Konflikiteoreetikon maailmaan tutustuen

Home / Uncategorized / Konflikiteoreetikon maailmaan tutustuen

Viimeinen päivä heinäkuuta vuosi takaperin. Ei hiottanut kuten nyt mutta lämmintä oli, sopivasti. Ilmastomuutoksen rumat kasvot kertovat miltä näyttää kun kesät alkavat olla sellaisia, jolloin metsiin ei jää marjoja eikä oikein viljakaan kasva pelloillamme. Meille on annettu väärä kuva kuinka olisimme ilmastomuutoksen voittajia. Me häviämme ja todella rumalla tavalla.. Luontoon on ilmestynyt uusia lintuja.. se tapahtuu äkkiä, kun on siivet joilla lennellä.

Näin pohtii ihminen, joka on peliteoreetikon jälkeen toiseksi suurin ryhmä sosiaalisen median 5000:sta kaveristani. Puhtaimmillaan kutsun ryhmää konfliktiteoreetikkojen ryhmäksi. Moni toimittaja ja tiedemies on parantumaton konfliktiteoreetikko. Omassa kaverijoukossani heitä on noin joka kolmannes. Aivan puhtaita hieman yli viidennes. He eivät voi sille mitään ja minä en ole heitä valinnut vaan kyse on puhtaasti satunnaisotannasta. 5000 ihmistä on melkoisen suuri otanta suomalaisia Facebookin käyttäjiä.

Mitä sitten tarkoittaa ryhmä, jonka olen nimennyt konfliktiteoreetikoiksi tänään vuonna 2018. Yritän kuvata sen mahdollisimman lyhyesti. Pitempi kun vaatisi monisatasivuisen kirjan. Heistä kun on kirjoitettu tolkuton määrä romaaneja.

Konfliktiteoreetikolle maapallo on ikään kuin jatkuva taistelutanner. Kaikesta on puutetta tai rajallinen määrä. Oli se sitten rahaa, rakkautta, valtaa, viisautta ja jopa tilaa elää ja hengittää. Aivan puhtaan konfliktiteoreetikon maailma jakautuukin ryhmiin ja usein vaikkapa kapitalisteihin tai sosialisteihin. Voittajiin ja häviäjiin, hallitukseen ja oppositioon, hyviin ja pahoihin sekä paljon harvemmin hyviin ja huonoihin. Orjakulttuuri korvaa siis herrakulttuurin sanapareja valittaessa.

Kun kaikkea on rajallinen määrä ja kaikesta kilpaillaan juuri KILPAILU on tärkeä käsite konfliktiteoreetikon maailmassa. Hän on kilpailuhenkinen selviytyjä. Peliteoreetikosta poiketen hänellä on kuitenkin SÄÄNNÖT ja korkea MORAALI. Hän ei tee itse sääntöjään ja pelaa omia pelejään vaan hakee yhteisiä ja yhteisölle tai kansakunnalle sopivia konflikteja ratkovia normeja, arvoja, lakeja tai myös, jos on uskonnollisen kasvatuksen saanut, hän etsii vaikkapa synneilleen synninpäästöä uskontokunnasta riippuen.

Monelle johtajuus on juuri konfliktien ratkojan elämää tai niitä tarvittaessa synnyttäen. Sammuttaen siis tulia jotka on itse ensin sytyttänyt. Tyyppi on meille kaikille etenkin johtajana tuttu sekä politiikan ammattialisia seuraten. Amatöörien kohdalla ilmiö on koominen ja kirjailijat puuttuvat usein juuri tähän henkilöön alkaen korpikirjailijoistamme ja heidän hauskoista hahmoistaan. Siinä suomalaisen kirjoittajan kohdalla kohtalo sekoitta ensin kortit ja niillä sitten alamme mukamas pelata. Jörn Donnerin kuvaamana elämästä tulee ammatti, jonka oppimiseen menee koko ikä. Näin elämä alkaakin muistuttaa romaania eikä romaani elämää.

Suomalaiset ovat perinteisesti tavalla tai toisella hyvin lähellä konfliktejaan eläneinä pragmaatikkoja ja ratkaisutkin ovat käytännön läheisiä mutta usein myös opportunistisia. Usein ne ovat myös deterministisiä ja lähellä luonnon lakejamme. Tutkainta vastaan on turha potkia. Mikään ei ole konflikteja esittelevälle niin hyvä kuin miltä se näyttää etukäteen. Hän pitää siitä varmasti itse huolen.

Elämä on tälle ryhmälle matkaa toiveesta toiveeseen, ei toki nautinnosta nautintoon. Elämä on ikään kuin kaikkeen tyytymätön ihminen. Elämä on ne hetket jolloin inhoat itseäsi ja siinä kiirettä vaatii vain kirppujen jahtaaminen. Kaikki tallaavat lopulta loassa vaikka tuijottelevatkin tähtiin, lainaten Oscar Wilden tapaa kuvata konfliktiteoreetikon elämää.

Konfliktin ratkaisulla on siten rajansa ja viime kädessä se on kolmas kivi auringosta ja sen luonnonvarat. Teit mitä tahansa, auringon energia sitoen, lopputuloksena on lämpö ja se jää kaatopaikalleen ilmakehään tai mereen. Näin konflikti on siten myös pysyvä ilmiö.

Avioliitossa eläenkin rakkautta on rajallinen määrä ja eikös vaan siitäkin kilpailla ja kilvoitella siinä missä vallasta ja arvonannosta. Jos muu ei auta, aletaan porukalla kiusaamaan muita tai tehdään jostakin syntipukki. Yritetään hankkia konfliktille ratkaisua uhraamalla.

Siitä syntyi myös pakanauskontomme. Siis tämä paljon kirjoittamani mimesis ja jäljittelytaipumuksemme. Renen Girard rakastikin kirjallisuutta, joka on meillekin hyvin läheistä Flaubertista Proustiin ja Cervantesista Dostojevskiin. Shakespeare on kuitenkin se pyhien teosten isä sekä viha-rakkaussuhteet alituisen kritiikin, ja siis samalla kisailun ja kilvoittelun kohde.

Konfliktiteoreetikko rakastaa historiaa ja antropologiaa, on taipuvainen päätymään kehäpäätelmiin tutkijana ja tieteessään. Mauno Koivisto ratkaisi ongelmansa kieltämällä toimittajia, sopuleita, tulkitsemasta itseään. Vain hän itse sai tulkita sanomaansa ja siinä matka oli päämäärää tärkeäpää. Matkassa kun riitti konflikteja vallan riittämiin pohtimatta päämäärää ja sen lopullisuutta.

Fundeeraava konfliktiteoreetikko on tyypillinen suomalainen jörrikkä. Hänelle elämä ei ole jatkuvan pohtimisen asia vaan koostuu kauhusta ja epätoivosta sekä on kyllin pitkä oikein käytettynä. Konflikteja ratkottaessa tragediat eivät meitä tapa, vaan hutilointi ja sotkut, kuten nyt tämä sote sotkummekin ja nykyinen hallitus ja joka on historian huonoin, kuten eilisen päivän Hesarin haastattelema ja jäähyväisluennon pitänyt emeritus professori loihe lausumaan tyypillisenä konfliktiteoreetikkonamme.

www.pdf24.org    Send article as PDF   

Leave a Reply