. Armi Kuusela sitä vähän helpotti siinä missä olympiavuoden huuma.

Kun tänään sote ja maakuntamallit puristavat jyskyttävänä pantana ohimoita, EU ja uskomaton määrä muuta globaalin maailman tuomaa ahdistusta, renttutaiteilijan arkkityyppi myy jälleen hyvin. Jos onnea on, rentun tarina päättyy onnellisesti ja hallitus jatkaa ohi metropolipolitiikan tuoman ahdistuksenkin ja Helsingin pormestarin ottaman roolinsa maan asioiden korjaajana. Palaamme tylsään arkeemme ja kevään odotteluun sateineen.

Tämän päivän romanttiseen tarinaan, homeeriseen draamaan, tragediaan ja komediaan kuuluu myös sukupuolten väliset törmäykset, homoerotiikka, muukalaisuus, pakolaiset, vieraat kulttuurit ja vanha perinteinen jo Vietnamin sodasta opittu kaava. Mikään ei voita addiktiomuistelmiaan tekevien artistien hengenlentoa ja kysyntää medioissamme. Sen käynnisti Leslie Jaminsonin esseekokoelma. Keski-ikään tulevan toimittajan ja kirjailijan hengenlentoa kuvaten Harvardin ja Yalen yliopistoaikojen juopottelua. Sitä samaa sai kuulla sekä Oulun, Turun ja Helsingin yliopistoissa 1960- ja 1970-luvun opiskelijoiden kertomana. Totta kai sama tarinaa oli myös juuri kuolleen kosmologian neron nuoruuden elämää. Mistä muuten ammentaa sankauuden kruunua? Ilman sitä ei nerouden näyt synny, oli jatko vaikka kuinka rujoa seurattavaa.

Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Samuli Tiikkaja on rikkomassa juopottelevan boheemin romanttista tarinaa lauantaiesseessään tänään 7.4. 2018. No jo oli aikakin. Tämä koskee myös Jari Sillanpäätä. Unohtakaa koko juttu romanttisesta sankaristanne. Rentun ruusut eivät enää kuki uudessa kulttuurissamme, reaaliaikaisessa ja pois pyyhittävässä. Sille kun ei ole siellä enää tilausta. Kimi Räikkönen ja Tiger Woods ovat hekin harvinaisen fiksuja oman aikamme uusia sankareitamme, jäämiehiä pyytelemättä sitä anteeksi. Juopottelevan boheemin aika ei toimi reaaliaikaisessa todellisuudessa ja robottien maailmassa. Kuka olisi kiinnostunut juopottelevasta robotista, virheitä tekevästä? Kaikkein vähiten se toimii nyt politiikassa ja käytettäessä valtaa.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts