Professori Anu Kantola suomii kovin sanoin Helsingin Sanomissa (1.5) kolumnissaan tämän sivuston eli somen käyttäjiämme otsikolla ”Kun some on täynnä tolloja, yksi piirros auttaa:” Hän opettaa meitä tolloja ripustamaan silmäparit tuijottamaan auktoriteetteina tekemisiämme tutkimuksiin vedoten. ”Tai näin vappuna: jos tuli hankittua päättäväisesti tuijottava vappunaamari, niin ripusta se tietokoneen viereen seinälle.” Se kun auttaa hillitsemään tunteita, sosiaalisen median kärjistettyjä mielipiteitä ja oman ”heimon” tai puolueen sokeaa oman asian ja mielipiteiden pönkittämistä sulkien silmät muiden ”heimojen” tai puolueiden järkevillekin ajatuksille.
Taipumus ”heimoutua” kun on automaattista ja jyrää kykymme tehdä tarkkoja havaintoja. Tämä automaattiohjaus (heimoutuminen) näkyy sitten lokeroitumisena ja klikkeinä, mutta myös hajoavina puolueinamme ja epäonnistuneina yritysfuusioina, poikkitieteisen tutkimuksen ja innovaatioiden oivalluksen välttelynä, niiden hyväksynnän hidastumisena tai estymisenä. Tätä automaatiota voi vastustaa, tutkimusten mukaan silmäparilla, joka tuijottaa meitä tietokoneemme vieressä.
Asia ei ole ensinkään uusi. Oheiset kuvat ovat työhuoneeni selkäni takana tuijottavasta punaisesta silmäparista, joka syntyi jo vuosikymmeniä takaperin ja niiden tuotteena myös kirjoja, joista yhden kannessakin komeilee tuo samainen tuijottelija luolansa suulta. Anu Kantola ei tuota kirjaa maininnut mutta ei myöskään ilmiön syvempää taustaa ja sen merkitystä geneettisen perimämme ja lajikehityksen kautta ilmiö ymmärtäen.
Tuon kirjan kannessa, punasilmäisen tuijottajan tuotteena, ovat tekstit ”Tuhannen ja yhden vuoden tarinat”, ”One Thousands and One Years”. Lähdeluettelossa on lisäksi tusina muita ko. ilmiöön liittyviä kirjojani mediayhteiskunnasta, Hybridiyhteiskunnan kouristelusta, Sosiaalisen median taloudesta ja strategiasta, Muuttuvasta paradigmasta, Uusmedian ja kansalaismedian verkosto- ja klusteritalouden tuotteista innovaatiopolitiikassa, Webympäristön blogeista innovaatioprosesseissa jne.
Vanhimmat ovat jo 1990-luvun puolella kirjoitettuja mutta myös luonnontieteen tarjoamin menetelmin tutkittuja ja blogeissa popularisoituja. Tänään vuoden 2018 miljoonas lukijani käy läpi uusimpia artikkeleita.
Todennäköisimmin hän on lähtöisin Yhdysvalloista kuin Euroopasta ja Euroopassa todennäköisimmin EU:n byrokratian sisällä Brysselissä toimiva ja Yhdysvalloissa joko Washingtonissa tai Kalifornian piilaaksossa sivujani lukeva henkilö.
Suomi on ikävä kyllä pudonnut lukijoitteni kohdalla kymmenen heikommalle puolelle. Kaikkia sosiaalisen median havaintoja ei ole tarvis kuitenkaan hakea mennen merta edemmäs kalaan. Se kun on kuppikuntaista, kertoo tutkijoiden taipumuksesta heimoutua oman laitoksen tai tutkijajoukon automaattiohjaukseen ja näkyy Suomessa lokeroitumisena ja klikkeinä, mutta myös köyhtyvinä laitoksina ja karsittavina budjetteinamme, pakona pois Suomesta, aivovuotona.
Kantolaa suoraan lainaten ”Jos tietotulva alkaa rasittaa ja kaikki ne vastapuolen tollot (luonnontieteet vastaan yhteiskuntatieteet) ottavat rajusti päähän, voi pysähtyä ja miettiä, ovatko taistelut ihan todellisia.”
Vappunaamari voi ripustaa tietokoneen viereen seinälle mutta samalla myös pohtia mahdollisuutta hakea lisäkoulutusta ja tätä kautta myös tutkijan kriittistä menetelmällistä osaamista kokonaan toisen tieteenalan puolelta ja kahta toisistaan täysin poikkeavaa tieteenalan konventiota näin rohkeasti yhdistäen. Pelkkä naamari ja pelote tuijottamassa selän takana ei VARMASTI vielä riitä. Se kun vie liki taikauskoin puolelle ja vappusiman tuotteita lukien.