Ruotsin mallin matkiminen Suomessa on ollut aina koomista. Nyt, vaalien jälkeen, Ruotsi yrittää opetella suomalaisten teeskentelyä ja älyllistä epärehellisyyttä lehmänkauppoineen hallitusta tehdessään. Ruotsi alkaa suomettua.
Suomalaiset kutsuvat opportunismia reaalipolitiikaksi ja kompromissien teoksi omien arvojen ja maailmankuvan sekä normien kanssa. Moraalista ei sentään kukaan kehtaa puhua. Suomettumisesta on tulossa yleinen arvo Euroopassa. Eurooppa suomettuu sekin.
Nyt liki puolet ruotsalaisista vaihtoi puoluettaan. Se on täysin uutta siinä kulttuurissa. Maahanmuuttajat eivät tunne ruotsalaista kulttuuria siinäkään. Koska Ruotsissa huomataan kuinka suomalaisten kieli on suvuton ja onomatopoeettinen, luontoa matkiva ja todella fiksujen ihmisten kielikin.
Ihminen taas ajatteleekin ja näkee unensa kielensä avulla. Kun se alkaa unohtua muuttuu eläimeksi jälleen. Moraalia kun ei peritä geeneissä eikä uskontoa vaan opitaan kielen avulla ja symboleja käyttäen. Ihminen on kulttuureineen kielensä näköinen ja oloinen muutenkin.
Kieli tekee ihmisestä ajatuksineen ja puheineen ihmisen ja symboleineen älyllisen ja moraaliakin jotenkin vielä ymmärtävän olennon. Symboleja on toki muitakin kuin sanamme. Digikielemme on symboleiden käyttöä reaaliaikaisesti ja ymmärtäen mitä sähkö on. Valo ja värit on sekin eri asia. Kohta käytämme sitä, spektriä. Sitä ei ole tarvis ymmärtää tai hyväksyä vaikka sitä koko ajan käyttäisikin ja olisi konservatiivi mieleltään. Ihminen on etevä huijaamaan muiden rinnalla myös itseään. Tyhmyys tai oppimattomuus on eri asia sekin.
Ruotsi opiskelee nyt myös politiikassaan monikulttuurisuutta tosissaan. Suomi alusmaana oppi sen jo kauan sitten kieltämme rakenneltaessa kahden kulttuurin välissä puskurimaaksi ja suurten maailman kulttuurien välimaastoksi.
Raja kulki jossain Vaasan ja Laatokan Karjalan kohdalla niin luonnonmaantieteellisenä kuin antropologisenakin sekä miekalla piirrettynä rajavyöhykkeenämme. Kielestä tuli siitäkin näin poliittinen kieli. Tämä ”politiikka” käsitteenä on eri asia kuin suomalainen puoluepolitiikka. Samalla sanalla voidaan tarkoittaa kielessämme montaa eri asiaa.
Suomalaiset tahtovat välillä unohtaa, kuinka ruotsia puhuvat rustasivat tätä kieltämme. Oma historiakin tahtoo unohtua ja ruotsalaiset omivat senkin itselleen. Kun seuraan oman sukuni tarinaa, geeneineen ja kulttuurisena ilmiönä, äitipuolen kautta se menee kohti Ruotsia.
Sukunimi tulee kuitenkin luostarilaitoksesta ja sinne veronsa maksaneista ja tarinan suuri muutos tapahtui kirkkoveneen hukkuessa juhannuspäivänä vuonna 1850 Kallaveteen ja vain muutama pelastui lähtien kesken myrskyisän matkan jalkaisin kohti maatilaa, jossa pinta-alaa oli liki 5000 hehtaaria ja purjekunnan veneet olivat viikinkiveneitä nekin. Tarina kirkkoveneistä keksitiin myöhemmin. Kirkkomatkaa varten ei ollut purjekuntia ja veneitä, joihin mahtui liki sata rivakkaa miestä aseineen soutajiksi. Soutumatkat olivat pitkiä ja mukana monen ammattikunnan osaajaa. Vene pysyi matkalla varmasti kunnossa.
Isoisäni isä oli tuossa kävellen matkaa tehneitten naisten joukossa. Olli oli silloin alle kymmenvuotias. Ollin ja Marin jälkeläiset kokoontuvat Lapinlahdelle, jossa tuosta onnettomuudesta on myös muistolaatta. Se on lähihistoriaa kun historian henkilöt ovat elossa.
Tätä historiaa ei voi muuksi muuttaa edes Forssan Lehden kolumnisti ja kirjastonhoitaja. Ei myöskään Marin historiaa ja kirkkoisiemme sukua siellä. Sain tohtorin hattuni lahjaksi siellä kiertäneenä sukulahjana ja muistona historiasta. Yksi suku myös nimenä aateloitiin. Siellä on paljon lääkäreitä. Vielä 1700-luvulla ei ollut. Ihan tavallisia torppareita ja mäkitupalaisia.
Isak Pihlman kuuluu sukuun suoraan alenevassa polvessa opettamassa 1600-luvulla suomalaisille retoriikkaa ja pyhiä kieliämme Helsingin yliopistossa. Miehelle ei kelvannut Suomen ensimmäisen piispan paikka. Ymmärrän häntä hyvin. Välillä oli paettavakin Ruotsin puolella Pohjanlahden asuen. Etenkin naiset siirrettiin turvaan Ruotsiin.
Kun isovanhempani, Ilmari Luostarisen johdolla, olivat rakentamassa Enso Gutzeitille energiajokia Lappiin, perustaen Pohjolan Voiman, minun tehtäväksi jäi tuon rakentamisen lopettaminen ja korvausten maksun hoito syntyneistä vahingoista. Se oli tuulista puuhaa ja mukana oli myös koko ajan suomalaista uhkailua. Joku jopa etäinen sukulainen tietämättään.
Kemijokiyhtiö ja Pohjolan Voima edustivat erilaista maailmankuvaa ja talousmallia nekin. Kulttuuri uhkailussa ja pelottelussa oli kuitenkin yhteinen, suomalainen. Toinen oli valtion yhtiö ja toinen yksityinen. Ei se käytännössä mitenkään näkynyt Lapissa liikkuen ja jälkiä seuraten, vahinkoja kartoittaen koskisodissamme. Yhteistä oli etenkin päihteitten runsas käyttö.
Oli opiskeltava tuon ymmärtääkseen useammassa yliopistossa sekä luonnontieteitä Oulussa että ihmistieitä Turussa. Samalla oma tapa toimia opettajana ja tutkijana muuttui sekin. Ympäristötieteet tuli Hämeeseen hitaasti ja kun pyydettiin asettumaan hetkeksi asiaa hoitamaan Jokioisiin maatalouden tutkimuskeskukseen, samalla jossain oli asuttavakin.
Forssa oli siinä vieressä. Taantuva teollinen yhdyskunta kirjastoineen ja lehtineen. Nyt sen tulisi viidenkymmenen muun pienen seutukunnan tapaan kyetä sopeutumaan muuttuvaan maailmaan. Se ei vaikuta aivan niin helpolta kuin mitä Ruotsissa ehkä kuvitellaan ja Timo Soini oletti.
Nyt hänelle puuhataan epäluottamuslausetta ministerinä. Se ei ole aivan ensimmäinen kerta historiassamme, mutta sellainen se on kyllä ministerin kertoessa toimineensa yksityishenkilönä ja omaa arvomaailmaansa ja katolista uskoaan puolustaen.
Suomi on pääosin protestanttinen ja luterilainen kansa. On palattu tässäkin aikaan, jolloin Suomi ei sitä toki ollut. Taas palataan menneen maailman haamujen aikaan Soinia seuraten. Soinin kaltaisia satakuntalaisia seuraten halataan menneen maailman haamujamme. Siinä ei lukutaitoa juuri tarvita.
Hallitus puolueineen hyväksynee Soinin maailmankuvan vaikka mukana olisi protestanttisen kirkon jäseniäkin. Tai kokonaan maallistuneita pakanoitakin. Ministerin vala unohtuu sekin.
Ministeri saa jatkaa ettei hallitus kaatuisi ja sen mukana sote ja maakuntamalli. Ruotsalaisille tällaisen kulttuurin opiskelu ministereineen vie vielä aikaa.
Ilmari Luostarisella, isoisäni veljellä, oli venäjänjuutalainen vaimo. Hän asui Sveitsissä. Siellä asui myös aiemmin Venäjällä näkyvän uran tsaarin palveluksessa suorittanut Mannerheim. Sodan lopputulos ratkaisee usein oman perheen kohtalon. Toki monen muunkin ja joskus kokonaisen kansakunnan ja kulttuurin. Pieni kansakunta taistelee usein vimmatulla tavalla, tietäen tämän suurta kansakuntaa paremmin. Tästä on tehty jopa väitöskirja matemaattisin symbolein se osoittaen.
He tunsivat toki toisensa, isosetäni ja Mannerheim. Se on lähihistoriaamme. Gutzeitin johtaja ja valtionhoitaja Venäjältä olivat luonnollisesti yhtenään pohtimassa, missä mennään ja mikä maa. Ilmari jatkoi omaa pohtimistaan vielä Urho Kekkosen Suomessa. Hänen tapaaminen jo aikuisena miehenä oli merkittävä tapaaminen.
Lapissa käytiin Lapin sotaa, jossa saksalaiset polttivat Lapin poistuessaan maasta. Tuosta sodasta Suomessa puhutaan harvemmin. Lapissa tapasin evakkoja, joita haastatellen evakkomatka oli ollut koko elämän mittainen.
Ensin kaksi evakkoa sotien aikana Karjalasta, jonne välillä palattiinkin maailmansodan melskeissä. Sitten metsiin piileksimään saksalaisten polttaessa ja hävittäessä myös Sompion kylät ja asumukset. Kun tapaat tällaisia ihmisiä yhtenään ja kuuntelet heidän tarinaansa, ystävystyt heihin, myös sinun maailmankuvasi muuttuu.
Kun Sompion kylät saatiin taas rakennettua, suomalaiset hukuttivat nämä vauraat Sompion kylät Lokan ja Porttipahdan alle. Laki allasevakkojen asuttamisesta syntyi sekin liki vuosikymmenen rakentamisen jälkeen. Ei suomalainen ymmärrä mitä hän aiheuttaa jossain kaukana Lapissa. Se oli ikään kuin siirtomaa etelässä asuvalle.
Moni muisti myös sisällissodan ajan 1970-luvun alussa heitä haastatellen. Siperia oli opettanut. Se oli ankaraa elämää Sompiossa asuneelle. Jos oli sitä Hämeessä ja Savossakin, Kallaveden rannalla eläen.
Heimosodat olivat jatkuvia ja purjekunnan veneeseen sai paikan maksamalla veronsa tai tekemällä sen eteen töitä. Uusi kausi alkoi kun vain kymmenvuotias poika jäi henkiin ja Marin kouluttaessa poikansa Helsingin herroiksi vaatettaen lapinlahtelaisia.
Juhani Aho kirjoitti toimittajana heistä kirjojaan. Matista ja Liisasta sekä rautatien saapumisesta. Oma kansakouluaikainen opettajani Eino Säisä taas jatkoa urjalalaisen kirjailijan Väinö Linnan töille.
Eino Säisän ”Kukkivat Roudan Maat” olivat jatkoa sille mihin Linna lopetti. Itse kirjoitin ajasta, jolloin sosiaalinen media tuli ja vei mukanaan kansalaismedianamme. Vanha media ajautui kriisiin puolueineen.
Kirjaa ”Social media economy and strategy” on luettu pääosin muualla kuin Suomessa. Se nousi googlaten 2000 miljoonan havainnon kärkeen ja oli siellä kauan. Ettei olisi vieläkin yli vuosikymmenen jälkeenkin ilmestymisestään. Se on oppikirjana nimekkäissä yliopistoissamme maailmalla.
Saksalainen kustantaja kertoi myyneensä yhden kirjan. Kirjailijana elit nyt Suomessa köyhempänä kuin koskaan. Mistään jutusta ei maksettu mitään ja perussuomalaisista tuli koulukiusattuja. Sekin tauti tuli aikanaan Ruotsista. Suomalainen tapa alusmaana kiusata oman maansa kansalaisia kouluissa ja työpaikoillamme. Ruotsi menestyi siinä missä Venäjäkin vain hajottamalla ja hallitsemalla sekä orjakulttuuria Suomessa tukien herrakulttuurin avulla ja tuella.
Rötöstely yleistyi myös pankkeihin ja vakuutuslaitoksiin, kuntiin myös Ounasjokilaaksossa. Se oli juuri saatu suojeltua rakentajiltaan. Instituutioita alettiin käyttää rikoksenteon välineinä myös Kittilässä, Levitunturin juurella. Tunnen nämä ihmiset. Olen heidät tavannut moneen kertaan.
Sata monografista kirjaa Forssassa kirjoittaen on melkoisen työlästä tänäänkin. Samoin yli kolmentuhannen esseen julkaisu sekä kirjoina että netissä. Lukutaito kun tahtoo hämäläisiltäkin kadota ja kirjastossa historian tuntemus on hävinnyt sekin.
Tehdään paikallista politiikkaa, hämäläistä ja paikalliseen lehteen savolaisena kirjoittaen. Se ei ole uskottavaa. Siinä arvot ja moraali rapautuu kun heimoveljet kohtaavat toisensa.
Eivät ymmärrä mikä on leikkiä ja huumoria ja mikä savolaista kateutta ja kaunaa. Savolainen laskee leikkiä muista mutta ei siedä, kun hänestä pilaillaan, lasketaan hämäläisittäin karkeaa leikkiä halolla hakaten, oksapuolella. Sekin on koettava jotta sen ymmärtäisi.
Kertoi aikanaan muuan Sakari Topelius. Hänestä tehtiin veistos muka lasten satusetänä vaikka mies oli valtiomies, vallankumouksellinen ja kirjailija sekä toimittaja, viimeisen päälle maantieteilijä samalla. Maamme kirja on hänen kirjoittamansa. Monena mies eläessään.