Nikkuus vie voimat ja köyhyys muuttaa ihmistä kuten jatkuva kiire. Otsikko on Hesarista (8.4). Köyhyys on syy liki kaikkeen. Ei jaksa miettiä mitä tekisi, terveyttään, syömistään, lasten hoitoa. Köyhyydestä ei voi ottaa lomaa ja se tuottaa kehnoja vanhempiakin. Kuka tahansa tekisi huonoja päätöksiä köyhänä, katkeruus ja halu suojata itseä muuttuu sekin.
Keskiluokkaisella on pula ajasta ja se vaikuttaa samalla tavalla kuin pula rahasta. Laskut jäävät maksamatta, siivous tekemättä, lapsille syötetään pikaruokaa. Älykkyystestin pistemääräkin putoaa. Laatu on kiinni työpäivän stressaavuudesta. Kun toimit kuten tunnelissa kaikki muu jää retuperällä. Forssan Lehti (8.4) on havainnut kuinka vanhusten kotihoidossa on meneillään tällainen ilmiö. Siitä jää hoitajallekin paha olo ja syyllisyyttä on raskas kantaa.
Forssassa ikäluokka ”huomenna eläkkeelle”, 55-65 vuotiaat, on ylivertaisesti suurin ja se myös sairastaa, laskutelineet ovat jo valmiiksi pyörineen odottamassa loppuliukua. Ikäkohortti 65 viiva kuolema on alkanut ja ”parasta ennen” -ikä ohitettu. Kuuluisa kolmas ikämme ja kolmannet miehet sen kantajinakin käy mielessä. Ystäviä soisi löytyvän arkun kantajien verran. Somesta heitä ei löydy. Se kuoro ei ole taivaskuoroksi tarkoitettu ensinkään.
Alle kolmekymppisiä Forssan kaupungin töissä on murto osa eläkeikää odottavista. Heitä on työttöminä liki sama määrä kuin kaupungissa työllistettyjä sen omilla työpaikoilla. He odottavat työtä mitä tahansa. Sellaisen yhtälön ratkaisemiseen luulisi löytyvän poliitikoilta taitojakin. Osa poliitikoista kun on istunut yli 40 vuotta eduskunnassa ja nykyisinkin ministerinä Forssassa asuen ja siellä syntyneenäkin. Nyt olisi sitten tekojen aika.
Ellei nyt joku halua roikottaa vanhuksia ja vaivaisia töissä ja nuoria työttöminä. Mene tiedä haetaanko pula-ajan menetelmillä ja riidoilla löytää uusia innovaatioita? Olivatko työttömät, vanhukset, poliitikot ja pettuleivän syöjät nokkelampia? Liiasta ajasta tulee vankila siitäkin ja eläkeikää pelätään. On nuoria,joita ei ole koskaan kehuttu ja pienikin ulkopuolinen tönäisy voi muuttaa kaiken. Kunhan et tönäise rekan alle. Se on se vihoviimeinen keino ja tuo mieleen Forssan kokouksen, työväenpuolueen alun ja vihreän liikkeen synnyn samassa kaupungissa, Koijärvellä. Oliko siitä kaupungille mitään iloa? Pilasiko se vai paransiko sen mainetta maassamme hoitaa omat ja talousalueen asiat? Tänään SDP:n kannatus nuorten keskuudessa on alle 10 prosenttia. Nuoret luottavat perussuomalaisiin enemmän, vanhukset demareihin. Mont Everestin valloittajiin.
