Yhteiskunnallinen kokeilu ei synny kohdussa

Home / Uncategorized / Yhteiskunnallinen kokeilu ei synny kohdussa

Oikein hyvää yrittäjän päivää. Yrittäjäksi ei synnytä kohdussa. Yrittäjäksi kasvetaan ja alan oppiminen on hyvä aloittaa ajoissa. Suomessa yliopistomme ja korkeakoulut eivät ole oikein ymmärtäneet yrittäjyyden ideologiaa. Tosin Oulussa käynnistimme tiedepuisto- ja teknologiakoulun sekä alan ympäristön rakentamisen yliopiston ja VTT:n laboratorioiden yhteyteen jo 1970-luvulla. Se on Oulun suurin menestystarina maailmalla. Olemme siitä varmasti ylpeitä. Itse olen ylpeä etenkin AURP:n ja IASP:n jäsenyyksistä jo noilta ajoilta sekä myöhemmin myös mahdollisuudesta osallistua sellaisiin globaaleihin tilaisuuksiin, joissa tapasin maailman johtavat alan asiantuntijat. Mitä sitten kohdussa opitaan. Otan esimerkin.

Homoseksuaalisista naisista erottuu kaksi ryhmää: maskuliiniset butch-lesbot ja naisellisuuttaan ilmentävät femme-lesbot. Siis näin myös miehissäkin. Fyysiset piirteet ovat selvät ja todistajana evoluutiobiologi, dosentti Markku J. Rantala Turun yliopistosta tutkijaryhmineen (HS 5.9. 2018). Hän on tutkijaryhmineen lainatuin tiedemies maailmalla evoluutiobiologinamme.

Kyse ei ole siis kasvatuksen ja ympäristön aiheuttamasta ilmiöstä ensikään. Ilmiö kun ALKAA KOHDUSSA. Kyseessä on joko estrogeeni- tai testosteronialttius. Bi-seksuaaleja ja lesboja saadaan syntymään myös lääkkeillä. Rantala on Suomen siteeratuin evoluutiobiologi. Se on syytä toistaa eikä epäillä aina tiedettä ja uskoa omaa kovaa elämän kouluaan. Tiede kun on aivan oma maailmansa, eikä se tunnista samoja arjen elämän sääntöjämme normeineen ja dogmeineen.

Sukupuolinen käyttäytyminen kun voi syntyä toki myös yhteiskunnan normeista mutta luontaiset halumme ovat evoluution tuote ja syntyvät kohdussa. Näin homouden vastustus on turhaa touhua siinä missä sen tieteellinen ymmärtäminenkin ei toki muuta aivojamme yhtään sen parempaan asentoon. Kasvatus ja ympäristö kun ovat vahva vaikuttaja siihen mitä olemme ja etenkin kulttuurin ja kielemme kautta meitä on muokattu.

Me saamme aikaan homoutta myös halutessamme ja lääkkeillä kohdussa niitä hankkien äitimme kautta. Ihmisten elämään on tuotava JÄRKEÄ eikä huuhaa hullutuksia koskien myös ja etenkin politiikkaa. Tämän varmempia todistuksia kun ei voi tiede tarjota. Ihmisellä ei vain voi tehdä samoja kokeita kuin hiirillä. Me kun teemme omat yhteiskunnalliset kokeemme aivan itse ja niillä eväillä, joita korvien välistä löytyy. Erot kun ovat valtavat kuten vaikkapa korkeushypyssä tai juoksukisoissamme, tavassamme pelata shakkia.

Ruotsi on Euroopan ja maailman viimeinen maa, jossa sosialismi on vielä hengissä. Muualta maailmalta se lopetettiin mahdottomana kokeiluna. Euroopan demarit ovat nyt menettäneet käytännössä kaikki kannattajansa. Kaikkialla on myös sama syykin. Venäjä vapautui ensin ja sen pakkopaidassa eläneet satelliittivaltiot. Suomessa on vielä muutama demari- ja vasemmistovetoinen kunta.

Ilmiö ei synny kohdussa vaan se selittyy yhteiskunnallisena kokeiluna ja opittuna, vanhempien ja opettajien, kasvuympäristön tuotteena. Useassa Euroopan valtiossa demareitten kannatus on romahtanut noin 40 prosentin tasosta alle kymmenen prosentin tasolle. Suomessa vain hieman alle 20 prosentin tason (HS 5.9). Ei Hesari koko ajan ainakaan tilastoja valehtele. Ruotsissa romahdus tapahtuu näin hitaasti ja viimeisenä. Paluu takaisin valtaan ei ole uskottava. Ruotsalaiset naiset kun eivät synnytä demareita. Ei edes stressin tai päihteitten tuloksena.

Valtuuston ja hallituksen kokousten on kuitenkin parempi antaa mennä kuten “elämän kovan koulun” ja aivonsa etanolilla hoitaneet haluavat. Sekin, aivojen rakenne, kun on mennyt joillakin outoon asentoon jo kohdussa, jos äiti on käyttänyt päihteitä, tai itse on alkanut käyttää niitä uskoen sen vahvistavan jotain ontuvaa osaa elämässään ja sen kovassa koulussa, aivoissamme. Niitä tietoja ei vain ole viisasta esitellä kaiken aikaa valtuuston ja hallituksen kokouksissa sekä paikallisessa mediassamme. Shellin baari on parempi paikka niille puheillemme ja kirjoituksillemme.

www.pdf24.org    Send article as PDF   

Leave a Reply