Yksi kieli – kaksi kansaa. Osa kaksi.

Tätä toukokuussa 2008 kirjoittamaani blogia luetaan edelleen ja vieläpä runsaasti. On aika käydä se läpi ja pohtia miten se toimii tänään. Jälleen kerran lihavoin kommenttini ja numeroin samalla. Alkuperäisen sisään kirjoittaen. Lämmin kiitos lukijoilleni.

Yksi kieli – kaksi kansaa

Genomikeskusten ja nanoteknologian uusi uljas maailma

Suomea on pidetty kansakuntana homogeenisena maana. Sama kulttuuri ja kieli, yhteiset kohtalot ja perimä yhdistävät kansakunnan.

Väärä luulo ja aika oikaista tämäkin myyttinen topeliaaninen satu. Juuri missään osassa Eurooppaa kansa ei jakaudu niin näkyvästi perimältään kahteen osaan kuin juuri Suomessa. Itäinen ja pohjoinen osa Suomea eroaa dna -kartoituksissa täysin eteläisestä ja etenkin lounaisesta osasta maata ja kansaamme.

1) Kaikkein suurimmat valheet ovat usein totuuksina esitellen uskottavimpia. Tämä valhe toimii vielä tänäänkin. Kymmenen vuotta sen oikaisemisesta.

Geneettinen rajamme kulkee hieman Pähkinäsaaren rajan eteläpuolelta. Laaja geneettinen vaihettumisvyöhyke kulkee Vaasan korkeudelta Lappeenrannan tietämille. Tuolta vyöhykkeeltä löytyy myös maata jakavia luonnonmaantieteellisiä eroja. Etelämpänä maa on viljavampaa ja kasvukausi pidempi. Suomenselän suomaa erotti Pohjanmaan joet Sisä-Suomen järvialtaista ja oli vedenjakajana myös ihmisen liikkua riistamailla. Kasvillisuus ja suotyypit muuttuvat tämä raja ylitettäessä. Suomi oli tuolloin hyvin soinen maa ja soilla oli oma merkityksensä asutuksen sijoittumiselle vesistöjen ja vedenjakajien ohella. Lisäksi tuota rajaa seuraili aikanaan nuorakeraaminen kulttuuri, itä- ja länsimurteiden raja, monet antropologiset ja folkloristiset erot. Muutama vuosikymmen takaperin se oli hyvinvointi-Suomen ja kehitys-Suomen välinen raja. Rajan pohjoispuolella alkoi köyhyys ja kehitysaluepolitiikka. Nyt tätä rajaa ei enää havaitse. Etelä-Savo on kuitenkin maakuntana kovin erilainen talousmaantieteellisenä yksikkönä kuin Keski-Suomi myös vielä omana aikanamme.

2) Tätä kirjoittaessani kansamme viisaat ovat tekemässä pitkää työpäivää ja uhraamassa lomiaan pelastaakseen ns. maakuntamallin ja siihen liitetyn terveydenhuollon uudistuksen, mutta samalla myös kunniltamme poistuisi pääosa niiden alkuperäisistä tehtävistä myös sosiaalipolitiikan kovin paikallisessa hoidossa. Suomea ja sen maakuntia käsitellään ikään kuin ne olisivat, jälleen kerran, samasta puusta vuoltuja ja kunnatkin ilman vuosisataista kuntakulttuuriaan itsehallintoalueinamme. Suomalainen osaamattomuus lähtee näistä perusasioitten unohtamisista. Ikään kuin kukaan ei olisi ikinä opettanut poliitikoillemme edes perustietoja maantiedostamme ja historiastamme. Tai kuinka reaaliaikainen muutti kaiken niin maantieteessä kuin aikatieteissämme ja yhteiskuntatieteet ilman hybridiyhteiskunnan ymmärrystä tai matemaattisia mallejamme, niiden käyttöä vaikkapa sosiaalisessa mediassamme ja internetin sisällä, maankäytön suunnittelussa ja säätelyssä, toimintojen sijoittelussa jne. on mahdoton käsitellä käyttäen avaajana vain perustuslakiemme sisältöä. Eihän siellä ole sanaakaan oman aikamme aluetieteiden ja suunnittelun perusteista saati kuntien ja maakuntien käyttämistä digiaikamme tuotteista. Uudistuksenhan tuli koskea tätä päivää ja tulevaisuutta. Ei menneen maailman karttojamme. Eihän niitä ole enää olemassakaan.

Mistä nämä kansamme jakavat geneettiset jyrkät erot syntyivät? Oliko luonto ja luonnonmaantiede tärkein selittäjä?

Kun maamme asutettiin jään vetäytyessä saimme geenejä niin Keski- kuin Itä-Euroopasta. Etenkin dna -äitilinjoissa näkyvät keskieurooppalaiset juuremme. Isät ovat taas idästä ja heidän kulkuaan voi seurata Y-kromosin dna-muutosten kautta. Y-kromosomi esiintyy vain miehillä. Äitilinjaa seurataan taas solun energiatehtaan mitokondrion vastaavista muutoksista.

Kun liityimme EU:n jäseniksi meille kerrottiin kuinka olemme äitilinjan kautta eurooppalaisia. Se lisäsi kansakunnan itsetuntoa. Isät alkoivat hävetä siperialaisia juuriaan. Syntyi vaikutelma ikään kuin miehet olisivat Marsista ja naiset Venuksesta. Kyse oli tietysti väärinkäsityksestä. Tutkijat seurasivat vain isä- ja äitilinjan dna-rakenteiden muutoksia. Käsi kädessä me tulimme joko idästä tai lännestä niin miehet kuin naiset yhdessä klaanimme kanssa usein ruuhta vetäen. Jossakin vaiheessa vastaan tuli ylivoimainen este, ja usein se oli luonnon asettama. Siinä pienetkin asiat ja sattumukset ohjasivat yhdyskuntien geneettistä rakennetta ja sen pysyvyyttä tai vaihteluja, monimuotoisuutta. Idässä vaihtelu oli harvaan asutulla maaseudulla alttiimpi pienillekin vaurioille. Lännessä asutuksen pysyvyys lisäsi vakautta, mutta pysäytti dynaamisen veren vaihdon usein vuosituhansiksi. Purjelaivakausi alkoi paljon myöhemmin.

3) Olen kertonut tämän useaan otteeseen ja vain siksi, että kertaaminen on opintojen äiti. Me emme voi lähteä muuttamaan rajoja ja miljoonien ihmisten palveluja, niiden hankintaa, muuttamatta samalla myös sekä regionaalista että spatiaalista, taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista elämää näiden rajojen sisällä ja alueiden välillä. Siitä perustuslakimme kirjoittaja ei ole maininnut samallakaan. Se on ollut hänelle vieras ilmiö. Me tunnemme sen merkityksen vasta tänään. Jokainen meistä oivaltaisi sen merkityksen, jos kyseessä olisi kalojen patoaminen altailla ja voimalaitoksilla tai nautaeläinten siirrot paikasta toiseen pohtimatta sen merkitystä muun luonnon muutoksille. Me voimme tehdä kartoilla uskomattomia typeryyksiä silloin, kun kyse on ”vain” taloudesta, palvelujen jaosta miljoonille ihmisille. Sen sijaan me emme voi toimia näin sokeasti ottamatta huomioon, mitä tapahtuu tuhansille muille spatiaalisen yksikön sisällä toimintansa järjestäneelle elottomalle ja elolliselle luonnolle, sen diversiteetille ja näiden poikkitieteisille valtaville muutoksille. Kaiken tämän me kyllä ymmärrämme muuttaessamme vaikkapa moottoritien kulkua tai pienen puronkin juoksutusta vesistössämme, sateiden odottelua kuivana keväänä tai tutkaillen talvisia tuhoja metsissämme lumisina aikoina. Pienikin muutos kun muuttaa täysin koko sekä regionaalisen että spatiaalisen yksikön sisällä syntyneen vuosituhantisen kierron ja sen sukkessiolinjat. Jos me rakennamme pienenkin altaan tai kaivoksen, sen vaikutukset on selvitettävä todella tarkkaan ja sittenkin edessämme tahtoo olla Kainuun kaltainen katastrofi. Sitä ei löydy perustuslaistamme. Taustalla kun ovat vielä ankarammat luonnon lait ja niillä pelaaminen rajun rakennemuutoksen yhteydessä rajoja muutellen miljoonien ihmisten liikkua ja toimia.

Kampakeraaminen suomalainen kansa oli vielä kohtuullisen yhtenäinen ja siihen kuului sekä lännestä ja etelästä muuttaneita keskieurooppalaisia että idästä kulkeutuneita suomalaisugrilaisia kansoja. Väite Volgan mutkasta kansamme asuinkotina on syytä kuitenkin unohtaa. Monelle tutkijalle niin rakkaan asian unohtaminen on kuitenkin vaikeaa. Uuden oppiminen on helpompaa kuin vanhan poisoppiminen. Siinä on iän mukanaan tuoma tragedia. Täysinoppinut ei tahdo saada enää omaksua tai hyväksyä uusia ideoita. Torjunta toimii ja ikä tekee ihmisestä geneettisesti valikoiden konservatiivisen. Kielitieteilijä ei tahdo uskoa dna-tutkijan väistämättömiin tosiasioihin. Syntyy koulukuntia ja rajojen vartioita, portinvartijoita oman konvention ja dogmin tukijoiksi. Geenit siinäkin ovat mukana ja nuijaa käytetään oman reviirin tai klaanin suojana. Innovaatioprosessin etenemisessä tällaiset geenit ovat ongelmallisia.

Fundamentalisti pököpää on tieteessä yhtä vaikea ohitettava kuin minkä tahansa koulukunnan anarkisti. Kun yli 70 % suomalaisista teologian opiskelijoista on naisia, ja yhteiskunta maksaa ja ylläpitää koulutuksen, naispappeuden vastustajat ovat omituisia fundamentalistisia reliktejä ja dogmaattisia anarkisteja yhteiskunnan rattaissa. Jälleen taustalla ovat geenit, ei Raamatun opit. Samat miehet olisivat pököpäitä missä tahansa opiskelussa ja työpaikalla. Geneettinen diversiteetti tarvitsee myös pököpäitä ja heitä on suvaittava tai ainakin siedettävä.

Vanhenevan ihmisen oli Suomeen muuttaessaan järkevää toimia vanhojen vaistojensa ja oppiensa varassa säilyäkseen hengissä. Nykypäivän yhteiskuntaan se ei enää sovi lainkaan. Geenejään ihminen ei voi kuitenkaan muuttaa ja manipuloida. Ne on rakennettu alun perin noin 50 -vuotiaan ihmisen tai hieman nuoremman elämänkaarta kannattamaan. Keski-iän siirtyessä yhä lähemmäs sataa vuotta kannamme ikään kuin vääriä geenejä ja niiden viestejä. Geeneissämme on paljon sellaisia viestejä, joiden merkitys oli mittava muuttaessamme kohti maanselän vuorimaita tai Pohjanmaan lakeuksia, mutta ei enää välttämättä surffaillessamme netissä tai ajaessamme metropolin liikenteessä.

4) Kun teemme nyt rakennemuutosta, joka on muuttamassa sekä miljoonien vuosien aikana syntynyttä että tuhansien vuosein saatossa rakentunutta, silloin vuosisatainen muisti ei riitä alkuunkaan. Sama pätee kun teemme ratkaisuja, jotka ovat reaaliaikaisen maailman ja talouden tuotteita. Niiden yhteismitallisuus on kaikkea muuta kuin perustuslakiimme kirjattu kysymys. Jokainen antropologiaa vähänkin lukenut ymmärtää mistä olisi kysymys, jos vastaava liike tehtäisiin antropologien tutkimusalueilla. Insinöörin johtama hallitus on eri asia. Syntyisi täydellinen katastrofi. Sitä ei perustuslakimme kirjannut juristi tai poliitikko voinut aikanaan arvata, uskoa insinöörin johtavan hallitustaan, populistin istuvan ulkoministerinä, saati pelätä koko geologisen, biologisen ja taloudellisen sekä sosiaalisen systeemimme häiriintyvän yhden poliittisen hallituksen aikana. Tällaiseen katastrofiin kukaan ei ymmärtänyt varautua, mutta ei toki myöskään voinut tuntea internetin aiheuttamaa muutosta saati hybridivaikutuksia koko yhdyskuntakanteemme toimivuudelle, biologiselle, taloudelliselle ja sosiaaliselle kestävyydelle myös sen pienimpien yhteisöjen kohdalla. Tällaisia kuntia ja kyliä Suomessa on tuhansia, kymmeniätuhansia. Näiden kytkeminen toisiinsa on ollut aina geneettinen ja biologinen ilmiö, pitkän kehityskaaren tulos myös antropologiassa ja sen rikkominen hetkessä on miljoonien ihmisen tekemänä täysin arvaamaton ”rakenteellinen muutos”. On täysin käsittämätöntä ettei tähän ole lainkaan puututtu. Se on liian suuri mittakaavaltaan tajuttavaksi.

Jos et ole nuorena radikaali ja ”demari”, sinulla ei ole sydäntä. Jos taas et muutu ikääntyessäsi konservatiiviksi, sinulla ei ole järkeä. Väitti joku britti pääministeri sotavuosina. Nimellä ei ole väliä. Se ei ollut hänen havaintonsa, vaan paljon varhaisempi ja osa geneettistä perimää, kollektiivista siltaa ja muistia. Tänään se ei enää toimi lainkaan. Siitä huolimatta haluamme nuorentaa puolueiden johtoa kuvitellen sen tuovan mukanaan radikaalia innovointia, uusia visioita. Luotamme jälleen geneettiseen vaistoon ja sen miljoonia vuosia vanhoihin viesteihin. Toisaalta meillä ei ole mitään itse keksimäämme ja omaamme. Vai olisiko joku meistä keksinyt kielen, symbolirakenteittemme mutkikkaan hermeneuttisen vankilan? Sen joka on paljon nuorempi kuin geneettinen viestimme, vain muutaman kymmenen tuhannen vuoden ikäinen. Kumpaan luotamme enemmän? Reagoimme aina ensimmäisenä geneettiseen viestiin ja vasta tämän jälkeen tajuntaan tulevaan kieleen joko puhuttuna tai kirjoitettuna. Vakuutamme kuitenkin toimivamme ”järkevästi” ja kielen tuomaan tietoiseen toimintaan ajattelumme tuloksena. Hyvin harvoin näin oikeasti kuitenkaan tapahtuu.

Toinen muuttoaalto oli merkittävämpi. Se toi uudet asukkaat Ruotsista ja Baltiasta nuorakeraamisena kulttuurina Lounais-Suomeen ja rannikolle. Tätä kehitystä jatkui aina pronssikaudella, osin rautakaudelle, eikä se ulottunut juurikaan Tamperetta pohjoisemmas tai ohi Vaasan rannikolla. Se oli Suomi, joka tunnettiin myös myöhemmin osana Ruotsia. Ruotsin valtiosta saati Ruotsi-Suomesta ei toki pidä puhua. Sellaista liki 1000-vuotista yhteistä valtioyhteyttä meillä ei tietenkään voinut olla. Valtio käsitteenä syntyi paljon myöhemmin ja Suomi sai koillisen ja itäisen rajansa vasta 1800-luvun alussa, jolloin Ruotsi samalla luopui näistä takamaista. Syntyi hyvinkin suvereeni Suomen suurruhtinaskunta ja autonominen valtio noissa oloissa. Itsenäisyyspäivämme sopisi tuohon hetkeen.

Muuttoaallon seuraukset näkyvät etenkin isälinjoissa. Suomalais-ugrilaiset piirteet säilyivät etenkin Itä-Suomessa kun taas skandinaaviset ja eteläiset piirteet voimistuivat lännessä ja lounaassa. Se taas näkyy nykyisin etenkin äitilinjassa. Syntyi tavallaan isä- ja äiti-Suomi. Isä-Suomi oli Itä- ja Pohjois-Suomen ugrikansaa, äiti-Suomi ruotsalaistunutta Lounais-Suomea. Tämä jakolinja näkyy myös tänään ja takavuosina puhuttaessa ”susirajasta”. Suomen ”punaniskat” asuivat rajan pohjoispuolella.

Oli pantu alulle savolaisten ”piällysmiesten” aika. Sellaisten kuten Kekkonen, Lipponen, Ahtisaari ja määrätön määrä diplomaattista tai vähemmän junnaavaa äijäenergiaa suomalaisten siedettäväksi. Miehet tulivat susirajan takaa metsistä ja olivat kuin suomalaisen heavyrockin edustajat euroviisuissa. Heidän takanaan ei ruoho kasvanut, lampaat eivät laiduntaneet. Kuului vain susien ulvonta. Kulkivat polttaen metsät kaskirukiille huuhtakuninkaansa johdolla ja sosiaalisesti yhteistyön oppien hyvinkin dynaamisessa verkostoituneessa kulttuurissa jossa mukana oli myös purjekunnat ja viikinkien käyttämät veneemme. Sitä oli vain lyhyt loikka tulevaan klusteriin, osuustoiminnalliseen liikkeeseen osana verkostotaloutta. Sen dynaamisuus oli tuon kansakunnan isä-linjan geeneissä. Ei ollut sattuma, että Oulu oli ensimmäinen tiedepuistojen ja teknologiakeskusten innovaatiokeskus Suomessa. Sillä oli savolaisten pääkaupunkina siihen hyvin pitkä geneettinen tausta.

Oleellista oli, että Suomi eli erittäin eristyksissä, oli populaatioltaan olemattoman pieni ja sattumat vaikuttivat tavattomasti eri puolilla maata geneettisiin oloihin. Syntyi yli 60 suomalaiseen tautiperintöön erityisesti kuuluvaa vitsausta monen muun vitsauksen rinnalle. Tällaisia sattumia olivat tautiepidemiat, nälänhädät ja joskus kylissä henkiin jäi vain muutama perhe. Nämä kuljettivat mukanaan ”pimeitä” geenejä muistona traumoista epigeneettisinä ilmiöinä. Näitä tapaa joka puolella Suomea. Ei vähiten Forssassa.

5) Forssa on tyypillinen suomalainen teollinen yhdyskunta viiden maakunnan vaikutusalueellaan. Nyt sitä riepotellaan kaikkiin ilmansuuntiin ja samalla sen palveluranteet pirstotaan ja kokoa Lounais-Häme on ollut jo vuosikymmenet varpaillaan peläten pahinta. Mitään ei tehdä. Ilmiö on kuten allaspeikon uhatessa Lapissa. Ei saa tehdä, kielletään ja uhkaillaan, viedään alue sisäiseen riitelyyn, hävitetään vanhat ja hyvät rakanteet. Saa tehdä, mutta vain jos siihen on erityinen tarve tai lupa. Kun sellaista ei ole alue alkaa rapautua. Kun ei saa tehdä tai tarvitse tehdä, kilpailu katoaa ja naapuri seuraa ettet vaan tekisi. Allaspeikko syvenee ja lopulta rapautuminen näkyy päihteinä ja alkoholismina. Syntyvyys romahtaa. Poismuutto tyhjentää allaspeikon kiroukseen ajetun Lounais-Hämeen. Koko alue on kuin helvetin tulirotkoa ja muut pilkkaavat sitä medioineen rakennemuutosten iskiessä aina samaan kaupunkiin ja sen talousalueelle. Se on aina yksin. Nyt näitä vastaavia alueita on Suomessa kymmenittäin, sadoittain. Väki pakenee metropoleihin. Tyhmyys ja pahuus on irti ja parhaimmillaan Lapissa suunniteltiin liki kahtakymmentä tekoallasta. Vasta koskisotien päätyttyä ja korvausten myötä saatiin jokien rakentaminen loppumaan, kosket suojeltua ja talouden nousu Lapissa käynnistyi matkailun myötä.

Sattuma vaikutti etenkin harvaan asutun Itä-Suomen geeniperimään. Lännessä ja rannikolla kylät olivat taas pysyvämpiä ja pysyivät sellaisina tuhansien vuosien ajan. Ryöstöretket ja idän sekä lännen välinen raja oli kuitenkin selvä Savossa ja siellä opittiin hengissä säilymisen kielellinen taito ja diplomatia. Sekin syntyi geneettisenä tapana säilyä hengissä. ”En ole puolesta enkä vastaan, pikemminkin päinvastoin.” Vastaavaa diplomatiaa, kiertoilmaisujen ja negaation välttelyä puheessa, tapaa mm. brittien joukossa runsaasti. Tulkinta siirtyy silloin kuulijalle, jota ei aliarvioida.

Hämeessä tämä on harvinaista tai Varsinais-Suomessa. Topelius pani merkille nämä kielen jäykät ja karkeat ilmaisut. Kyse ei ollut kielestä vaan geeneistä. Agricola oli aiemmin käyttänyt ”äiti -linjan” kieltä ja se sai myöhemmin lisää itäistä ugrikansan murteista. Topelius puhui korrektisti kiven- ja sanapyörittäjistä erottaessaan kaksi geneettisesti täysin erilaista kansakuntaa. Kielestä vain tehtiin yhtenäinen ja maasta puskuri Ruotsin ja Venäjän välille. Työn tekivät suomenruotsalaiset ja yhdistäen kahden hyvin jyrkän geneettisen perimän alueet toisiinsa. Erot ovat tänäänkin selvästi havaittavissa vierailemalla Joensuussa, Rovaniemellä ja Porissa tai Raumalla. Turkuun sopii hyvin ”äiti-linjan” geenit ja Ouluun isä-linjan jatkajat vielä tänä päivänäkin.

Savossa ei koskaan tiennyt oliko tulija laukkuryssä kauppias vaiko kirkkonsa puolesta käännytystyötä tekevä miekalla käännyttäjä. Idän ja lännen kirkot kohtasivat hajoamisensa jäljiltä juuri näillä köyhillä vaaramailla kierrettyään ensin puoli maailmaa. Pääosa nujakoista oli kuitenkin heimosotia. Ruotsin ja kruunun sotaväen otot tulivat paljon myöhemmin. Oleellista oli että huuhtakuninkaiden kaskenpolttajat savolaiset olivat helposti liikuteltavia kyläkunnittain. Kun kaski oli poltettu ja ravinteet käytetty, siirryttiin uuteen paikkaan ja samalla tuli myös terva tutuksi. Purjelaivakaudelle se teki monesta miljonäärin Oulusta alkaen ja pitkin Kainuun jokilaaksoja kohti Savon sydäntä. Ii- ja Kemijoki varressa tervan poltto ei tullut tutuksi. Ii jäi pieneksi Iin haminaksi eikä Kemikään kasvanut. Näin huolimatta valtavasta jokialueen takamaasta luonnonvaroineen. Puuttuivat savolaisen heimon ugrikansan geenit, tai niitä oli liian vähän lukuun ottamatta Pohjois-Pohjanmaata.

Kustaa Vaasa käynnisti mittavan aluepoliittisen reforminsa 1500-luvulla. Tavoite oli kasvattaa Ruotsin verotuloja ja kiinnittää pohjoiset ja itäiset osat maata kiinteämmin valtioyhteyteen. Ruotsin Lappihan alkaa nytkin jo Vaasan korkeudelta. Tätä suomalaiset eivät tahdo aina muistaa. Ruotsin painopiste on reippaasti Helsingin eteläpuolella ja Suomi on hyvin pohjoinen maa ja olot vaihtelevat valtavasti Uudeltamaalta Utsjoelle. Aivan liian harva suomalainen on ihaillut Jäämerta ja Kölivuoristoa kevään vuoripurojen aikaan. Lapin kiihkeä ja lyhyt kevät on sen paras vuodenaika. Suomalaiset eivät ole oivaltaneet Jäämeren strategista asemaa yhtä kirkkaasti kuin Petsamon tien rakentajat 1900-luvun alussa. Etelän äiti-geenit ohjaavat väärään ilmansuuntaan ja pallokartta ei avaudu vaikka Jäämeri sulaisi. Liian moni katsoo kaksiulotteista karttaprojektiota. Sekin on geneettinen ilmiö ja karttojen psykologia monella tapaa testattu. Yksi kartta voi siinä valehdella enemmän kuin tuhat sanaa. Se on suomalaisen geopolitiikan nykyvirhe.

6) Kun kielessä ei ole kuin yksi käsite alueelle, toisin kuin Euroopassa yleensä, suomalaiset tekevät toistuvasti samat virheet ja nyt poikkeuksellisen dramaattisella tavalla. Regionaalinen alue ei ole lainkaan spatiaalinen ja mentaalisesta kartasta kukaan ei ole koskaan edes kuullutkaan. Kuitenkin juuri nämä samat, liki lukutaidottomat, ovat nyt muuttamassa maata käyttäen ikivanhaa karttaprojektiota pohjakarttanaan. Euroopassa spatiaalinen on se väline, jolla politiikkaa tehdään. Sekin on kielessämme kokonaan eri asia kuin ”policy” Euroopassa. Meillä se on poliittista peliä ja sen harrastamista taktisena kuviona saavuttaa valtaa (politics). Se ei ole strateginen väline lainkaan. Edessä on kaaos, jota Eurooppa ei pääse edes oikaisemaan. He eivät tiedä, kuinka hermeneutiikka kielessämme, onomatopoeettisessa ja luontoa matkivassa, ei sisällä heidän käsitteitä lainkaan. Suomalaisten hetkessä tekemiä dramaattisia virheitä ei osata edes oikaista. Itse he eivät sitä edes ymmärrä. He kun ovat kielensä vankeja.

Kustaa Vaasan toimesta alkoi valtaisa muuttoliike Etelä-Savosta pohjoiseen, Itä-Suomeen, Lappiin ja Pohjois-Pohjanmaalle. Niinpä esim. pohjoispohjalaiset ovat geeniperimältään täysin itäsuomalaisia, savolaisia myös tämän päivän Oulussa. Samoin pääosin lappilaiset ja melkoinen osa myös Ruotsin Lapin väestöä. Kun on näitä alueita tutkinut ja siellä vuosikymmenet asunut, asia on kyllä murteitakin kuunnellen itsestään selvä. Itäsuomalaisuus tuntuu, näkyy ja kuuluu kaikkialla. Kahden Suomen välinen raja avautuu vielä tänäänkin railona ajaessa Tampereen kautta Forssaan. Topelius kyllä tunnisti sen, mutta oli kielipoliittisista syistä varovainen; yksi kansa, yksi kieli ja yksi homogeeninen kulttuuri oli hänen ohjelmansa ydin. Nyt sen oivaltaminen olisi välttämätöntä geneettisen rakenteen paremmassa hyväksikäytössä. Ei uusien rajojen rakentelussa.

Genetiikasta on tullut tärkein tapa tulkita ihmiskunnan historiaa ja sen liikkeitä. On lopulta omassa harkinnassamme, kumpaa pidämme tärkeämpänä oman tai heimon, kansakunnan tunnistajana. Genetiikka ja perimäämme vaiko kulttuuria ja kieltä, yhteisiä kohtaloitamme, kielellistä hermeneutiikkaa. Näin pohtii genomiikasta väitöskirjaansa valmisteleva Tuuli Lappalainen sopuisasti ja kärjistämättä Suomen genomikeskuksessa ja Hesarin tiedesivuilla (13.5).

Kiintoisaa on että liki kaikki koulussa ja lukiossa maantieteessä, biologiassa ja historiassa oppimani on mennyt enemmän tai vähemmän kokonaan uudelleen harkittavaksi aivan viime vuosina. Samoin yhteiskunta- ja taloustieteet, mutta myös melkoinen osa luonnontieteitä, ei vähiten fysiikka ja etenkin hiukkasfysiikka. On ollut suunnaton rikkaus saada työskennellä Lounais-Hämeessä, Jokioisissa MTT:n monitieteisessä työyhteisössä, maaseudulla Tampereen, Turun ja Helsingin välittömässä läheisyydessä ja asuen Suomen yhdessä teollisen yhdyskuntamme rakenteen synnyn avainkaupungeista, Forssassa. Lounais-Häme on erityisen puhdas ja vailla isä-linjan dynaamista ja muuttavaa geeniperimää. Forssa keräsi syntyessään pumpulienkelinsä aivan lähiympäristön maaseutupitäjistä. Tammelasta ja Jokiosista, Rengon kylästä ei Hämeessä poikettu edes naapurikylään vaimoa hakemaan.

Eniten elämäämme ovat kuitenkin vaikuttaneet teknologia ja sen muutokset, huima harppaus oman kulttuurimme sisällä ottaa vastaa ja hyväksyä uusia innovaatioita sekä tehdä niitä itsenäisesti. Siinä täytyy olla jotain myös geneettistä taustalla, ei vain kulttuurista ja sosiaalista, yhteiskuntamme rakenteista ja sosiaalisesta pääomasta, kollektiivisesta muistista syntyvää. Tämä Lounais-Hämeestä nyt puuttuu. Kyky yhdistää kylät yhteen ja Loimaan talousalueen geeniperimään. Muutaman tuhannen asukkaan kylät tulisi korvata 70 000 asukkaan yhdyskunnalla. Ihmiset liikkuvat edelleen yhdyskuntien hallinnollisten rajojen sisällä eniten. Sekin on osa geneettistä ikivanhaa perimäämme ja aleen identiteetin sisäistä, mentaalista luonnetta.

7) Hämeessä luontaiset rakenteet on rikottu etenkin poliittisilla rajoillamme. Hämäläiset joutuvat äänestämään maakunnissa, joita ei ole olemassakaan identifioitumisperustana. Kanta-Hämeen tunnistaa tutkimusten mukaan noin 20 % omakseen ja Päijät-Hämeen vain noin 17 %. Lahdessa päätetään ketkä edustavat Hämeen piiriä myös Lounais-Hämeen puolesta. Toinen alue on nelostien varrella ja toinen Poriin vievän kakkostien vaikutusalueella. Forssa on ilman rautatietä ja pendoliinosta saa vain haaveilla Poriin johtavalla reitillä. Väliin kun mahtuu myös Helsingin Tampereeseen yhdistävät raiteet Riihimäen kautta Hämeenlinnaan. Lounais-Häme on jälleen kerran paitsiossa. Se on sitä sekä regionaalisesti, spatiaalisesti että poliittisesti, oli kyse kummasta tahansa käsitteestä (politics, policy). Nyt maakuntauudistuksen ja palvelurakenteen riepotellessa aluetta, sen mahdollisuudet ovat todella vaatimattomat allaspeikon tyhjentäessä aluetta jo yli vuosikymmenen ajan. Forssan talousalue ei ole toki ainut näitä onnettomia alueitamme Suomessa. Näitä tyhjeneviä seutukaupunkeja on kymmenittäin.

Meillä on ehkä liiaksikin taipumusta kuvitella itse rakentamaamme edistykseen ja suunnitelmatalouden voimaan. Se syntyy ihmisen luontaisesta omahyväisyydestä, narsismista ja egoismista, turhamaisuudesta. Ehkäpä ihmisen genetiikan keskeisin elementti on meiltä juuri tuosta johtuen piilossa? Ehkäpä eettinen ja moraalinen oppimme onkin juuri tämän joskus epätoivostakin hakemista ja ihmisenä olemisen idea? Joskus itsestään selvät asiat ovat kaikkein vaikeimpia havaita.

Altruismin lisääntyminen on ehkä osoitus myös uudesta aallosta moralismia, jota ikääntyneemmät pitävät hurskasteluna, tekopyhyytenä. Hyväksyvät sen ehkä pitkin hampain, mutta mumisevat sisäistämättä sitä tosiasiana. Vasta nuorempi sukupolvi ottaa sen vastaan annettuna ja symboliteot myös ympäristön kohdalla muuttuvat ekologisesti itsestään selviksi ja globaaleina myös internetissä yhteisesti ymmärretyksi. Yhden sukupolven ja pari vuosikymmentä se vie, sanotaan ja jälleen geenien ohjaamana. Siihen meillä ei ole kuitenkaan aikaa hukkatavaksi. On tartuttava heti työhön.

8) Suurin kirous uuden rakennemallin muutoksessa koemme silloin, kun rapautuneet seutukuntamme alkavat taistelunsa tekoälyn ja uusien innovaatioiden kilpailussa. Innovaatioaallot eivät yllä näille alueilla tai ne ovat liian korkealla saavutettaviksi. Forssan talousalue on tyypillinen tällainen, lähinnä vain symboli-innovaatioiden varaan jäävä rakenteellisen muutoksen uhri. Samaan aikaan Jokioisissa MTT:n laboratorioita on vähennetty ja nykyinen LuKe on vain pieni muisto takavuosien yli tuhat nuorta ihmistä vuosittain työllistäneestä ja kansainvälistä mainetta hankkineesta tutkimuskeskuksesta. Nykyisin sen hallintokin on siirretty Helsinkiin. Ylimielisyys maaseututaajamia ja seutukuntia kohtaan on osa tätä rakenteellista rapautumista ympäri Suomea.

Tähän osaan ihmistä, geneettiseen rakenteeseemme, olisi päästävä nyt heti paremmin käsiksi ja osana uutta nanoteknologiaa. Ihmisen perusrakenteet ovat sittenkin pienempiä kuin dna-molekyyli, ja näiden osien summa tulee varmasti jatkossa olemaan enemmän kuin olemme ajatelleet. Niinpä omassa perusteollisuudessamme puunjalostuksen nanosellu ja älypaperi ovat vain alkua sille kehitykselle, jossa myös paperiteollisuus on tunkeutumassa uusille aloille materiaalivalmistajana elintarvike- ja kosmetiikkateollisuuteen, lääketeollisuuteen sekä elektroniikkateollisuuden osaksi ja nyt myös muovin korvaajana. Ymmärrämme klusteritaloudella tulevaisuudessa kokonaan uusia asioita. Ne syntyvät poikkitieteisesti ja materiaalivirtoja yhdistäen. Nyt niitä on pidetty dogmaattisesti ja pököpäisesti toisistaan erillisinä. Metsät, suot, pellot, ruoka ja energia ovat omissa lokeroissaan, laitoksissa ja ketjuissa sekä materiana että energiana. Se on omituinen maailmankuvana ja sotii perustieteitä vastaan ja vain organisatorisina virheinä ja niitä pönkittäen parhaillaan hallituksessamme.

Bio- ja materiatieteet lähestyvät toisiaan ja tuovat selitystä myös suunnalla, jossa aiemmin ovat työskennelleet vaikkapa antropolgit tai ihmistieteiden monet erityisalat. Tiede on siirtymässä yhä holistisempaan maailmaan, johtuen etenkin materiaalitieteiden ja perustieteiden (fysiikka) nopeasti kehityksestä ja kyvystämme ymmärtää pirstaleisen maailman osien summa, funktionaalinen maailma. Siinä kaikki vaikuttaa kaikkeen, eikä Myanmar tapahtumineen ole etäinen ja meiltä pois suljettu murhanäytelmä. Olemme osa globaalia todellisuutta ja hyvin syvältä se kokien sekä kollektiivisena kansakuntana että yksilöinä. Jotkut ovat siinä vain muita ehkä ”herkempiä” ja oireilevat sen seurauksena ja geneettisen perimänsä ansiosta. Tuo perimä on pitkä ja sen juuret luonnosamme, kansakuntamme geeneissä ja vaelluksissa. Ei puhutussa sanassa. Se ei saa meitä hämätä ja peittää totuutta. Me emme saa mennä muuttamaan sellaisia rakenteita, joita emme tunne lainkaan, luottaen insinööritieteiseen osaamiseen ja hyläten muut tieteet liki niitä halveksien.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts