Hyvät, pahat ja rumat – poliittinen evoluutio etenee

Kansa (popula) ja kansanvalta on kansanliikkeitten populismia. Ei kaadereiden peliä ja yksinpurjehtijan mellastusta, pelin politiikkaa oman edun tavoittelussa. Ei kansakunta enää niin sokeaa ole vuosisataisen kokemuksen jälkeen ja viikinkien ajan kokeneena sivistysvaltionamme. Purjekuntamme on pantava taas kuntoon ja veneet tervattava. Aironpaikat täytettävä oikeilla soutajilla.

Hyvät, pahat ja rumat syntyivät Suomessakin poliittisen evoluution tietä. Nyt eletään vaihetta, jossa paha saa rinnalleen rumat politiikan toimijat. Pelin politiikasta on siirrytty muutaman yksilön oman edun tavoitteluun. Protestin on kohdistuttava tähän evoluutioon ja palattava takaisin aikaan, jolloin kansanliikkeet kokosivat etenkin akateemisen väen hoitamaan yhteisesti kansakunnan etua purjekunnan airoissa. Akateemisen sivistyneistön ja kansanvallan yhteinen etu on vapun perinnettä ja viikinkiajan osaamistamme Pohjolassa. Ei sitä saa turmella ja häpäistä. Hyvää ei saa häpäistä muuttamalla se pahan kautta rumaksi samalla myös koulutuksestamme ja sosiaalihuollosta kaiken aikaa leikaten. Tämä tie on vaarallinen ja rapauttaa demokratian rinnalla myös kansakunnan moraalisen selkärangan jolloin politiikka ei ole vain rikki vaan myös petosta.

Take a look at what Finland, the happiest country in the world, is doing. If Finland can provide everyone with health care, send everyone to college for free and provide affordable child care, why can’t the US? (featuring @anupartanen) kirjoittaa ja puhuu Bernie Sanders Yhdysvalloissa. Tuntematta kuitenkaan kuinka nykyinen sote ja maakuntamallimme rapauttaa koko järjestelmämme. Hän lainaa suomalaisen toimittajan kirjaa, jossa tätä ei mainita sanallakaan. Se on mediapolitiikkaa, ei rehellistä tiedottamista.

Pilkkokaa maanne pienempiin ja hoitakaa osavaltio kerrallaan kuntoon, on neuvoni sille Amerikalle, joka pitää Suomea liian pienenä maana esimerkkinä Yhdysvalloille. Niin mekin teimme ennen ajautumista Euroopan syliin ja aiemmin eläen alusmaana Ruotsin syleilyssä ja Venäjän karhua peläten. Nyt tähän ei ole enää mitään syytä. Ei myöskään mitään syytä olla palaamatta kansanliikkeiden aikaan ja kansanpuolueisiimme (popula) saati hävetä populismia kansan kielenä ja yhteisenä oivalluksenamme. Ne on palautettava kunniaan ja välteltävä kaaderipuolueitamme, pelin politiikkaa, oman edun tavoittelua ja muutaman ihmisen hoitamaa poliittista liikettä sivistyneen kansakunnan sisällä samalla tästä sivistyksestä, koulutuksesta, koko ajan leikaten.

Hyvät pystyivät lapsuuteni aikana vaikuttamaan kansanliikkeen kautta ja tulosta syntyikin. He toivat yliopistoissa saamansa tiedot poliittisen liikkeensä käyttöön jo hyvin nuorina. Nyt valtapolitiikka ja kaaderit vain juonittelevat ja tiedettäkin on pyrittävä korkeakouluineen rankaisemaan tai häpäisemään. Sitä heikennetään koko ajan. Nyt ei ole ainoastaan terveydenhuolto ajettu alas, vaan koko Suomen valtio. Isänmaallisuus ei ole arvostettua, jonka takeena on hyvät yliopistomme, tutkimusosaaminen.

Soten yhteydessä sosiaalipolitiikasta ja sen hoidosta ei ole puhuttu yhtään mitään vaikka sen osuus on terveysasemiimme verrattuna monessa kunnassa kymmenkertainen. Miten me muka sen hoidamme? Bernie Sanders Yhdysvalloissa kiittelee Suomen mallia, sitä hyvien rakentamaa, vaan ei toki tätä uusinta. Sitä hän ei voi tuntea. Suomalaisen toimittajan kirja kun jättää tämän mainitsematta. Sekin on juonittelua, josta saamme medioissamme lukea mukamas suurena totuutena ja rehellisen median tuotteenamme. Ilman sosiaalista kansalaismediaamme olisimme täysin sokeita vielä tänäänkin. Sanders ei voi seurata kansalaismediamme kirjoituksia. Minä voin. Timo Soini halveksi sitäkin. Minä tutkin ja kirjoitin aiheesta myös kirjoja. Oppikirjoiksi myös Yhdysvaltoihin. Nyt näiden kirjojen levitys on kielletty ja hävitetty myös sähköisinä. Mihin katosi pyhänä pidetty sanan vapaus ja kenen viemänä?

Kansa (popula) ja kansanvalta on kansanliikkeitten populismia. Ei kaadereiden peliä. Kaaderipuolueiden pelissä puppua puhuva poliitikko on taitava sanankäyttäjä ja rehellinen ihminen hankala. Siinä politiikassa korruptoituun ihmiseen voi luottaa mutta korruptoimaton on epäluotettava. Hyvistä on siirrytty pahoihin ja lopulta rumiin poliittisen evoluution vuosisataista tietämme. Ei Suomi ole tässä globaalissa maailmassa medioineen vapaa lintukoto ilman hybridi- ja kybermaailman jatkuvaa todellisuutta. Emme me tätä ”ilmatilaa” hallitse. Kun sitä tutkii ja siitä kirjoittaa, silloin puutut globaaliin valtaan kansallisen ja paikallisen rinnalla.

On tulossa aurinkoinen ja varmasti poliittinen vappu. Oikein hyvää vapun aikaa ja iloista kevään juhlaa kansanliikkeen kannattajille.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts