Trumputisimia suomalaiseen tapaan eläen

Historialliseksi kerrottu päivä on ohi ja on aika pohtia tuloksia. Niissä on analysoitu myös mennyttä ja pohdittu sen merkitystä nykyiseen. Toimitus ainakin television puolella oli asiansa osaava ja Helsingin Sanomat käytti sekin tilaisuuden markkinoida sananvapauden pyhyyttä.

Ongelmana oli eilen sähköiselle medialle se, miten täytät ne tunnit, jolloin ei tapahdu yhtään mitään. Paitsi katsoen kättelyssä käsien asentoa ja esitellen lehdistökeskusta, retorisia lauseita pohtien, kyber- ja hybridisotaa meille avaten, mustien autojen letkaa näyttäen aina teltan sisään saakka ne sulkien.

Liki 1500 median edustajaa odottaa iltakymmeneen jahka jotain syntyisikin. Suomen rooli tapahtumissa on sulkea kaupunki ja katsoa miten maailmanpolitiikan mannerlaatat liikkuvat. Tärkein on Yhdysvaltain ja Venäjän kahdenkeskisen tapaamisen alku. Kyse ei ole perinteisestä tapaamisesta. Tämä on uutta normaalia, väitetään perustelemmatta sitä mitenkään.

Maailma muuttui reaaliaikaiseksi, kahdenkeskeisiä diilejä tehdään ja rikotaan vanhoja käytäntöjä. Vanhat suurvaltapolitiikan rajatkin ovat kadonneet, jolloin myös suurvaltapolitiikan johto käyttäytyy oudosti, poikkeavasti. Olemme ison ”kummallisen” ääressä reaaliaikaisessa todellisuudessa. Mayakansan kalenteri loppui vuoteen 2011 ja alkoi uusi aikakausi, uusi maailmanjärjestys.

Ei enää etukäteen sovita ja päätetä mutta jotain kuitenkin. Reagan oli outo lintu hänkin, toisen luokan näyttelijä mutta ensimmäisen luokan presidentti. Aika on ollut aina arvaamaton ja epäjärjestys on osa uutta järjestystä. Ellei nyt näin olisi ollut aiemminkin mutta ei näin suorana ja reaaliaikaisena kokemuksenamme. Siirtyen Putinin mukana pallokentältä ja ukkossateesta pukua vain välillä vaihtaen ja lentäessä torkahtaen, vähän myöhästyen Helsinkiin. Yllättävä nopeasti mies toipuu iäkkäänäkin suurista tunteista vähän rauhallisempaan menoon helteisessä Helsingissä hetken hengähtäen. Mediajutut hän osaa toki ulkoa entuudestaan siinä missä Trump omansa omille medioilleen ja edellisten vaalien tulosta taas kerran ruotien ja heille etusormeaan näyttäen.

Miksi Putin huomautti medioille juuri aiemmasta taustastaan ja koulutuksestaan agenttina? Agentit ja poliisit eivät kiistoja ratkaisen vaan oikeuslaitos, hän korosti. Ei myöskään media-ajan journalistit ainakaan Venäjällä. Huomautus oli tarkoitetta media-ajan toimittajille ja näiden kertomusten taustaksi.

Putin hallitee kybermaailman hybridivaikuttamisen ja mediavallan ohi perinteisen hitaan demokratiamme ja kansanvallan heikkoudet tunnistaen. Trump on taas itse oma mediansa eikä piittaa diileineen lainkaan perinteisen demokratian ja vallankäytön välineistä. Huominen ei olekaan hänelle uusi eilinen. Hän elää vain tätä hetkeä varten.

Hän elää kuten niin monet filosofit ovat opettaneet. Hän on tämän ajan lapsi ja tuote eikä Yhdysvallat voinut muuta tähän aikaan tuottaakaan. Hän on todellakin kuin Amerikka itse. Siinä missä Putin on oman aikamme tuote juuri Venäjällä, jossa surraan tsaariperheen surmaa tänään, vuosisata myöhemmin. Aidosti. Itse se aiemmin aiheuttaen slaavilaiseen tapaan. Slaavialiset kun itkevät haudoilla, jotka ovat itse aiheuttaneet ja vieläpä aidolla tavalla vainajiaan surren. Suomalaisissa on aimo annos tätä samaa slaavilaista mielenlaatua.

Ymmärrämme Putinia mutta vielä paremmin Yhdysvaltaien medioita. Suomettuminen on hyvin lähellä käsitettä ”trumputismi”. Se että sen näin määrittelen suomalaisena, ei loukkaa varmaan ketään. Edes Saksassa, saati Ranskassa tai brittien kokemana Brexit -elämänä. Tai aiemmin ranskalaisten kokemana britit Yhdysvaltain Troijan puuhevosena kohti Euroopan ydintä kurkottaen. Charles De Gaulle pitäisi määritelmääni erityisen osuvana, siinä missä myös Urho Kekkonen ja hänen aikalaisensa uuteen aikakauteen samalla sopeutuen.

Puhu yksinkertaisille ihmisille yksinkertaisia käsitteitä toistaen, oman aikamme populistien tapaan koulutettuna. Ulkoministeri Timo Soini ja presidentti Sauli Niinistö ovat tämän osaajia. On toisteltava yksinkertaista teemaa yhtenään, jahka siihen lopulta kyllästytään ja otetaan selvää, mitä muuta siihen voisi liittyä kuin tummaa hiiltä jään pinnalla jossain Jäämeren suunnalla.

Mitä tämä Suomen presidentti oikein yrittää sanoa? Ettei vaan olisi agenttien salakieltä tai tätä suomalaisten lasten lorua käsitteestä ”tolkun ihminen”. ”Kolkun tontti, kohminen intti”, muutettuna agenttien käyttämälle kontinkielelle. Kolkun kylässä tämä kyllä ymmärretäänkin ja avautuu siinä missä intin käyneitten kohdalla kohmeloista aamua muistellen. Toista tämän nyt tässä ainakin kymmenennen kerran. Joku ymmärtää heti, toinen ei koskaan.

Elämme salaliittojen ja agenttitarinoiden aikaa. Millä valtiolla on tähän aikaan koulittu presidentti? Menestyykö hän juuri tämän aiemman ammattinsa johdosta? Onko media-aika ja sen narratiiviset kertomukset sekä sosiaalinen media tukemassa juuri tällaista presidenttiä? Onhan siihen nyt joku järkevä syykin, miksi sama mies on presidenttinä ja pääministerinä vuorotellen ja venäläiset pitävät sitä jopa hyvänä asiana. Siinä missä suomalaisetkin.

Seuraavat vaalit odottavat taas Yhdysvalloissa, jolloin Trumpin asema nyt on varmasti vahvempi kuin ennen edellisiä vaaleja. Silloinhan hänen voittoaan pidettiin täysin mahdottomana. Mahdottoman toteutuessa siitä on vaikea toipua. Trumpin toinen kausi, jos se toteutuu, on kovin erilainen kuin ensimmäinen. Siihen on hyvä varautua nyt myös Venäjällä, Kiinassa ja myös Euroopassa. Tätä kun voi jatkua vielä kuusi vuotta ja ylikin.

Presidentit Donald Trump ja Vladimir Putin vaikuttivat tyytyväisiltä kahdenväliseen tapaamiseensa ja kokouksen järjestelyihin, arvioi pääministeri Juha Sipilä tuoreeltaan presidenttien yhteisen tiedotustilaisuuden päätyttyä.

Sipilä oli viettänyt koko päivän Porissa, poissa näyttämöltä kurkien tanssin alkaessa Helsingissä. Vaikka hän ei ollut paikalla Helsingissä, Suomen ulkopolitiikassa hallituksen ja presidentin linja on yksi ja yhteinen, Sipilä painottaa ja varoo mainintaa varpusesta.
Valtioneuvosto maksaa tapaamisen kulut, Sipilä sanoo ja arvioi STT:lle, että kokonaisuudessa kyse on ”halvasta Suomi-kuvan eteenpäin viennistä”.

Loppusummaan Sipilä ei ota kantaa. Se selviää sitten myöhemmin seuraavan hallituksen aikana ja sotea sekä maakuntamallia vatkattaessa. Suuressa maailmassa ovat suuret kujeet, pienemmällä maalla pienemmät. Yksi päivä ei kesää tee, tietää pääministeri jo kokemuksestaan.

Jalkapallo sentään siirtyi Venäjältä seuraavalle kisojen isännälle. Tuli turhautuneille suomalaisillekin tässä pelissä jokin rooli. Presidentit pärjäsivät pallon siirtelyssä kokeneitten pelureitten tapaan vanhalla rutiinilla. Huomenna heillä on edessä jo uudet kujeet.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Vastaa

Related Posts