Konvergoiva vai divergoiva maakunta ja sen sote?

Home / Uncategorized / Konvergoiva vai divergoiva maakunta ja sen sote?

Oheinen artikkeli on kirjoitettu vuosikymmen takaperin ja sitä on luettu tänään runsaasti kotisivultani. Syy siihen on saman viikon aiheet, joissa käsittelin konvergoivaa ja divergoivaa ihmistä ja kulttuuria sekä jalkapalloa. Otsikolla: “Onko jalkapallo nerojen laji.” Moni lehti sen julkaisikin.

En osallistunut tuolloin, vuosikymmen takaperin, mitenkään suomalaiseen politiikkaan ja suorittanut yhdyskuntapalveluani samalla tätä elämää, suomalaista, tutkien. Mieluiten puolueessa, jonka merkitys on yleiseurooppalainen ja globaali. Ei pelkästään suomalainen ilmiö.

Se kun rajaa rajusti suomalaisen median tapaa käsitellä kirjoituksiamme ja vaikkapa opinnäytetöitämme, kuten Laura Huhtasaaren kohdalla.

Jos hän ei olisi mukana perussuomalaisessa puolueessa, häntä ja hänen graduaan ei nyt tutkittaisi kissojen ja koirien kanssa. Se on aikamme medioissa sairas ilmiö. Sitä voisi tutkia myös vainona, kiusaamisena tai juridisena kysymyksenä osallistuen poliittiseen elämään Suomessa. Vai epäileekö joku Huhtasaaren gradua tutkitun myös silloin, jos hän ei olisi lähtenyt mukaan politiikkaan perussuomalaisessa puolueessamme?

Mutta onko tämä ilmiö konvergoivan vai divergoivan kulttuurin tuotetta? Tänään voisi käsitellä jääkiekkoa ja Suomen upeita pelejä, ensin voittaen kolme koitosta liki kymmenen maalin erolla ja häviten sitten maalilla isäntämaalle Tanskalle.

On toinenkin syy miksi blogiani on luettu etenkin Suomessa. Meillä pohditaan miten maakunnat ja sote liitettäisiin samaan poliittiseen pakettiin tai lehmän kauppaan. Meitä patistellaan myös vaaleihin tietämättämme edes, mitä nämä muutokset oikein lopulta tarkoittavat ja vielä maakunnissa, joita ei ole tänään edes oikein olemassakaan identiteettimme perustana. Tällaisia ovat tutkimusten mukaan vaikkapa Kanta-Häme ja Päijät-Häme.

Meitä siis ohjaillaan koko ajan ulkopuoleltamme ja hankkeissa, joiden sisältö ja mielekkyys on meille kokonaan vieras. Onko kyse divergoivasta vai konvergoivasta kulttuurista ja mikä osuus siinä on nykyisellä mediallamme, toimittajilla käyttäen valtaa oman mediansa välityksellä? Onko kyse konvergoivasta vai divergoivasta ilmiöstä ja sen kulttuurin tuotteesta? Tätä siis pohdin vuosikymmen takaperin urheilun ja politiikan areenoillamme.

maanantai, kesäkuu 19, 2006

Konvergoiva ja pragmaattinen – divergoiva ja konstruktiivinen

Konvergoiva hämäläinen vai divergoiva savolainen

Topelius kuvasi Maamme kirjassaan kuinka Luoja on armollisesti yhdistänyt hämäläisten kivenpyörittäjien maakunnan savokarjalaiseen sananpyörittäjien heimoon. Omana aikanamme saamme lukea, kuinka miehet ovat Marsista, naiset Venuksesta. Tässä miehet kuvataan tunneköyhinä, kiven pyörittäjinä ja naiset kielellisesti lahjakkaina ja luovina. Jalkapalloa seuraten voisimme kuvata nyt kuinka latinalainen samba on innovoivaa ja luovaa siinä missä eurokultuuri on jähmeämpää ja muistuttaa saksalaista tai angloeurooppalaista tapaa tehdä rikkaasta pelistä mahdollisimman tylsää. Suomalaiset osaavat tämä tylsyyden ruotsalaisiakin paremmin. Me itsekin ylpeilemme pragmaattisella kulttuurillamme ja liitämme sen usein ankaraan luontoon ja etenkin talveen. Se ei salli kovin holtitonta elämää tai hullusti käy pakkasöinämme.

Innovoivuus ja luovuus seuraa konvergoivan ja divergoivan kulttuurin ja ihmisen tapaa ajatella, tuntea ja toimia. Kontrolli, käytäntöä lähellä oleva ja sitä palveleva pragmatisimi, pelkistys, staattinen ja turvallinen, konservatiivisuus sekä konvention ylläpitoa vallan välineenä suosiva ajattelu kasvaa konvergoivaan suuntaan.
Näin meille kerrotaan ja sen me myös hyväksymme nyökytellen ja uskomme narratiiviseen kertomukseen olevamme muita fiksumpia ja eläen ajopuuna maailman onnellisimmassa maassa. Ahkeria ja sisukkaita ovat suomalaiset ja norjalaiset, saksalaiset tarkkoja ja perusteellisia, kiinalaiset vallan muuta, venäläisistä nyt puhumattakaan, kirjoittelivat aikanaan maantiedon oppikirjojen kirjoittajat ja kustantajat niitä möivät, opettajat opettivat stereotyyppejämme.

Koulussa konvergoiva lapsi opetetaan tekemään oikein ja kurilla, mutta ei oikeita asioita ja sallivan, reflektoivan kokemuksen rohkaisemana. Konvergoiva kulttuuri organisoi, yhdistelee, taivuttele, tekee päätöksiä, määrää ja alistaa. Mikäli näihin ei alistuta, se käyttää aseinaan koulukiusaamista, työpaikkasadismia ja eristää divergoivan osaamisen. Näin siis perussuomalainen Laura Huhtasaari on osa tätä sosiaalista pääomaamme. Ei sen kummallisempaa.

Käytännön ajattelussa ja pragmaattisessa toiminnassa toteutuu aina konvergoiva ajatusmalli. Konvergoiva rakenne on samalla informaatioyhteiskunnan supistuvan yhdyskuntarakenteen taantumista osoittava suunta. Me siis taannumme ja media on sen näkyvin osa yhdessä poliitikkojemme kanssa. Sosiaalinen media antoi vauhtia tälle ilmiöllemme. Näin myös populismi maailmalla levisi. Moni joutui sen uhriksi.

Divergoiva prosessi on luova ja innovatiivinen. Divergoiva ajattelu ja toiminta hakee aina monia vaihtoehtoisia ratkaisumalleja, ei hyväksy valmiita malleja ja ratkaisun taustaedellytyksiä, katalysoi ihmisiä uuteen ajatteluun – luovuuteen. Pragmaattisessa ja konvergoivassa, hierarkkisessa yhteisössä, divergoiva ajattelu tuo mukanaan häiriöiksi koettua omaamalla vähän huomiota maaseudun tai teollisen yhdyskunnan totuttuja menettelytapoja kohtaan. Sama pätee tieteen ja taiteen konventioihin. Muuttava innovaatio on myös siellä pelkoja aiheuttava häiriö.

Tiimin työfunktio on pragmaattisessa yhteiskunnassa kontrolli, ylläpitäminen ja tuottaminen. Vastaavasti konstruktiivisessa ja divergoivassa tiimissä painopiste siirtyy aloitteen tekemiseen, kehittämiseen ja uudistamiseen sekä luovaan spontaaniin innovointiin. Yrityksen tai organisaation johdossa sopeutujat ovat konvergoivia ja pyrkivät tekemään asiat välittömästi paremmin, kun taas divergoivat innovaattorit pyrkivät lykkäämään ratkaisua, tehdäkseen ne lopulta toisin kuin muut.

Edellinen on siten säilyttävä ja odottaa innovaation saapuvan muualta, josta sen voi jälkiomaksujana kloonata tai varastaa. Vastaavasti jälkimmäinen on dynaaminen ja tuottaa kaiken aikaa itse uutta. Kumpaa sinä mahdat edustaa maailmassa, jossa tieto saapuu reaaliaikaisesti ja saat vastaukset kaikkeen vain googlaten. Ajattelematta lainkaan millaisen työmäärän tuon tiedon eteen on tiedemiehet tehneet. Tai kuka heistä oli ensimmäinen, valon sytyttäjä, ja ketkä vain työskentelivät tässä valossa.

On mahdollista että pragmaattinen yhteiskunta palkitsee jatkuvasti vain nopeaan ja ainoaan oikeana pitämäänsä ratkaisuun johtavaa konventiota ja konvergoivaa prosessia kuin sisältäpäin ja ilman ulkopuolisia paineita ja pakotteita syntyvää divergoivaa ajattelua tai toimintaa. Poliittinen rakennelma palkitsee luonnollisesti enemmistön äänillä ja ne ovat aina konvergoivia. Näin populisti poliitikkona hakee äänensä ja voittaa vaalit oman mediamme tuotteena. Hän siis hyötyy oman aikamme mediasta ja sen luomasta kulttuuristamme. Hän on sen tuote etenkin sitä kritisoidessaan.

Verkostoissa määräehdot täyttäviä yksilöitä ei haeta kuten jäykissä hierarkioissa. Verkosto on siten aina salliva, herkkä ja hyväksyvä psykologiselta ilmapiiriltään. Nuoret ja divergointiin kykenevät yhdistävät verkoston juuri luovuuden kohdalla sallivaan ilmapiiriin, jossa luovuus saa vapaasti kehittyä ja muuttua myöhemmin myös innovoivaksi. Sillä on valtava ero perinteiseen pragmaattiseen ja konvergoivaan kulttuuriimme.

Omaperäiset ja suuret ideat ovat lisäksi pääsääntöisesti lukuisten ideoiden yhdistämistä ja vuorovaikutuksen verkostomainen ryhmäprosessi. Käytännössä nämä ovat vastakkaisia ja etäisiä elementtejä, vastakkaisia muotoja ja käsityksiä, persoonien välisiä suuria eroja, jotka auttavat luovan prosessin jatkumista ja tuottava nuorille suuria elämyksellisiä ja kokemuksellisia prosesseja. Niiden vastustaminen tai kiistäminen on pragmaatikon ainut keino säilyä jotenkin järjissään ja säilyttäen itsekunnioituksensa konvergoivana ja pragmaattisena ihmisenä.

19.06.2006
Matti Luostarinen

www.pdf24.org    Send article as PDF   

Leave a Reply