Some kuoro on yleensä äärimmäistä mieltä, tietää Jari Tervo Hesarissa kolumnissaan tänään (8.4) kirjoittaen. Face Book on ollut etenkin esillä ja sitä hoitavat ikääntyneimmät somen käyttäjät ja demareitten äänestäjät. Tervon tarinassa kreikkalaisen Aiskhyloksen murhenäytelmiin kuului kuoro. Se kertoi miten tulisi käyttäytyä näytelmää seurattaessa. Some kuoro on oman aikamme valmiiksi naurettu amerikkalainen näytelmä. Tervo johdattelee lukijaansa kohti kerronnan yllättävää opetusta. Se tulee Aiskhylokselle taivaalta. Samaa saa odottaa mediakuoromme ohjaajakin kolumnistina. Hän ei voi tietää, mihin lehden kokonaisuus, päätoimittajan juonikkuus, omistajan rahat, on hänen kirjoituksensa käyttänyt. Millaisten narratiivisten kertomusten keskelle, mainosten ja ilmoitusten osaksi, palapeliään täyttäessään. Kuoripojan osuus on medioissamme ikävin.
Parta- tai munkkikorppikotka liiteli kaljupäisen ja kuorojuttujaan pohtivan Aiskhyloksen pään yläpuolella. Kynsissään sillä oli sieppaamansa kilpikonna, jonka kuoren se halusi rikkoa. Aiskhyloksen kalju pää muistutti kiveä, joka voisi murtaa kovankin kilpikonnan panssarin. Ei murtanut. Kallo halkesi ja kuoron ohjailija heitti henkensä. Siksi muutut, mitä kirjoitat, muistuttaa Tervo meitä kakkia ja etenkin itseään. Itsekeskeinen kun on siinä missä muutkin mediahenkilömme ja ihastuu kerrontaansa. Kuoron kokonaisuus jää siinä huomaamatta kuoripojilla.
Maapallo on banalisoitunut, twiittaa Hesarissa viikon lopuksi Tommi Nieminen. Se on kirjoituksena kuin piste iin päälle. Kun kaikki maapallomme kolkat on koluttu turistien toimesta, tutkimusmatkailijat jäävät työttömiksi. Maantieteilijöiden ja arkeologien on keksittävä uutta työtä itselleen. Maapallo kun on löydetty ja nyt Mont Everestille kiipeävät pienet lapset ja ikäihmiset hakien ikäennätystä. Huipulla ovat jo käyneet liki kaikki vammaiset, poikkeavaa tautia sairastavat ja häitään viettävät homoparit. Puuttuvat enää Jan Vapavuoren kaltaiset ennätysten rikkojat ja kiilusilmäiseksi feministiksi mainittu kirjailija Kaari Utrio sukunimilakia ja voittojen vuosikymmentä juhlistamaan, Paavo Väyrynen mukeineen. Kaikki saman lehden kuorosta.
Tommi Niemisen taustakuorossa laulava Min Bahadur Scherchan, 85-vuotias, poissaoleva ja dementoitunut vanhus, halusi viedä Everestin huipulle viestinsä ikuisesta maailmanrauhasta. Hän kun muisteli enää kaukaisia tapahtumia, muistihäiriöisen tapaan, maailmansotaa teinipoikana. Meitä kaikkia odottaa sama viimeinen nousu Everestille.
Kun turhautuneet antropologit tutkivat lähiöitään ja omia jätöksiään, Kalaharin autiomaakin kun on jo tutkittu ja meret sekä mannerten vedet sulavat tai ovat muovin peitossa, Min Bahadurin ponnistus oli laadultaan viimeinen uskottava ja päättyi ukon sydämen pysähtymiseen 5300 metrin korkeudessa, kirjoittaa Nieminen. Siihen ennätykseen ei vaadittu kaksoisagentille tarkoitettua myrkkyannosta brittien kiusaksi.
Tämän viestin Tommi Nieminen oli luvannut välittää meille somessa twitter -palveluna ja samalla vieläpä Helsingin Sanomissa (8.4). Taustakuoro on osansa hoitanut ja viimeinen tosinousu hoidettu. Levätkää rauhassa ja hoitakaa roolinne myös jatkossa. Kuolleet haudatkoot kuolleensa. Median taustakuoroksi ei pidä jättäytyä mainosten ja ilmoitusten myyjänä ja Fb:n markkinoita ja myyntitykkinä tukien.