Oman aikamme johtajat ja tieteiljät

Osassa Nordean verkko- ja mobiilipankin palveluista on häiriöitä, kertoo finanssikonserni Twitterissä. Häiriö vaikuttaa myös konttoreiden palveluihin.
Helsingin Valillan konttorissa on tällä hetkellä sähkökatkos, mikä aiheuttaa ruuhkaa puhelinasiakaspalvelussa.
Nordea selvittää ongelmaa parhaillaan. Nordean mukaan häiriö johtuu ongelmista sähkönjakelussa Helsingissä.
Vallillassa oli sähkönjakeluongelmia, jotka ovat sähkönsiirtoyhtiö Helen Sähköverkon mukaan päättyneet.

Viat ovat yleensä Helsingissä eikä palveluja kohta muualla olekaan. Ikäihmiset, jotka ovat saaneet palvelua lähipalveluina, sosiaalisena kontaktinaan, eivät saa sitä nykyisin lainkaan. He ovat kokonaan muitten armoilla. Sellainen “palvelu” ei ole minkään arvoista. Jos ihminen ei opi palvelemaan toista ihmistä, hän ei palvele virtuaalihenkilöinä ketään. Tai virtuaalihenkilöt muistuttavat pelien virtuaalihahmoja ja niitä voi myös surutta ampua ja vielä hakien sitä kautta palkintoja, kunniaa ja mainetta. Näin ne nuoret kasvavat aikuisiksi virtuaalimaailmassaan. Maailma kun on sitä, millaisena se heidän lähiympäristössään, virtuaalisessa, heille avautuu. Se ei ole sama kuin heidän vanhempiensa saati isovanhempien maailma. Sellainen jättää oppimisgeeneihin oudot merkit ja normiston, moraalin ja sosiaalisen pääoman merkit puuttuvat sieltä kokonaan. Syntyy peluri ja pelurin moraaliton ja ankara maailma hänen säännöillään eläen.

Vakuutusyhtiön tai pankin fyysinen hahmo palvelijana “ampuu” sinut heti eikä viidestoista päivä. Jos satut heidän eteensä ja alat selitellä asiaasi. Älä selitä. Sinun on osattava virtuaaliajan digikielen pelin henki. Tee kuten Trump tai Putin. Myös sinun on ammuttava ennen kuin toinen ehtii edes vastata. Ja peli on ohi. Uusi moraaliton peli alkamassa ja sinun säännöillä.

Jos eivät tokene sinun sääntöihin, heitä pois pelistäsi, erota heidät kuten Trump tekee ja hanki uusia pelaajia kaveriksesi. Sitä kutsuttiin 1970-luvulla peliteoriaksi ja sen moraalittomuutta rappioksi. Nykyisin nämä sosiologit on suljettu ulos yhteiskunnasta ja tilalle on otettu talouspelin markkinakapitalismin pelurit. Hallitus on koottu vain heistä ja heitä seuraavista medioistamme.

Pankinjohtajana on Olli Rehn, tämän päivän Hesarin tärkein haastateltava ja Hesariin arvopaikalla kirjoittaa kolumninsa takavuosien poliitikko hänkin ja nykyinen Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen. Molemmat saman koulukunnan pelaajia. Samaan klusteriin tietokoneen ryhmittäminä, huippuja alallaan. Vain noin kolme tuhannesta pärjää heille.

Tiedän mistä kirjoitan, kun olen tulokset nähnytkin. Lue ja huomaat miten peluri asettaa sanansa ja mieti pärjäätkö shakissa? Et pärjää. Sinun olisi väiteltävä sekä tuntien luonnontieteet että samaan aikaan ihmistieteet. Yhdistettävä ne ja niputettava nämä siihen klusteriin, jossa valot sytytetään ja sinä vain työskentelet siinä valossa. Toki on muitakin klustereita kuin tämä ryhmä ihmisiä, pelurit ja heidän älykkäimmät huiput henkilöinä, poliitikkoinamme. Sittemmin pankinjohtajina ja pääjohtajinamme. Oman aikamme johtajina.

Omassa 5000 ihmisen Facebook -ryhmässäni kavereitani pelureita on paljon enemmän kuin vielä takavuosina. Määrä on jo yli 30 %. Se on suurin näistä klusterin suurryhmistämme. Se millaisia pelurit ovat, voit lukea vaikkapa kirjastani “Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka”. Samalla voit miettiä, miten tieto gradusta, joita on kaksi kappaletta, tieto leviää medialle, jos väitetään jonkun kopioineen omaan graduunsa näistä tekstiä. Antoiko tiedon gradun ohjaaja professorina. Ei kai sentään? Sehän olisi itsemurha. Kuka sitten antoi? On vain yksi, joka saattoi tietää kopioinnin tapahtuneen. Gradun tekijä itse. Kuka hän on? Kuka teki tämän kopioidun gradun? Nehän ovat julkisia asiakirjoja. Miksi niistä ei media kirjoita? Koska kyseessä on peliteorian moraalittomuus. Ei toki tietolähteen salaisena pitämisen velvollisuus. Opinnäytteet ovat julkisia asiakirjojamme.

Omia julkaisujani, kuten kirjaa “Social media economy and strategy” on kustantajan (BoD) mukaan myyty vain YKSI kappale. Miten on mahdollista että sitä kuitenkin myydään ja luetaan ympäri maailmaa? Jos niitä on vain yksi, miten on mahdollista, että kovin nimekkäät samaan aikaan sekä suomea että englantia sujuvasti osaavat tiedemiehet ovat sitä käyttäneet, kopioineet. Vain he tietävät, kuinka suomenkielinen osuus on kokonaan muuta kuin englanninkielinen tekstini. Se jälkimmäinen ei ole kenen tahansa luettavissa. Ei edes Olli-Pekka Heinosen tai Olli Rehnin taidoilla. Toki lukea voikin mutta ei taatusti avaudu.

Tässäkin tapauksessa vain yksi henkilö voi tietää, ketkä tai kuka on lainannut kertomatta lähteitään. Olisiko syytä kertoa? Olla avoin eikä pitää hyveenä suljettua yhteiskuntaa ja salailua.

By Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

Leave a Reply

Related Posts